Joihinkin paikkoihin on vain päästävä kerta toisensa jälkeen.
Ilahdutin itseäni tekemällä tutun valinnan: tänäkin keväänä lennän suosikkikaupunkiini Berliiniin. (Ihan mahtavaa!) Matkakohteessa ei tosiaankaan ole mitään yllätyksellistä – arvelinhan jo viime vuoden reissun jälkeen, että myös seuraavana keväänä kengänkärjet suuntautuvat mitä todennäköisimmin tuttuihin maisemiin.
Keväisestä Berliinin-matkasta on ehtinyt muodostua jo perinne, jota minulla ei selvästikään ole intoa rikkoa. Odotan joka kerta samanlaisella pitelemättömällä innolla seikkailuja tuossa karussa ja samalla täysin vastustamattomassa kaupungissa. En ole haksahtanut mihinkään muuhun paikkaan yhtä väkevästi.
Toki myös taloudelliset seikat vaikuttavat asiaan. Minulla on sellainen kutina, että New York voisi olla juuri minun paikkani. Sellainen, joka voisi kilpailla Berliinin kanssa. Matkat New Yorkiin ovat kuitenkin snadisti kalliimpia kuin matkat Saksaan, joten on lompakkoni onni, että tulin vierailleeksi ensin Berliinissä. New York on saanut odottaa vuoroaan, ja odottaa jatkossakin toistaiseksi määrittelemättömän ajan.
Lennot laskeutuvat Tegelille (TXL) vasta toukokuun lopulla, joten ihan vielä ei kannata laskea päiviä lähtöön. Onneksi muitakin matkasuunnitelmia on tiedossa. Viikonloppuna suuntaan Tampereelle (joka myös on kiva kaupunki) herkuttelemaan ja nauttimaan ehkä taiteesta ja kauppahallin antimista. Varmuudella nautin ainakin hotellissa yöpymisestä, sillä hotelliaamiaiset nyt vain ovat ihan mahtavia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakuume. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2014
torstai 23. tammikuuta 2014
Nomadien matkassa
Luin Sanna Walleniuksen ajatuksia nomadien elämäntyylistä ja kävin myös lukemassa Sannan vinkkaamat tarinat (lähes) jatkuvasti tien päällä elävistä matkabloggaajista. Monikaan näistä nomadeista ei lopulta ole täysin vailla pysyvää osoitetta ja nekin, jotka ovat, pohtivat haluavansa joskus tulevaisuudessa pystyttää itselleen jonkinlaisen vakipaikan. Moni puhuu matkustustahdin hidastamisesta, sillä kiivastahtinen paikan vaihtaminen on kuluttavaa.
Jatkuva reissaaminen ei ole koskaan ollut tavoitteeni – ehkä siksi, että en ole edes ajatellut sen olevan mahdollista. Vasta viime vuosina olen herännyt siihen, että jotkut oikeasti elävät tien päällä. Minulla ei olisi teoriassa mitään sitä vastaan, että eläisin elämääni kuten nuo matkabloggaajat elävät. Helposti kyllästyvälle jatkuva vaihtelu olisi vain tervetullutta. Matkakuumekin tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Ehkä ideaali olisikin elämäntapa, jossa voisi viipyä kussakin paikassa muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen – näin teoriassa. Käytäntö onkin sitten toinen juttu.
Millä ihmeellä sitä itsensä maailmalla pidemmän päälle elättäisi? Matkabloggaajien tarinoista käy ilmi, että suosituin tapa elannon saamiseksi tien päällä on tehdä erilaisia IT-hommia. Muiden ammattien edustajille pankkitilin kartuttaminen olisikin sitten taatusti työläämpää, joskaan raha ei varmasti ainakaan kaikille IT-hommiakaan paiskiville aivan helpolla tule.
Vakituisessa työpaikassa olevan näkökulmasta seikkailuelämä voi kuulostaa hankalalta ja pelottavaltakin. Kontaktien luominen ja töiden etsiminen olisi maailmalla luultavasti äärimmäisen työlästä, sillä niinhän se on jo Suomessakin. Rahat täytyisi luultavasti haalia kasaan mitä moninaisimmista hanttihommista, jos oman alan töitä ei ole saatavilla. Uusien töiden etsimiseen joutuisi jatkuvan paikan vaihtamisen vuoksi panostamaan vähän väliä.
Toisaalta yhä useamman elämä on joka tapauksessa jatkuvaa töiden etsimistä ja epävarmuudessa elämistä, ihan täällä kotimaassa. Vakituinen työpaikka ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys. Niinpä vakituisesta työstä lähteminen voi tuntua kamalalta, siinä kun tavallaan luopuu saavutetusta edusta. Melkein kuin luopuisi vapaaehtoisesti lottovoitosta. Sen sijaan pätkätöistä häipyminen toisten pätkätöiden pariin maailmalle ei kuulosta ollenkaan niin radikaalilta ratkaisulta. Sama kai se on, missä niitä töitä hakee.
