Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikaloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikaloma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Päiväristeilyllä Tallinnassa

Kävin eilen laivalla Tallinnassa. En ole hirveästi rampannut lammikon eteläpuolella, mutta niinä kertoina kun olen Virossa käynyt, olen myös yöpynyt siellä. Päiväristeilyissä on minusta se vika, että niillä jää liian vähän aikaa perillä seikkailemiseen. Tällä kertaa kuitenkin lähdin aikataulu- ja kustannussyistä matkaan aamuvarhaisella ja palasin samana päivänä iltalautalla kotiin.



Vierailin Miehitysmuseossa, joka oli mielenkiintoinen ja vierailun arvoinen, mutta joka samalla jätti jokseenkin masentavan fiiliksen. Museossa esitellään Viron historiaa miehitysaikojen näkökulmasta, ja kertomukset Viron ja sen kansalaisten sortamisesta eivät ole millään tavoin mieltäylentävää pureskeltavaa. Museo on pienikokoinen, joten sen kahlaa halutessaan läpi kohtalaisen nopeasti. Olisin halunnut vierailla myös Viru-hotellissa sijaitsevassa KGB-museossa, mutta en ollut tarkistanut museokierrosten kellonaikoja etukäteen. Vierailu jäi sikseen, koska kierrokset eivät sopineet aikatauluuni.



Lounasta nautin tunnelmallisessa Munga kelder -kellariravintolassa. Pippuripihvi oli aivan loistava, ja ajattelinkin palata sen perässä ravintolaan vielä joskus uudelleen. Myös alkupalaksi syömäni paneroitu juusto oli herkullista, joskin rasvainen juusto ja runsas pihviateria -yhdistelmä sai aikaan mojovan ähkyn, jota sitten sulattelin laahustamalla Tallinnan kapeita mukulakivikatuja.



Sää oli aurinkoinen, mutta voimakkaan tuulen takia ilma ei vielä tuntunut kovin keväiseltä. Kiertelin vanhaa kaupunkia tuulen heittämät hiekat silmissäni. Tallustelin Katariinankujan läpi ja kävin muiden turistien mukana muun muassa Raatihuoneentorilla ja Toompean näköalapaikalla. Tallinna on kansainvälinen kaupunki ja turistikohde: eri kieliä kuulee kaduilla, kapakoissa ja putiikeissa runsain määrin. Lauantaina liikkeellä tuntui olevan etenkin amerikkalaisia ja jonkin verran myös saksalaisia.




Kotiinpaluun aika oli nopeasti käsillä, sillä päivässä ei paljoa ehdi. Näyttää siltä, että tulen vierailemaan Tallinnassa vielä kahdesti tänä keväänä, ja myös nämä matkat ovat päivän keikkoja. Jäisin mieluusti yöksi ja viettäisin iltaa vanhankaupungin tunnelmallisissa kortteleissa, mutta tuohan tällainen päivänkin kestävä vierailu vaihtelua kotinurkkiin. Ehkä pääsen seuraavalla reissulla KGB-museoon ja TV-torniin, joissa en ole kummassakaan vielä käynyt.

torstai 20. helmikuuta 2014

Terävät alle Rantasalmella

Vietin aivan ihanan viikonlopun Rantasalmella Järvisydämen lomakeskuksessa. Paikalla oli lauma avioliiton kylkiäisenä saamiani serkkuja, joiden kanssa on aina hauskaa. Ainut harmillinen puoli tässäkin viikonloppureissussa oli se, että ajomatka oli kohtuuttoman pitkä verrattuna perillä viettämäämme aikaan.

Perjantai-iltana työpäivän päätteeksi tehdyn ajorupeaman jälkeen pääsimme onneksi pitopöydän ääreen ravintola Piikatyttöön. Kyseessä on keskiaikatyylinen, tunnelmallinen ravintola. Miljöö on hieno ja ruuassa ei ollut moitteen sijaa ainakaan tällä meidän vierailullamme.

