Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Matkakärpäsen uhrien yhteisymmärryksestä

Keskusteleminen on antoisaa. Aivan erityisen antoisaa se on silloin, kun keskustelukumppaneita yhdistää intohimoinen kiinnostus samaan aiheeseen. Ulkopuolisesta aihe tuntuu ennen pitkää puuduttavalta: miksi tästä pitää taas jauhaa? Sama aallonpituus säästää selittelyltä. Keskustelunaihetta ei tarvitse perustella, sillä vallitsee automaattisesti yhteisymmärrys siitä, miksi aiheesta ylipäätään puhutaan.

Tilanne on otollinen kokemusten ja vinkkien vaihtamiselle.

Matkailu, kuten muutkin harrastukset ja intohimon kohteet, on aihe, josta riittää puhuttavaa maailman tappiin. Aina muistuu mieleen jokin sattumus, paikka, maisema tai kokemus, jonka voi jakaa toisten samanmielisten kanssa. Toisten tarinat eivät kyllästytä, sillä ne ovat kiehtovia. Niistä voi oppia. Niistä saa hyödyllisiä vinkkejä. Niistä saa ideoita. Ja niin edelleen.

Nautinkin eilen suunnattomasti, kun pääsin tällaiseen tilanteeseen, jossa minua kokeneemmat Euroopan-matkaajat jakoivat tietämystään ja hauskuuttivat tarinoillaan. Kiitos heidän, kännykkäni luonnosviesteissä on taas tallennettuna muutama vinkki lisää tulevia koitoksia varten.


Tuttujen arvostelut maja- ja ruokapaikoista voivat olla kultaakin arvokkaampia. Tuttujen suosituksia voi peilata näiden ihmisten mieltymyksiin ja tapoihin. On esimerkiksi helpompi arvioida majapaikan siisteyttä, kun tietää suosittelijan siisteyskäsityksen.

Keskustelukumppaneiden puuttuessa on hyvä, että matkailun avaraan maailmaan voi uppoutua esimerkiksi blogien, lehtien ja telkkarin avulla. (Uusintana alkanut Madventures on muuten aivan yhtä koukuttava kuin silloin aikanaan.) Nekin pursuavat vinkkejä, ideoita ja kiehtovia yksityiskohtia.

Keskustelussa, blogien selailussa, lehdissä ja tv:n matkailuohjelmissa on vain yksi vika. Ne kaikki ruokkivat kroonista matkakuumetta. Aivan kuin laittaisi bensaa liekkeihin. Matkailu paitsi avartaa, se myös koukuttaa ja yhdistää.

torstai 11. lokakuuta 2012

Laineilla

Ennen kuin jäät estävät laineiden liplatuksen, paneudutaanpa hetki risteilemiseen. Praha, Helsinki, Berliini, Amsterdam, Venetsia, Imatra… Ainakin näissä kaupungeissa olen ostanut kaupunkikierroksen vetten päällä. Ja nauttinut (melkein) joka hetkestä.



Kaupunkilomalla tulee yleensä käveltyä enemmän kuin tarpeeksi, joten hetkellinen jalkojen lepuuttaminen laivan kyydissä on ansaittua. Hintakaan ei välttämättä huimaa päätä, sillä kokemukseni mukaan paatin kyytiin voi päästä pariksi tunniksi alle kympillä. Räikein kokemani poikkeus on Venetsia, jossa kaikki muutenkin maksaa hunajaa.

Laivan kyydissä kaupunkiin saa tutustua kiireettömästi. Usein risteily onkin pieni hengähdystauko hektisestä kaupunkilaiselämästä. Ympäristöä pääsee tarkkailemaan rauhassa, kun ei tarvitse väistellä vastaantulijoita ja muuta liikennettä.


Parhaita ovat mielestäni joki- ja kanavaristeilyt, joiden reitti kulkee kaupungin sisällä. Ne antavat mahdollisuuden kokea kaupunki eri näkökulmasta kuin yleensä. Helsingin edustalla on mukava kierrellä, mutta tunnelma on täysin erilainen kuin lähellä asutusta kiertävillä reiteillä. Jälkimmäisiä on tarjolla esimerkiksi Berliinissä ja Amsterdamissa. Berliinin monipuolisuus tulee hienosti esiin siltaristeilyllä.



Yksi huono puoli risteilyissä kyllä on. Laivalla tuppaa olemaan joko pirun kuuma tai hyytävän kylmä. Helteisessä Berliinissä pari kesää sitten en uskaltanut mennä laivan kyytiin lainkaan, sillä olisin kärventynyt siellä melkeinpä hengiltä ilman aurinkovarjoa. Matkalla Helsingistä Porvooseen helle ei puolestaan auttanut pätkääkään, sillä se jäi maihin. Hytisin puolet matkasta fleecepeiton alla ja kirosin vilukissan geenejäni. Tammikuussa pitkähäntäveneen kyydissä Thaimaassa minuakaan ei varmasti palele.

Tykkäättekö te aalloista vai onko kaupunki mukavampi kokea katujen vilskeessä?