Näistä pohdiskeluista voi havaita, että viime vuosi ja nähtävästi tämä nykyinenkin ovat selvästi niitä vuosia, kun kaukokaipuupäiviä on keskimääräistä enemmän. Tai ehkä ne vain lisääntyvät vuosi vuodelta, kunnes kamelin selkä katkeaa ja kaukokaipailija myy omaisuutensa ottaakseen ja lähteäkseen. Sitä odotellessa.

tiistai 31. joulukuuta 2013
Vuoden 2013 matkailusaldo
Vuonna 2013 tuli matkustettua lentokoneella 28 240* kilometriä. Junalla taitettuja kilometrejä kertyi 780*, mikä ei ole paljon, mutta kuitenkin enemmän kuin koskaan aiemmin ulkomailla, sillä yleensä olen matkustellut autolla tai lentäen. Nukuttuja hotellihuoneita kertyi seitsemän, joiden lisäksi majapaikkana toimi yksi vuokramökki. (*Luvuissa ovat mukana ainoastaan ulkomaanmatkoista kertyneet kilometrit. Lentokilometrit on luntattu Momondosta, junakilometrit sieltä sun täältä.)
Tammikuussa, kolme viikkoa sen jälkeen kun olimme palanneet Torreviejasta ja Barcelonasta, lensimme todellisiin helteisiin Thaimaahan. Tammikuu vaihtui helmikuuksi Phuketin Karon Beachilla, josta siirryimme Khao Lakiin. Teimme snorklausretkiä muun muassa Similanin saarille ja Surinin saarille, ja snorklauksen lumoissa kärvensin itseni polttavassa auringossa. Ajelimme skootterilla hienolle Lam Pi -vesiputoukselle vilvoittelemaan, kävimme kalassa, kävelimme kilometritolkulla Phuketin pehmeähiekkaisia hiekkarantoja ja söimme kahden viikon ajan suussa sulavia herkkuja. (En kestä! Tätä Thaimaan-matkaa on suoraan sanottuna kauheaa muistella tässä vaiheessa vuotta, kun matkakuume nimenomaan jonnekin todella kirkkaiden vesien ääreen auringonpaisteeseen on pahimmillaan.)
Paratiisista nauttimisen jälkeen keskityin työntekoon ja opiskeluun. Poistuin kotimaan kamaralta seuraavan kerran huhtikuussa, ja silloinkin kyseessä oli pikainen käynti Tallinnassa. Toukokuussa koitti jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut matka Berliiniin. Ihastelimme kirsikankukkia Botanischer Gartenissa, insinöörien kyhäelmiä tekniikkamuseossa, taidetta Salvador Dalín näyttelyssä ja Itä-Saksan kummallisuuksia DDR-museossa. Matkalla tuli myös shoppailtua ja tietysti syötyä ja juotua hyvin.
Kesäkuussa pakkasimme uutukaiset rinkat kantoon ja lensimme Düsseldorfiin, josta aloitimme junamatkamme Euroopassa. Düsseldorfista matka jatkui Kölniin, Pariisiin ja Lontooseen. Olipahan kaupunkilomaa kerrakseen!
Lokakuussa tuli harrastettua pientä Suomi-matkailua Meri-Teijon mökkikylässä. Ruska oli parhaimmillaan, aurinko paistoi ja fondue maistui. Joulukuun alussa olimme itsenäisyyspäivänä Nurmeksessa sukulaisten hoteissa. Koko pitkä syksy meni siis tiukasti työn parissa muutamaa kotimaanmatkaa lukuun ottamatta. Joulukuussa aatonaattona lensimme Alicanteen ja edellisen joulun tapaan hurautimme sieltä bussilla majapaikkaamme Torreviejaan suomalaista joulua pakoon.
Listauksesta käy ilmi, että vuosi 2013 oli matkailumäärältään allekirjoittaneelle tyypillinen: yksi pidempi matka kesällä ja toinen talvella, muutama lyhyempi reissu keväällä ja syksyllä, ja lisäksi jonkin verran kotimaassa pörräilyä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensi vuoden matkailusaldosta on tulossa hyvinkin kiinnostava ja matkapäiviä kertyy huomattavasti tätä vuotta enemmän. Heti alkuvuonna on tiedossa kotimaassa suhailua ja keväämmällä tulee mitä luultavimmin kehiteltyä muitakin pienempiä reissuja (kuka sitä nyt kotonaan jaksaisi möllöttää!). Muiden matkasuunnitelmien osalta palaan asiaan myöhemmin – polkaistaan nyt ensin uusi uljas vuosi kunnolla käyntiin. Tänään kaivetaan kuohuvat esiin ja toivotetaan onnellista uutta vuotta! Minne te aiotte matkustaa vuonna 2014?