Ennen ruokailua pääsimme esittelykierrokselle upeaan viiniluolaan ja viinikellariin. Jos minulla olisi jättimäinen talo ja siellä takkahuone, sisustaisin sen vähän samaan tyyliin kuin viiniluola oli sisustettu. Komea paikka. Valitettavasti minulla ei ole sieltä kuvia, joten teidän on nyt vain uskottava sanaani tai käytävä itse katsomassa.


Lauantaina kävelimme mökiltä luistinvuokraamoon, sovittelimme sieltä kamat lainaan ja kiinnitimme terät kenkiin. En ollut koskaan aiemmin kokeillut retkiluistelua ja edellisestä luistelukerrasta ehti muutenkin vierähtää sellaiset 15 vuotta, joten siihen nähden vajaan 30 kilometrin luistelu sujui yllättävän hyvin. Ennakkoon nimittäin ajattelin olevani saman tien turvallani, mutta pysyinkin kaikkien odotusten vastaisesti koko matkan pystyssä.


Retkiluistelureitti kulkee Linnansaaren kansallispuistossa hienoissa maisemissa. Itse tosin keskityin enimmäkseen tuijottamaan jäätä mahdollisten repsottavien kohtien pelossa, joten maisemien katselu jäi vähemmälle huomiolle. En myöskään saanut vuokrakenkiä lukuisista yrityksistä huolimatta jalkoihini niin, että ne eivät olisi painaneet todella ikävästi nilkoista. Lopputuloksena palasin luistelureissun jälkeen mökkiin vasenta jalkaani linkaten, mutta olen tästä tuskaisesta ensimmäisestä kokeilusta huolimatta ehdottomasti sitä mieltä, että retkiluistelu oli tosi hauskaa! Täytyy kokeilla joskus toisenkin kerran.

Kyllä Suomesta löytyy mukavia lomailupaikkoja!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Perusturistin Amsterdam

Palataanpa juhannukseen muilla mailla. Edellinen matka Amsterdamiin hurahti niin täysin työn merkeissä, että ehdin nähdä messukeskuksen ulkopuolista kaupunkia vain varhain aamuisin ja myöhään iltaisin. Siinä ei museoita ja muita nähtävyyksiä kierrelty. Tällä kertaa matkan tarkoitus oli puhdas lomailu, joten pääsin ottamaan vahingon takaisin.


Halusin kanavaristeilylle, koska ne ovat aina ihastuttavia. Veneestä on rentoa katsella maisemien vaihtumista ja kaupunkia pääsee ihastelemaan eri näkökulmasta. Damin vinksin vonksin rakennettujen talojen luoma tunnelma on ainutlaatuinen, ja kanaalilta käsin tarkasteltuna tunnelma pääsee oikeuksiinsa.



Van Gogh -museo ei ollut järisyttävä, mutta ei huonokaan. Harmi vain, etten ottanut etukäteen selvää, onko maalaus Öinen katukahvila esillä museossa. Eipä ollut. Edes sitä esittävää postikorttia ei ollut saatavilla museon myymälästä. Olisin halunnut nähdä taulun, koska siihen on mielestäni vangittu hienosti etelän yön lämmin tunnelma.


Valokuvamuseo Foamissa oli näyttely, joka näytti suomalaisittain säälittävältä. (Säälittävää on myös se, että unohdin painaa kuvaajan nimen mieleeni ja enää sitä ei löydy Foamin sivuilta.) Jokaisen suomalaisen suvun 70- ja 80-lukujen kotialbumeista löytyy aivan samanlaisia, salamavalolla rätkäistyjä otoksia perheenjäsenistä pöntöllä, hetekalla, lumihangessa ja keittiön pöydän ääressä juomassa viinaa. En menisi kehumaan kuvia kauniiksi, ja kotialbumiefektin vuoksi ne eivät tarjonneet kokemuksena mitään uutta. Muut Foamin näyttelyt olivat kiinnostavampia. Etenkin Ron Galellan, ensimmäisen paparazzikuvaajan, otokset ja niihin liittyvät tarinat olivat mielenkiintoisia.

