Ähkyjen Amsterdam

Jos jotain, Amsterdamissa riittää herkuttelupaikkoja. Enkä tarkoita mitään viiden tähden napotuspaikkoja, joissa saa pelätä sotkevansa hienon valkoisen pöytäliinan ja rikkovansa milloin mitäkin etikettisääntöä. Älkää ymmärtäkö väärin – arvostan kyllä kulinaarisia nautintoja ja kokkien vaivannäköä, mutta en vain tunne itseäni kotoisaksi liian hienoissa ravintoloissa. Yleensä rento tunnelma karisee sitä mukaa, kun annosten näpertelyaste kasvaa.

Nyt puhutaan kuitenkin enemmän mättöruuasta. Kojuista ja pikkupaikoista, joista saa lettuja, pannukakkuja, leivoksia, ranskalaisia perunoita erilaisilla kastikkeilla, kebabia… Vaihtoehdoista ei ole pulaa. Juhannusmatkalla tuli tehtyä muutakin kuin syötyä epäterveellisesti ja aivan liikaa, mutta näin työpäivän päätteeksi ruoka pyörii ensimmäisenä mielessä.

Aloitetaan kunnon ruuasta eli torstai-illasta. Törmäsin illallisella elämäni tähän mennessä parhaaseen pihviin. Se löytyi argentiinalaisesta ravintolasta, jonka voisi kaiketi luokitella osastoon ei liian hieno, mutta ei missään nimessä rähjäinenkään.

Gauchos-ketjun pihvitaivas Spuistraatilla tarjosi erittäin ystävällistä palvelua ja suussa sulavan herkullista sisäfileetä. Myös pihviravintoloissa on Damissa valinnanvaraa, mutta tähän paikkaan tuli astuttua täysin sattumalta. Hinta oli pihvin makuun suhteutettuna kohtuullinen. Kahden hengen illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen punaviinipullon kanssa maksoi 99 euroa. Annosten koosta kertoo jotain se, että jälkiruokaa yleensä kykeni syömään. Onneksi kykeni, sillä pallon vaniljajäätelöä sisältävä, karamellikastikkeessa uiva lettu oli joka haukun (ja ähkyn) arvoinen.

Ei-niin-kevytruokainen sunnuntai sisälsi visiitin yhteen Amsterdamin monista pannari- ja lettupaikoista. Täytevaihtoehtoja oli tarjolla kymmeniä, joista puolet suolaisia ja puolet makeita. Omenalla ja hunajalla kuorrutettu ison pizzalautasen kokoinen lätty oli makeaakin makeampi. Nappivalinta, jos pitää hunajasta oikein tosissaan. Minä en pidä, mutta hyvinhän tuo silti upposi.

Sunnuntain ruokalista sisälsi myös ranskalaisia majoneesilla (toinen hollantilaisten intohimo). Eikö houkuttele? Kannattaa kokeilla. Majoneesissa pulikoivat ranskalaiset ovat yllättävän hyviä. Pannaripaikkojen lisäksi ranskiskojuja on enemmän kuin tarpeeksi.

Juomapuolelta voin suositella paikallista Wieckse Witte -vehnäolutta. Konstailemattomien ruokapaikkojen ohella Amsterdam on pullollaan baareja, joten sopivan paikan löytäminen tuopposen nauttimiseksi on tuskin ongelma. Paitsi jos ei voi sietää britti- ja irkkupubeja, sillä niitä kaupungista löytyy hämmentävän paljon. Englantia kuulee kaupungissa muutenkin joka kulmalla siinä määrin, että välillä voi melkein luulla ajautuneensa väärälle puolelle kanaalia.

Viimeistään sunnuntaisten majoneesiranskalaisten jälkeen oli todellinen ikävä salaattia, joten ranskalaisten päälle otetut lettuöverit sinetöivät goudamaistelujen kohtalon. Juustoja sitten joskus toisella kertaa, kiitos.

Hyvä ruoka, parempi mieli – ja sitäkin pahempi ähky.