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Matkakärpäsen uhrien yhteisymmärryksestä
Keskusteleminen on antoisaa. Aivan erityisen antoisaa se on silloin, kun keskustelukumppaneita yhdistää intohimoinen kiinnostus samaan aiheeseen. Ulkopuolisesta aihe tuntuu ennen pitkää puuduttavalta: miksi tästä pitää taas jauhaa? Sama aallonpituus säästää selittelyltä. Keskustelunaihetta ei tarvitse perustella, sillä vallitsee automaattisesti yhteisymmärrys siitä, miksi aiheesta ylipäätään puhutaan.
Tilanne on otollinen kokemusten ja vinkkien vaihtamiselle.
Matkailu, kuten muutkin harrastukset ja intohimon kohteet, on aihe, josta riittää puhuttavaa maailman tappiin. Aina muistuu mieleen jokin sattumus, paikka, maisema tai kokemus, jonka voi jakaa toisten samanmielisten kanssa. Toisten tarinat eivät kyllästytä, sillä ne ovat kiehtovia. Niistä voi oppia. Niistä saa hyödyllisiä vinkkejä. Niistä saa ideoita. Ja niin edelleen.
Nautinkin eilen suunnattomasti, kun pääsin tällaiseen tilanteeseen, jossa minua kokeneemmat Euroopan-matkaajat jakoivat tietämystään ja hauskuuttivat tarinoillaan. Kiitos heidän, kännykkäni luonnosviesteissä on taas tallennettuna muutama vinkki lisää tulevia koitoksia varten.
Tuttujen arvostelut maja- ja ruokapaikoista voivat olla kultaakin arvokkaampia. Tuttujen suosituksia voi peilata näiden ihmisten mieltymyksiin ja tapoihin. On esimerkiksi helpompi arvioida majapaikan siisteyttä, kun tietää suosittelijan siisteyskäsityksen.
Keskustelukumppaneiden puuttuessa on hyvä, että matkailun avaraan maailmaan voi uppoutua esimerkiksi blogien, lehtien ja telkkarin avulla. (Uusintana alkanut Madventures on muuten aivan yhtä koukuttava kuin silloin aikanaan.) Nekin pursuavat vinkkejä, ideoita ja kiehtovia yksityiskohtia.
Keskustelussa, blogien selailussa, lehdissä ja tv:n matkailuohjelmissa on vain yksi vika. Ne kaikki ruokkivat kroonista matkakuumetta. Aivan kuin laittaisi bensaa liekkeihin. Matkailu paitsi avartaa, se myös koukuttaa ja yhdistää.

maanantai 24. syyskuuta 2012
Onnellisuusvinkki: osta matka
Täytyy katkaista blogin hiljaisuus tiedottamalla kiireen keskeltä, että parikin reissukärpäsen puremaa on nyt nitistetty ja sen vuoksi olo on monta astetta keveämpi. Mikäpä piristäisikään intohimoista matkaajaa tehokkaammin kuin sähköpostissa killittävä matkavaraus? Ehkä se, että varauksia on peräti kaksin kappalein.
Pimenevä ja hyytävän tuulinen syksy kuluu tavalliseen tapaan kotosalla, mutta joulun tienoilla matkaan espanjalaisten herkkupatojen ääreen. Jos jollain on jakaa kivoja vinkkejä Barcelonaan, antaa paukkua! Missä kannattaa syödä, mitä kannattaa nähdä ja missä kannattaa käydä? Aikaa on vain kolmen illan verran, mutta niistä otetaan totta kai kaikki liikenevä ilo irti. Terve vaan, tapakset ja sangria – ei hullumpi joulupöytä. Barcelonan lisäksi ohjelmaan kuuluu oleilua Costa Blancan Torreviejassa, joka onkin jo tuttu paikka.
Olen hyvin iloinen siitä, ettei joulun matelevia pyhiä tarvitse kärvistellä Suomessa. Viime vuonnahan uhosin, että moista ei tarvitse taas vähään aikaan kokeilla, joten hyvä näin. Lopetan joulusta jauhamisen nyt tähän, sillä turhanpäiväistä joulumainontaa alkaa kohta tunkea joka tuutista ilman minuakin.
Toinen valopilkku talvessa tulee olemaan tammikuu. Thaimaan kuu. Fiilistelyä ei ehkä kannata aloittaa ihan vielä, sillä syksy ei jäätävästä tuulesta huolimatta ole toistaiseksi edennyt kovinkaan pitkälle, ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Thaimaa mielessäni kävin kuitenkin viikonloppuna nauttimassa Helsingin ravintolatarjonnasta. Siispä lykkään tähän loppuun vielä ravintolavinkin. Jos thaimaalainen tunnelma ja tuliset herkut vetävät puoleensa, voin suositella visiittiä Villa Thaihin. Kauniita ja maistuvia annoksia, lämmin ilmapiiri ja mukavan eksoottinen sisustus toimivat ainakin minulle.