Risteilyjen, valokuvien ja maalausten lisäksi pidän puistoista. Berliinissä on Tiergarten, Amsterdamissa Vondelpark. Suositussa Vondelparkissa voi paikalliseen tapaan kruisailla rupisella polkupyörällä ja etsiä mukavan nurmiläntin piknikin viettoon.



Shoppailu on Amsterdamissa helppoa, sillä kauppoja ja putiikkeja löytyy joka lähtöön. Se onkin kiva, sillä huonon sään yllättäessä kauppoihin pääsee nopeasti suojaan. Neljän päivän matkani aikana tuuli riepotteli housunpunttia lähes koko ajan ja vettä satoi vartin välein, välillä kaatamalla. Vartin välein paistoi myös aurinko. Vaihtelevaa, etten sanoisi.


Hotellihuoneet ovat Amsterdamissa usein käsittämättömiä koirankoppeja. Pieni oli myös oma yösijani, mutta voin silti suositella hotelli Westcord City Centreä. Loistava sijainti, remontoidut huoneet ja runsas aamupala (joka ei tosin kuulu huoneen hintaan). Menisin uudestaankin.


Iltakävelyllä turistien kansoittamassa kaupungissa kannattaa pitää huolta omaisuudestaan. Tätä ei korosteta oppaissa turhaan. Oli nimittäin lähellä, ettei veskani tai seuralaiseni puhelin lähtenyt pitkäkyntisen parivaljakon matkaan. Valppaus ja äkillinen suunnanvaihdos pelastivat tilanteen ja kantapäillä hiostavat varkaat luikkivat tiehensä.

Amsterdam-jussin saldo tiivistettynä:
  • plussat: autojen vähyys (kaikki liikkuvat pyörällä), baarit ja pihvipaikat, kanavat, kauniit rakennukset, shoppailumahdollisuudet,  tunnelma
  • miinukset: hämäräheebot, taskuvarkaat, vaihteleva sää

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ähkyjen Amsterdam

Jos jotain, Amsterdamissa riittää herkuttelupaikkoja. Enkä tarkoita mitään viiden tähden napotuspaikkoja, joissa saa pelätä sotkevansa hienon valkoisen pöytäliinan ja rikkovansa milloin mitäkin etikettisääntöä. Älkää ymmärtäkö väärin – arvostan kyllä kulinaarisia nautintoja ja kokkien vaivannäköä, mutta en vain tunne itseäni kotoisaksi liian hienoissa ravintoloissa. Yleensä rento tunnelma karisee sitä mukaa, kun annosten näpertelyaste kasvaa.

Nyt puhutaan kuitenkin enemmän mättöruuasta. Kojuista ja pikkupaikoista, joista saa lettuja, pannukakkuja, leivoksia, ranskalaisia perunoita erilaisilla kastikkeilla, kebabia… Vaihtoehdoista ei ole pulaa. Juhannusmatkalla tuli tehtyä muutakin kuin syötyä epäterveellisesti ja aivan liikaa, mutta näin työpäivän päätteeksi ruoka pyörii ensimmäisenä mielessä.


Aloitetaan kunnon ruuasta eli torstai-illasta. Törmäsin illallisella elämäni tähän mennessä parhaaseen pihviin. Se löytyi argentiinalaisesta ravintolasta, jonka voisi kaiketi luokitella osastoon ei liian hieno, mutta ei missään nimessä rähjäinenkään.

Gauchos-ketjun pihvitaivas Spuistraatilla tarjosi erittäin ystävällistä palvelua ja suussa sulavan herkullista sisäfileetä. Myös pihviravintoloissa on Damissa valinnanvaraa, mutta tähän paikkaan tuli astuttua täysin sattumalta. Hinta oli pihvin makuun suhteutettuna kohtuullinen. Kahden hengen illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen punaviinipullon kanssa maksoi 99 euroa. Annosten koosta kertoo jotain se, että jälkiruokaa yleensä kykeni syömään. Onneksi kykeni, sillä pallon vaniljajäätelöä sisältävä, karamellikastikkeessa uiva lettu oli joka haukun (ja ähkyn) arvoinen.