sunnuntai 26. elokuuta 2012
Jo kuumottaa
Näin sunnuntain kunniaksi sain itselleni aikaiseksi mielettömän kaukokaipuun. Ulkoa kantautuva syksyä enteilevä sateen ropina ei ainakaan hälvennä tuota tunnetta. Kaikki alkoi joulun pohdiskelusta (ei kai nyt oikeasti joulua voi viettää toista vuotta peräkkäin Suomessa?!). Joulun lisäksi keskustelua syntyi alkuvuoden matkasuunnitelmista, jotka ovat olleet mietinnässä Thaimaan-reissun jälkeen (ainakaan koko talvea ei mitenkään voi olla Suomessa, se nyt on selvä).
Matkakohdepohdinnan sivussa hortoilin netissä ja päädyin selailemaan Suuntana maailma ja Pingviinimatkat -blogeja. Kiinnostavat tarinat veivät mukanaan ja pohdin jälleen kerran, että maailmanympärimatkaa varten säästäminen pitäisi kaiketi aloittaa, jos reissun aikoo jonain kauniina päivänä toteuttaa.
Tällaista tämä on: kun yhdeltä matkalta palaa, seuraava ja usein sitä seuraavakin matka kuumottaa jo mielessä. Ai miten niin olen koukussa reissaamiseen?

perjantai 20. heinäkuuta 2012
Nyt mennään!
Kyllä, noudatimme paremman puoliskoni kanssa (mukamas) tiukkaa seulaa kamojen valinnassa, mutta auto on silti täysi. Vaatteet eivät tässä kuormassa ole se eniten tilaa vievä lasti, toisin kuin ilmeisesti joillain. (Kuka muka oikeasti vaihtaa vaatteita neljästi päivässä? 28 asukokonaisuutta viikon matkalle, ei hyvää päivää…)
Totta kai mukana ovat sähköllä toimiva kylmälaukku takapenkin täytteenä ja läppäri kuulumisten päivittämiseen ja juoksevia asioita helpottamaan. Katsotaan, miten hyvin sähköä ja verkkoa on missäkin leiripaikalla saatavilla. Erinäisiä johtoja ja elektroniikkaa on muutenkin mukana kuin paremmissakin insinöörikekkereissä.
Matka alkaa lyhyellä lätäkön ylityksellä ja jo huomenaamulla olemme huristelemassa ensimmäistä kertaa Via Balticaa. Tarkoitus on ajaa suoraan Riikaan ja viettää yö siellä jossakin vielä määrittelemättömässä paikassa.
Lähdemme tästä hiljalleen satamaan kykkimään. Ilmassa on kutkuttavaa lähdön tunnelmaa. Matka on vihdoin alkamassa!
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Viikon houkutus
Kiitos Nelliinan, taas löytyi yksi paikka, johon mitä ilmeisimmin täytyy joskus päästä. Edinburgh.
Sateesta ja kylmyydestä en todellakaan välitä, mutta linnat, sumu ja muu goottisynkkyys vetävät puoleensa. Niiden vuoksi voisin ehkä vähän hytistäkin.
Olen käynyt Brittein saarilla vain kerran, ja siitäkin on vierähtänyt hyvä tovi. Olisi jo aika käydä Lontoossa uudestaan. Saarivaltioon olisi kiva tehdä monta kärpästä yhdellä iskulla -tyyppinen keikka, joka sisältäisi enemmänkin kohteita. Tai sitten (kroonisen lomapäiväpulan vuoksi) voisi tyytyä vain Lontooseen ja tuohon Edinburghiin. No, tätä voi miettiä sitten joskus, kun sopiva sauma koittaa.
Kaikenlaisia paikkoja sitä nouseekin toteutetaan tulevaisuudessa -listalla ylöspäin. Onneksi pääsen kohta reissuun loiventamaan tätä linnabongailukuumetta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Countdown: 16 yötä lähtöön
Vihjaisin aiemmin pariin otteeseen kesän reittisuunnitelmasta ja kirjoitin yleisesti reitin suunnittelusta. Nyt lähtöön on reilut pari viikkoa ja alan hiljalleen tuntea, että loma on kuin onkin lähestymässä. Jonkinlainen aihio matkan suunnasta on ollut ajatuksissa jo keväästä asti, mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin tien päällä. Näillä näkymin reitti tulee mutkittelemaan seuraavasti.
Kesän matka on yhdistelmä tuttua ja uutta. Romantische Straßea on tullut ajettua aiemminkin ja Venetsian kanavat on nähty jo kertaalleen. Toinen kerta ei ole haitaksi kummankaan kohdalla, niin kaunista katseltavaa ne ovat molemmat. Uusia yöpymispaikkakuntia tämänhetkisessä suunnitelmassa ovat Riika, Varsova, Krakova, Leipzig, Iseo, Füssen, Fulda, Celle ja Hampuri.
Historiapainotteisella aielistalla ovat Auschwitz, Berchtesgadenissa sijaitseva Kotkanpesä, Neuschwansteinin linna ja Cellen keskitysleiri. Neuschwansteinin lisäksi matkalle osuu taatusti muitakin komeita linnoja, mutta niitä mietitään sitten matkan varrella ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia.
Kamojen kasailunkin voisi jo aloittaa tositarkoituksella. Teltta ja uudet makuualustat ovatkin lojuneet olohuoneen nurkassa huhtikuusta asti – mitäpä niitä kaappiin laittamaan, lomahan on ihan kohta. Huhtikuussa edeltävä lause oli todellista optimismia, mutta näin pari viikkoa ennen lomaa se alkaa jo puolustaa paikkaansa. Leirielämä, täältä tullaan!
Miltä reitti vaikuttaa? Minne ravintolaan menisitte Krakovassa, Varsovassa tai Leipzigissa? Mihin majoittuisitte Lago d'Iseon rannalla? Mitä haluaisitte nähdä Hampurissa?
Berliini on reitillä kummallinen kohde Krakovan ja Münchenin välissä, mutta siksakille on syynsä. Siitä lisää myöhemmin.
Kesän matka on yhdistelmä tuttua ja uutta. Romantische Straßea on tullut ajettua aiemminkin ja Venetsian kanavat on nähty jo kertaalleen. Toinen kerta ei ole haitaksi kummankaan kohdalla, niin kaunista katseltavaa ne ovat molemmat. Uusia yöpymispaikkakuntia tämänhetkisessä suunnitelmassa ovat Riika, Varsova, Krakova, Leipzig, Iseo, Füssen, Fulda, Celle ja Hampuri.
Historiapainotteisella aielistalla ovat Auschwitz, Berchtesgadenissa sijaitseva Kotkanpesä, Neuschwansteinin linna ja Cellen keskitysleiri. Neuschwansteinin lisäksi matkalle osuu taatusti muitakin komeita linnoja, mutta niitä mietitään sitten matkan varrella ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia.
Kamojen kasailunkin voisi jo aloittaa tositarkoituksella. Teltta ja uudet makuualustat ovatkin lojuneet olohuoneen nurkassa huhtikuusta asti – mitäpä niitä kaappiin laittamaan, lomahan on ihan kohta. Huhtikuussa edeltävä lause oli todellista optimismia, mutta näin pari viikkoa ennen lomaa se alkaa jo puolustaa paikkaansa. Leirielämä, täältä tullaan!
Miltä reitti vaikuttaa? Minne ravintolaan menisitte Krakovassa, Varsovassa tai Leipzigissa? Mihin majoittuisitte Lago d'Iseon rannalla? Mitä haluaisitte nähdä Hampurissa?
torstai 21. kesäkuuta 2012
Keskikesän mökkipakkokarkuri
Juhannus, tuo valoisan yön iloinen juhla. Rentouttava viikonloppu suomalaisesta luonnosta ja elämästä nauttien. Kodikas mökki järven rannalla, keskikesän ja grillin ihastuttava tuoksu, pehmeiden aaltojen liplatus laituriin.
Tai itikoiden armeijan, tihkusateen, jäätävän kylmän sään ja ampiaisten valtaaman ulkohuussin kruunaama ratkiriemukas yhdistelmä. Viikonloppu alkeellisella (mutta erittäin kalliilla) mökillä ryteikön keskellä älyttömän ajomatkan ja helvetillisen ruuhkan päässä kotoa.
Jotain edellä mainittujen kaltaista ja kaikkea niiden väliltä on tullut koettua. Mökkijuhannukset pitävät onnistuneiden juhannusten tilastossani häntäpäätä. Valitettavasti koko paketti on äärimmäisen harvoin säätä, mökkiä ja seuraa myöten ideaalikuosissa, vaikka kuinka yrittäisi.
Tilaston kärjessä ovat ei-vietetyt juhannukset (kuten vuonna 2008, jolloin kulutin juhannuspäivän autossa Alppeja ylittäen), juhannukset ulkomailla (menee osittain edelliseen kategoriaan, koska muualla jussin juhlintaa ei juuri tunneta) ja kaupunkijuhannukset (kuten vuonna 2001, jolloin vietin jussin mainiossa seurassa Meilahdessa kalliolla meren rannalla).
Tänä vuonna olen tuulimyllyjen maassa. Edellinen keikka Amsterdamiin kului tiiviisti työn parissa, mutta toisin on tällä kertaa. Saa nähdä, kuinka paljon neljässä päivässä ehtii.
Toivottavasti sää suosii täällä kotimaassa. Rentouttavaa juhannusta kaikille!

perjantai 27. huhtikuuta 2012
Tie vie Berliiniin
Tai pikemminkin lentokone. Aamulla olen taas dönereiden kuningaskaupungissa. Ai että tätä onnea. Hyvää vappua muillekin!
torstai 19. huhtikuuta 2012
Jonain päivänä -listan uusin tikki
Mainitsin aiemmin suunnitelmamuutoksesta kesän suhteen. Reppureissu lentäen jää tällä erää väliin. Sen asemesta lähden taistelemaan uuden teltan kanssa tutuille ja tuntemattomille teille. Mahtavaa!
Rinkkamatkassa oli ideaa, joten laitoin sen muistin perukoille odottamaan parempaa ajankohtaa. Ehkä ensi kesänä, kuka tietää.