Ei-niin-kevytruokainen sunnuntai sisälsi visiitin yhteen Amsterdamin monista pannari- ja lettupaikoista. Täytevaihtoehtoja oli tarjolla kymmeniä, joista puolet suolaisia ja puolet makeita. Omenalla ja hunajalla kuorrutettu ison pizzalautasen kokoinen lätty oli makeaakin makeampi. Nappivalinta, jos pitää hunajasta oikein tosissaan. Minä en pidä, mutta hyvinhän tuo silti upposi.


Sunnuntain ruokalista sisälsi myös ranskalaisia majoneesilla (toinen hollantilaisten intohimo). Eikö houkuttele? Kannattaa kokeilla. Majoneesissa pulikoivat ranskalaiset ovat yllättävän hyviä. Pannaripaikkojen lisäksi ranskiskojuja on enemmän kuin tarpeeksi.

Juomapuolelta voin suositella paikallista Wieckse Witte -vehnäolutta. Konstailemattomien ruokapaikkojen ohella Amsterdam on pullollaan baareja, joten sopivan paikan löytäminen tuopposen nauttimiseksi on tuskin ongelma. Paitsi jos ei voi sietää britti- ja irkkupubeja, sillä niitä kaupungista löytyy hämmentävän paljon. Englantia kuulee kaupungissa muutenkin joka kulmalla siinä määrin, että välillä voi melkein luulla ajautuneensa väärälle puolelle kanaalia.

Viimeistään sunnuntaisten majoneesiranskalaisten jälkeen oli todellinen ikävä salaattia, joten ranskalaisten päälle otetut lettuöverit sinetöivät goudamaistelujen kohtalon. Juustoja sitten joskus toisella kertaa, kiitos.

Hyvä ruoka, parempi mieli – ja sitäkin pahempi ähky.

torstai 31. toukokuuta 2012

Linnoituksia, palatseja ja herkkuja

Vietin helatorstain jälkeisen viikonlopun etelänaapurimme suosituimmassa matkailukohteessa. Edellisen, kipakassa talvisäässä tehdyn Tallinnan-visiitin jälkeen toivoin hartaasti tälle kerralle kesäistä säätä. No, reilut kymmenen astetta ja höystettynä auringonpaisteella on toukokuussa ihan mukiinmenevä saavutus, joten en valita. Pitkä viikonloppu oli nautinnollinen kesän aloitus juurikin kauniin sään, hyvän ruuan ja mukavan seuran ansiosta.


Tallinnassa on naurettavan helppo käydä, mutta Viron-matkani ovat toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormilla. Tallinnassa onkin vielä paljon nähtävyyksiä, joihin en ole ehtinyt tutustua. Muualla Virossa en ole edes käynyt.

Juuri avattu TV-torni jäi toiseen kertaan, mutta Kadriorgin palatsi, Paksu Margareeta ja Olde Hansa tuli koettua. Takorautatuotteet jätin tällä kertaa rauhaan, vaikka ne huutelivatkin kaupan hyllyiltä nimeäni. En tarvitse enää yhtäkään kynttilänjalkaa.


1500-luvulla rakennettu Paksun Margareetan tykkitorni toimii Viron merenkulkumuseona. Nelikerroksinen museo tarjoaa kiinnostavaa ihmeteltävää laivoista ja merenkulun historiasta kiinnostuneille, ja kyllä siellä muutenkin ihan mielellään katselee. Museon kattotasanne toimii näköalapaikkana.


Kadriorgin palatsi ei vedä kokonsa eikä mahtavuutensa puolesta vertoja Charlottenburgin linnalle, jossa kävin Berliinin-reissulla, mutta jotain samankaltaisuutta palatseissa on. Kadriorgissa on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Toisin kuin massiivisen Charlottenburgin, 1700-luvulla rakennetun Kadriorgin palatsin jaksaa kiertää ilman suurempia ongelmia. Puutarha on kaunis ja nähtävyys itsessään. Valitettavasti se ei vielä toukokuun puolivälissä ollut täydessä loistossaan.


Kadriorgin palatsille pääsee kätevästi ratikalla, mutta matkalippu pitää mitä ilmeisimmin ostaa jostain muualta kuin kuljettajalta. Ainakaan meille niitä ei suostuttu enää kyydissä myymään. Tulipahan matkustettua puolivahingossa pummilla, kun ei tullut mieleen hankkia matkalippua etukäteen kioskilta. Nimimerkillä uuvelo sähläri-amatöörimatkailija.


Jos matkalipun hankkiminen tuottaa vaikeuksia, valinnan tekeminen Olde Hansan ruokalistalta voi myös olla haastavaa. Herkkuja löytyy moneen lähtöön. Villisika oli mureaa ja suorastaan suussa sulavan pehmoista, eikä seurueen muiltakaan jäseniltä kuulunut annoksista moitteen sanaa. Kaneliolutkin maistui, mutta yrttiolut jakoi mielipiteet. Sen maku muistutti kaikessa kummallisuudessaan Jägeriä oluella, sanon minä. Raatihuoneentorilla sijaitseva Olde Hansa on toki turistipyydys ja hinnat sen mukaiset, mutta siellä on tunnelmallinen sisustus, ystävällinen palvelu ja hyvää, omalaatuista ruokaa ja juomaa. Ei huono yhdistelmä.

Tallinnan vanhakaupunki on aina yhtä kaunis ja kaupungin kansainvälinen tunnelma on eloisuudessaan valloittava. Milloin te olette viimeksi käyneet Tallinnassa? Mitä vinkkejä antaisitte Tallinnaan menijälle?

torstai 3. toukokuuta 2012

Vehreyttä ja krumeluureja

Olen palannut lätäkön kylmälle puolelle käväistyäni lämmittelemässä aina niin mahtavassa Berliinissä. Sää suosi oikein huolella: lämmintä oli päiväsaikaan 30 astetta ja aurinko mollotti siniseltä taivaalta suuren osan ajasta. Vapunpäivä Kreuzbergissä oli Myfestin ansiosta mieletöntä hulinaa, mutta muuten matka meni rauhallisissa ympyröissä. Berliinissä riittää nähtävää, mutta aion käydä siellä vielä monta kertaa uudestaan, joten minulla ei ole kiire yrittää ahnehtia kaikkea kerralla. Mahdotonta se olisikin. Tämä(kin) minilomani koostui sopivassa suhteessa nähtävyyksistä ja rennosta hengailusta.

Metroasemilla on tunnelmaa

Berliinin korkeimmat rakennukset eivät toki vedä vertoja juuri minkään suurkaupungin maamerkeille, mutta kyllä Berliininkin näköalapaikoilta kohtalaisen kauas pääsee sihtaamaan. TV-tornissa olin jo käynyt, joten tällä kertaa katselin yläilmoja Potsdamer Platzin Panoramapunktilta.

Panoramapunktin maisemia

Jos minulta kysytään, paikka pesee TV-tornin monella mittarilla. TV-torni on korkeampi, mutta siellä maisemia voi ihastella vain lasin takaa, kun taas Panoramapunktilla pääsee terassille. Siellä on Berliinin lähihistoriasta kertova näyttely, joten samalla reissulla tulee kerrattua olennaiset virstanpylväät. Hinta on halvempi, jonotusaika on minimaalinen ja ylös pääsee Euroopan nopeimmalla hissillä.

Panoramacafé

Vehreyttä rakastaville Berliini on hyvä kaupunki. Berliinissä on yksi maailman suurimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, ja luontoa löytyy aivan keskustasta. Tiergartenin puisto on oiva paikka rentoutumiseen ja ulkoiluun. Kaupunkilaiset käyvät siellä lenkillä, pyöräilemässä ja viettämässä muuten vain aikaa, tai piipahtavat parilla oluella Biergartenissa. Oluen kyytipoikana voi mutustella Bretzeliä, joka on ulkonäöltään lähellä viipurinrinkeliä ja maultaan lähellä suolatikkua. Ei kovin erikoista, mutta perinteistä ja sen vuoksi kokeilemisen arvoista.