Tarkoitus oli katsastaa muutamia kohteita, joissa minä tai matkaseura emme olleet vielä käyneet. Listalla pyörivät kaupungit vaihtuivat tämän tästä, eli mistään kovin tarkasta suunnitelmasta ei vielä ollut kyse.
Pähkäiltyjä kaupunkeja olivat ainakin Oslo, Lontoo, Amsterdam, Pariisi, Barcelona, Torrevieja ja Lissabon. Ei välttämättä tässä järjestyksessä eikä kaikkia samalla reissulla. Jotkut paikat olisin siis tiputtanut pois. Autolla voin siirtyä nopeallakin aikataululla paikasta toiseen, mutta lentäen paikan vaihtaminen muutaman päivän välein ei innosta. Ehkä syy on se, että lentokoneessa istuessa jää liikaa näkemättä.
Suunnitelmissa oli etsiä mahdollisimman halvat ja järkevät lennot ja hintaan nähden siedettävä majoitus kohdekaupungeista. Budjetilla kun on rajansa. Kaupungit ja niiden järjestyksen olisin valinnut lentojen mukaan: minne olisi ollut mistäkin halvin mennä. Lennoissa ja majoituksessa olisi ollut oma säätämisensä. Ihan kiva siis, että säästyn nyt jokseenkin rassaavalta varausrumbalta.
Sen verran selvitystyötä ehdin tehdä, että pystyin laskemaan karkean hinta-arvion reissulle lentojen ja majoituksen osalta. Ja siinäpä yksi syy, miksi tämäkin suunnitelmantynkä täytyi lykätä osastoon toteutetaan tulevaisuudessa. Ei siksi, että se olisi niin kallista, vaan koska se olisi yllättävän edullista. Reissu ei vain tällä kertaa taipunut yhteen muiden suunnitelmien kanssa.
Missähän niitä ylimääräisiä vuosilomapäiviä jaetaan? Voisin ottaa muutaman kuukauden. Siinä ehtisi tehdä jonkun vuoroaan odottelevista reissuista. Vaihtoehtoisesti myös lottovoitto kelpaisi.

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Autobaanan houkutus
Vain automatkailuun hurahtanut tietää, miltä tuntuu odottaa satamassa laivaan pääsyä. Auto on pakattu ja matkaliput ovat kädessä. Vatsassa kihelmöi. Jonon edetessä lomatunnelma kohoaa. Matka on vihdoin alkamassa.
Sitä tunnetta odotan tänä vuonna vielä normaaliakin innokkaammin. Edellisestä autoreissusta tulee kesällä kuluneeksi kaksi vuotta ja oli jo lähellä, ettei telttailu jäänyt tänäkin vuonna väliin. Olin nimittäin hairahtumassa kaupunkilomailuun rinkka selässäni. Oikein houkutteleva ja toteuttamisen arvoinen suunnitelma sekin, mutta kaatui erinäisiin aikatauluongelmiin.
Tilanne selvisi minulle viikonloppuna, kun olin itärajan tuntumassa sukuloimassa. Pistin heti töpinäksi ja laitoin surkean nettitikun kuumenemaan. Viikonlopun saldo: lauttaliput meno- ja paluumatkalle, lennot Berliinistä Osloon ja takaisin ja uusi teltta postimyynnistä. Pankkitili ei kiitä, mutta kestohymyyn jämähtänyt matkailija kyllä.
Automatkailu on monelle ainoaa oikeaa omatoimimatkailua. Reitin voi valita täysin itse, ja sitä voi muuttaa haluamallaan tavalla milloin vain. Vapaus taitaakin olla autobaanahoukutuksen pitävin koukku. Alan epäillä, ettei siitä koukusta pyristellä irti millään. Onneksi ei ole tarvettakaan.
Onnistunut autoloma vaatii hiukan enemmän suunnittelua kuin valmiiksi pureskeltu etelänmatka. Aikataulu, reitti, majoitus ja varustus ansaitsevat jokainen ajatuksen jos toisenkin. Siispä palaan niihin lähiaikoina. Ei suunnittelu silti mitenkään ylivoimaisen työlästä ole, eikä kaikkea tarvitse, kannata tai edes voi miettiä kotona valmiiksi. Joissain asioissa on kuitenkin järkevää olla ajoissa liikkeellä.
Jos varsinainen automatka alkaa Saksasta tai Ruotsista – kuten usein on – laivaliput Itämeren yli täytyy varata hyvissä ajoin kevättalvella. Ainakin, jos mielii liikkeelle isolla ajoneuvolla. Niille on autolautoilla rajoitettu määrä paikkoja, ja riski jäädä rannalle ruikuttamaan on todellinen.
Aikaisin varaamalla voi myös säästää rahaa, sillä laivayhtiöillä on usein erilaisia ennakkovaraajan tarjouksia. Itse en päässyt juurikaan tarjouksista hyötymään, kun buukkasin matkani vasta nyt. Onneksi henkilöautoille oli lautoilla vielä hyvin tilaa niinä päivinä, joina halusinkin.
Kesällä on tiedossa uusia rasteja karttaan, mutta reitistä lisää myöhemmin. Varmoja ovat tällä hetkellä vain lähtö- ja paluupäivät ja se, että olen jo nyt aivan innoissani.

torstai 22. maaliskuuta 2012
Euroopan huipulla
Alppi-intoilu sai taas tuulta alleen. Enkä puhu nyt hiihdosta tai muustakaan talviurheilusta. Ylen sivuilla Sveitsiä etsimässä -sarjan neljännessä osassa käsitellään Sveitsin Alppeja. Suosittelen! Videon vuoristomaisemat ovat mahtavia. Lienee turha sanoa, että livenä ne ovat vielä hienompia. Eikä niihin kyllästy koskaan. En tosin ole katsellut niitä kuumailmapallon kyydistä, kuten Roman videolla.
Hyvä, etten kaivanut jo karttoja esiin ja varannut lauttalippuja, jotta pääsisin taas kesällä ihailemaan jylhiä huippuja.
Euroopassa on mielettömän kauniita paikkoja, siitä ei pääse mihinkään.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Berlin ist immer eine Reise wert
Ei ole saksan opiskeleminen ainakaan hälventänyt kiinnostustani nahkahousumaata kohtaan. Eikä helmikuinen Rammsteinin keikka. Anteeksi, naapurit – joudutte kärsimään saksalaisesta heavystä vielä pitkään.
Kuten mainitsin, toukokuussa on tiedossa pidennetyn viikonlopun reissu Berliiniin. En malttaisi odottaa. Niinpä kokosinkin tähän muutamia Berliinin pakko nähdä -kohteita. Kuvat on otettu viime vuonna kesäkuun alussa. Kaupungissa oli täysi helle, kun Suomessa oltiin vasta pääsemässä lämpömittarin paremmalle puolelle. Voi kesä, tulisit jo!
Checkpoint Charlie on Berliinin muuriin (tai oikeastaan sen päihittämiseen) keskittyvä museo, jota ei kannata jättää väliin. Esillä on kattava valikoima mitä mielikuvituksellisimpia pakovälineitä. Kesähelteillä kannattaa huomioida, että museo ei ole ilmastoitu.
Kreuzbergissä riittää rosoista tunnelmaa, sotkuista seinäpintaa ja edullisia ravintoloita. Kaupunginosassa voi kokea hämmentäviä kontrasteja, kun yltä päältä graffitien peittämästä lohkeilevasta talosta löytyy juuri remontoitu tyylikäs trendikapakka. Kesäisin rentoa tunnelmaa korostaa terasseilta kantautuva hilpeä puheensorina.
Berliinin metrossa (U-Bahn) on kesällä kuuma, mutta se vie kaikkialle. Ja jos ei vie, niin juna eli S-Bahn vie. Raideverkosto on kattava ja matkustaminen edullista. Berliini-kortin ostava pääsee junailun lisäksi hyödyntämään kortin mukana tulevan vihkon alennuksia.
East Side Gallery on Spreen rannalla yksinään seisova pätkä Berliinin muuria. Sitä koristavat Berliinin muurin murtumisen jälkeen tehdyt hienot maalaukset. Seinä toimii ulkoilmanäyttelynä vapauden kunniaksi.
Eläintarhoja on kaksi, Zoo Berlin ja Tierpark. Ensimmäinen on vanha (ellei jopa Saksan vanhin) ja siellä on myös akvaario. Jälkimmäinen taas on suuri (ellei jopa Euroopan suurin). Kummassa tahansa saa kulutettua kokonaisen päivän.
Spree-joen risteilyllä näkee kaupungin joelta käsin mukavasti lipuen. Erilaisia risteilyjä voi ostaa joen rannalta.
Currywurst voi maistua joillekin, mutta itse olen enemmän kebabin ystävä. Berliinistä saa halpoja, isoja ja suussa sulavan herkullisia dönereitä – sanoisinpa, että parhaita maailmassa. Ja vaikka Saksa onkin olutmaa parhaimmillaan, suosittelen maistamaan myös Weinschorlea. Valkoviinin ja kivennäisveden sekoitus on etenkin lämpimällä ilmalla mukavan kevyttä ja raikasta. Berliner Weiße puolestaan on Berliinin alueella valmistettavaa mietoa venhäolutta, johon on sekoitettu vadelma- tai marattisiirappia. Ei ehkä hyvää, mutta erikoista.
Lisää asiaa Berliinistä jaossa vapun tienoilla, kun pääsen nauttimaan kaupungin menosta. Berliini on aina matkan arvoinen!
Kuten mainitsin, toukokuussa on tiedossa pidennetyn viikonlopun reissu Berliiniin. En malttaisi odottaa. Niinpä kokosinkin tähän muutamia Berliinin pakko nähdä -kohteita. Kuvat on otettu viime vuonna kesäkuun alussa. Kaupungissa oli täysi helle, kun Suomessa oltiin vasta pääsemässä lämpömittarin paremmalle puolelle. Voi kesä, tulisit jo!