Omnibus

Havel-jokea Berliinissä

Yllättävän vihreää on myös kaupungin länsipuolella. Siellä sijaitsee Grunewaldin metsä, jota pääsee katselemaan näppärästi ainakin bussin 218 kyydissä. Osa linjan vuoroista ajetaan omnibussilla – siis vanhalla linja-autolla. Matkalla voi vierailla Grunewaldin tornissa, josta näkee paremmin Havel-joella tungeksivat purjeveneet.

Vihreiden maisemien vastapainoksi otin itseäni niskasta kiinni ja vierailin vihdoin Charlottenburgin linnassa. Överit koristelut hervottoman kokoisessa linnassa ovat omaa luokkaansa ja vierailuun saa kulutettua melkoisesti aikaa. Valokuvaamiseen joutuu ostamaan erikseen luvan, ja kuvata saa vain yksityiskäyttöön. Linnan kauniin puutarhan ihastelu sen sijaan on ilmaista.

Schloss Charlottenburg

Herkullisten aamiaisten lisäksi matkalla tuli tietysti syötyä niitä kauan kaivattuja dönereitä ja ehkä siinä sivussa jotain ”oikeaakin” ruokaa. Lomanen tuli tarpeeseen ja kuten aina, olisin mieluummin jättänyt paluulennon käyttämättä. Hätä ei silti ole tämän näköinen: parin kuukauden päästä on jo kesäloma ja tie kulkee silloinkin Saksan kautta.

Miten te vietitte vappua?

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Pikaisesti Pietarissa

Mainitsemani elämäni ensimmäinen visiitti Pietariin on nyt tehty ja olen palannut aikataulussa kotimaan kamaralle. Allegron kyyti oli tasaista ja matka sujahti nopeasti. Hotelli Sonya oli tunnelmallisesti sisustettu ja sänky pehmeä.


Ensimmäinen huomio perillä oli ilmanlaatu. Pakokaasun katkun olisi voinut arvata etukäteen, mutta enpä tullut ajatelleeksi. Asemalta hotellille kävellessäni kiitin onneani, että en ole astmaatikko. Liikenteen saasteet seisoivat, vaikka leveillä kaduilla tuuli reippaasti.


Seuraava huomio liittyi niin ikään ilmaan: Venäjällä tupakkaa poltetaan surutta lähes joka paikassa. Ravintoloissa ja kahviloissa on yleensä tupakoivien ja tupakoimattomien puoli, mutta ilmastointi on olematon. Niinpä pikainen käynti kahvilassa tarkoittaa, että vaatteet haisevat loppupäivän tuhkakupilta. Vaihtovaatteita on siis syytä olla riittävästi. Vaatteisiin tarttuvaa hajua lukuun ottamatta tupakointi ei minua liiemmin häiritse, vaikka en poltakaan itse.

Mahtavaa ravintoloissa on se, että joka paikassa on pöytiintarjoilu. Palvelu on kohteliasta ja hymyilevän ystävällistä, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ruokalista löytyy monesta paikasta englanniksi, mutta sen varaan ei kannata laskea. Kyrillisten aakkosten osaaminen on muutenkin Venäjällä ehdoton hyöty.


En yleensä välitä raa’asta viinasta, mutta täytyihän Venäjän kehuttua ylpeydenaihetta kokeilla. Ja pakko sanoa, että kyllä, venäläinen vodka on hyvää. Seuraksi tuodaan usein pientä naposteltavaa, kuten öljyssä rapsakoiksi paistettuja ruistikkuja. Erittäin hyviä nekin.


Pietarin metroasemat, kansan palatsit, ovat mahtavan koristeellisia ja käsittämättömän syvällä. Liukuportaat ovat loputtoman pitkät, mistä johtuen kukaan ei kävele niitä ylöspäin. Niissä voi siis huoletta seistä vasemmallakin.

Kaupungissa on loputon määrä koristeellisia vanhoja rakennuksia ja kanavia, joita ihastellessa ajan saa kulumaan siivillä. Kesällä kaupunki on varmasti erityisen kaunis, kun puistot pääsevät oikeuksiinsa.


Jos Pietarissa haluaa shoppailla, kannattaa varautua paksulla lompakolla. Kaikkea mahdollista on saatavilla, mutta hinnat ovat vähintään Helsingin tasoa. Naisille suunnattu kenkävalikoima vaikutti erityisen runsaalta. Laadukkaita ja lämpimän näköisiä paksuvuorisia nahkasaappaita oli tarjolla lukematon määrä, mutta hinnat olivat niin kalliit, että hamstraamaan ei tehnyt mieli.

Pikavisiitin saldo tiivistettynä:
  • plussat: tyylikkäät vanhat rakennukset, kanavat, puistot, hyvä palvelu, toimiva metro, vodka, ravintolat
  • miinukset: kalliit hinnat, kylmä tuuli, ilmansaasteet, tupakansavu, kielimuuri

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Mielikuvitusmatka ritarien aikaan

Kaunis Katariinankuja.
Kävin kevättalvella pitkästä aikaa rosoisen kauniissa Tallinnassa. Vierailulle sattui kaunis sää ja vanha hansakaupunki esitteli parhaita puoliaan kevättalven kirkkaassa auringonpaisteessa.

Pidän kaikenlaisesta elämää nähneestä (maitopurkin sisältö ei kuulu tähän kategoriaan), joten historiaa huokuvat paikat ovat lähes aina elämys.

Aleksanteri Nevskin kupolit muistuttavat historiasta.
Tallinnan kapeilla kujilla voi aistia aitoa vanhanajan tunnelmaa, sillä historian läsnäolo on käsin kosketeltavaa. Vanhakaupunki on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista: kadut ovat pysyneet muuttumattomina 1400-luvulta asti.

Taloissa on kivoja yksityiskohtia.
Nykyaikainen valvontakamera paljastaa vuosisadan.
Pidän viehättävän epäsymmetrisistä kivirakennuksista, jotka on koristeltu puisin ja takorautaisin yksityiskohdin. Myös puusta ja raudasta tehdyt persoonalliset liikkeiden ja ravintoloiden kyltit jaksavat ihastuttaa. Vanhassa Tallinnassa räikeät valomainokset loistavat poissaolollaan.

Keski-Eurooppaan ihastuneelle Tallinna voi toimia hyvänä korvikkeena, johon pääsee Suomesta helposti, nopeasti ja edullisesti, kun ei ole aikaa lähteä bongailemaan historiallisia pikkukaupunkeja Saksaan. Tallinnan kansainvälisessä tunnelmassa ja viehättävissä vanhoissa kortteleissa tosin viihtyisi pidempäänkin kuin viikonlopun.

Raatihuoneentori.
Takorautatuotteiden viehätysvoimaan haksahtaneille Tallinna on suorastaan paratiisi. Kaupungissa on useita sepänverstaita, joissa myydään mitä hienoimpia takorautaisia sisustustuotteita ja käyttöesineitä. Itselleni tarttui matkaan seinään kiinnitettävä lyhty, joka koristaa olohuonettani.

Raadinapteekissa on kirjoitettu reseptejä vuodesta 1422.
Joulun lähestyessä tulevat mieleen myös Tallinnan kaduilla seisovat käsityöläisten kojut, joissa myydään taidokkaasti neulottuja paksuja villapaitoja, nuttuja, töppösiä ja muita käsitöitä. Pehmeää ja lämpöistä sisältävä paketti olisi varmasti tervetullut moneenkin pukin konttiin.

Seuraavaksi en ole kuitenkaan lähdössä ostoksille Tallinnaan, vaan pikavisiitille Pietariin. Juhlaa! Kerta on ensimmäiseni Venäjällä, vaikka olen viettänyt itärajan tuntumassa puoli elämääni. Taas on luvassa uusi ruksi karttaan.