![]() |
| Holokaustin muistomerkki Brandenburgin portin vieressä. |
![]() |
| Berliinin televisiotorni näkyy kauas. |
Berliinin metrossa (U-Bahn) on kesällä kuuma, mutta se vie kaikkialle. Ja jos ei vie, niin juna eli S-Bahn vie. Raideverkosto on kattava ja matkustaminen edullista. Berliini-kortin ostava pääsee junailun lisäksi hyödyntämään kortin mukana tulevan vihkon alennuksia.
![]() |
| Kaupungissa riittää vastakohtia. Rosoista ja uutuuttaan kiiltävää näkee Spree-joen varrella sulassa sovussa. |
Eläintarhoja on kaksi, Zoo Berlin ja Tierpark. Ensimmäinen on vanha (ellei jopa Saksan vanhin) ja siellä on myös akvaario. Jälkimmäinen taas on suuri (ellei jopa Euroopan suurin). Kummassa tahansa saa kulutettua kokonaisen päivän.
Spree-joen risteilyllä näkee kaupungin joelta käsin mukavasti lipuen. Erilaisia risteilyjä voi ostaa joen rannalta.
![]() |
| Saksalaista huumoria Spreellä. |
Lisää asiaa Berliinistä jaossa vapun tienoilla, kun pääsen nauttimaan kaupungin menosta. Berliini on aina matkan arvoinen!
lauantai 31. joulukuuta 2011
Joulu, matkakuumeen kasvattaja
Kirjoitin aiemmin olemattomasta joulustressistä ja tulevasta reissusta Pohjois-Karjalaan. Kiireiden keskellä raportointi reissusta viivästyi, eikä niitä kinoksiakaan siellä itärajalla vielä ollut. Jokunen vuosi sitten pakkasta ja lunta riitti.
Vaikka sanoinkin, että joulua on turha stressata, meinasi aaton lähestyessä ahdistus puskea päälle. Jotkut ovat jouluihmisiä, toisia väkinäinen lahjojen ostelu vain ärsyttää. Kuulun selkeästi jälkimmäiseen ryhmään. Minimoin lahjojen ostamisen, mutta siitä huolimatta koko touhu sukulointeineen alkoi hieman rassata.
Jouluna tuli käytyä Kontiolahdessa ja Nurmeksessa. (Jännä juttu muuten, että Suomessa ajaminen tuntuu usein puuduttavalta, mutta Keski-Euroopassa ei ollenkaan.) Lunta ei ollut nimeksikään, mutta sehän ei minua haitannut, päinvastoin. Joulu hujahti enimmäkseen sisätiloissa kuulumisia vaihdellessa.
Joulupäivänä paikalliseen Oluttupa Obottaan luikerteli Nurmeksen mittakaavassa pitkä jono, joten kävimme vilkaisemassa Bomban meininkiä. Venäläiset turistit eivät olleet vielä saapuneet, joten paikka kumisi tyhjyyttään. Harmi, sillä kaunis rakennus ansaitsisi kävijöitä.
Päätin, että ensi jouluna Suomi saa taas jäädä, oli mikä oli. Kyllä jouluna on ihan kiva rauhoittua – etelänlomalla. Lahjojen ostelun voi jättää kokonaan väliin, joulukoristeita en ole koskaan edes harkinnut. Jouluruuilla ja maukkailla paikallisilla karjalanpiirakoilla herkuttelu sentään menettelee.
Onneksi joulun aikana entisestään pahentuneeseen matkakuumeeseen on kohta luvassa lääkettä, kun pääsen lämmittelemään. Sitä odotellessa ajattelin poltella kynttilöitä pimeydessä.
| Tammikuussa 2009 maisema oli lumesta valkoinen. Tämän vuoden jouluna satoi vettä. |
Jouluna tuli käytyä Kontiolahdessa ja Nurmeksessa. (Jännä juttu muuten, että Suomessa ajaminen tuntuu usein puuduttavalta, mutta Keski-Euroopassa ei ollenkaan.) Lunta ei ollut nimeksikään, mutta sehän ei minua haitannut, päinvastoin. Joulu hujahti enimmäkseen sisätiloissa kuulumisia vaihdellessa.
Joulupäivänä paikalliseen Oluttupa Obottaan luikerteli Nurmeksen mittakaavassa pitkä jono, joten kävimme vilkaisemassa Bomban meininkiä. Venäläiset turistit eivät olleet vielä saapuneet, joten paikka kumisi tyhjyyttään. Harmi, sillä kaunis rakennus ansaitsisi kävijöitä.
![]() |
| Nurmeslaisten suosikkikapakka näyttää tältä. |
| Bomballa on kauniita rakennuksia. |
Onneksi joulun aikana entisestään pahentuneeseen matkakuumeeseen on kohta luvassa lääkettä, kun pääsen lämmittelemään. Sitä odotellessa ajattelin poltella kynttilöitä pimeydessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)