Sivut

torstai 31. toukokuuta 2012

Linnoituksia, palatseja ja herkkuja

Vietin helatorstain jälkeisen viikonlopun etelänaapurimme suosituimmassa matkailukohteessa. Edellisen, kipakassa talvisäässä tehdyn Tallinnan-visiitin jälkeen toivoin hartaasti tälle kerralle kesäistä säätä. No, reilut kymmenen astetta ja höystettynä auringonpaisteella on toukokuussa ihan mukiinmenevä saavutus, joten en valita. Pitkä viikonloppu oli nautinnollinen kesän aloitus juurikin kauniin sään, hyvän ruuan ja mukavan seuran ansiosta.


Tallinnassa on naurettavan helppo käydä, mutta Viron-matkani ovat toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormilla. Tallinnassa onkin vielä paljon nähtävyyksiä, joihin en ole ehtinyt tutustua. Muualla Virossa en ole edes käynyt.

Juuri avattu TV-torni jäi toiseen kertaan, mutta Kadriorgin palatsi, Paksu Margareeta ja Olde Hansa tuli koettua. Takorautatuotteet jätin tällä kertaa rauhaan, vaikka ne huutelivatkin kaupan hyllyiltä nimeäni. En tarvitse enää yhtäkään kynttilänjalkaa.


1500-luvulla rakennettu Paksun Margareetan tykkitorni toimii Viron merenkulkumuseona. Nelikerroksinen museo tarjoaa kiinnostavaa ihmeteltävää laivoista ja merenkulun historiasta kiinnostuneille, ja kyllä siellä muutenkin ihan mielellään katselee. Museon kattotasanne toimii näköalapaikkana.


Kadriorgin palatsi ei vedä kokonsa eikä mahtavuutensa puolesta vertoja Charlottenburgin linnalle, jossa kävin Berliinin-reissulla, mutta jotain samankaltaisuutta palatseissa on. Kadriorgissa on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Toisin kuin massiivisen Charlottenburgin, 1700-luvulla rakennetun Kadriorgin palatsin jaksaa kiertää ilman suurempia ongelmia. Puutarha on kaunis ja nähtävyys itsessään. Valitettavasti se ei vielä toukokuun puolivälissä ollut täydessä loistossaan.


Kadriorgin palatsille pääsee kätevästi ratikalla, mutta matkalippu pitää mitä ilmeisimmin ostaa jostain muualta kuin kuljettajalta. Ainakaan meille niitä ei suostuttu enää kyydissä myymään. Tulipahan matkustettua puolivahingossa pummilla, kun ei tullut mieleen hankkia matkalippua etukäteen kioskilta. Nimimerkillä uuvelo sähläri-amatöörimatkailija.


Jos matkalipun hankkiminen tuottaa vaikeuksia, valinnan tekeminen Olde Hansan ruokalistalta voi myös olla haastavaa. Herkkuja löytyy moneen lähtöön. Villisika oli mureaa ja suorastaan suussa sulavan pehmoista, eikä seurueen muiltakaan jäseniltä kuulunut annoksista moitteen sanaa. Kaneliolutkin maistui, mutta yrttiolut jakoi mielipiteet. Sen maku muistutti kaikessa kummallisuudessaan Jägeriä oluella, sanon minä. Raatihuoneentorilla sijaitseva Olde Hansa on toki turistipyydys ja hinnat sen mukaiset, mutta siellä on tunnelmallinen sisustus, ystävällinen palvelu ja hyvää, omalaatuista ruokaa ja juomaa. Ei huono yhdistelmä.

Tallinnan vanhakaupunki on aina yhtä kaunis ja kaupungin kansainvälinen tunnelma on eloisuudessaan valloittava. Milloin te olette viimeksi käyneet Tallinnassa? Mitä vinkkejä antaisitte Tallinnaan menijälle?

torstai 24. toukokuuta 2012

Setelien kuumotus

Tuttuni äimisteli männä päivänä työkaverinsa shoppailuintoa matkoilla. Kollega kuulemma jaksaa paahtaa kaupasta toiseen väsymättömällä intensiteetillä ja koko matka on tietysti pilalla, jos mieluisaa ostettavaa ei löydy. Nähtävyyksien katseleminen on hänelle silkkaa myrkkyä. Turhia moiset patsastelupaikat, kollega oli todennut. Rätti- ja krääsäkaupat tekevät loman!


Ymmärrän kyllä kaupoissa kiertelyn. Harrastan sitä itsekin. Tavaraa vain tuppaa kertymään ilman aktiivista haalimistakin, joten olen pyrkinyt punnitsemaan tarkkaan, mitä todella tarvitsen. Tarvitseminen on tietysti tässä yhteydessä melko löyhä käsite ja voi sopivassa tilanteessa sisältää vaikkapa noin sadannen parin kenkiä. Minkäs teet, jotkut asiat vain vetävät puoleensa. Mitä tahansa ei silti laukkuuni pääse.


Ennen olin reissussa aina innoissani kauppoihin pääsemisestä. Jälkeenpäin ajatellen syy taisi olla eniten siinä, että asuin silloin pikkukaupungissa, jossa ostosmahdollisuudet olivat olemattomat. Olihan suurten tavaramäärien ääreen pääseminen silloin aivan erilaista, hieno elämys. Nykyisin suurin hohto on jo kadonnut ja innostun matkoilla enemmän muista asioista.


Reissussa on tietysti hienoa, että kaupat ja tarjonta ovat erilaisia kuin kotosalla – jos ovat. Monissa etelän kohteissa toistuvat maasta toiseen samankaltaiset kaupat, jotka ovat täynnä samankaltaisia tuotteita. Sitä tunnettua turistikrääsää. Syrjemmältä löytyvät ne liikkeet, joissa hinnat eivät ehkä ole aivan yhtä alhaalla kuin pahimman turistirantakadun varrella, mutta eivätpä ole tuotteetkaan samanlaisia. Niistä liikkeistä voi löytää jotain ostamisen arvoista, joka säilyy muistona pidempään kuin hätäisesti valittu parin euron rantapaita.


Kuulun niihin ihmisiin, jotka pyrkivät tuomaan matkamuistona jotain hyödyllistä, kaunista tai pidempiaikaiseksi muistoksi jäävää. Taulun, koriste- tai käyttöesineen tai vaikkapa kauniin korun. Jotain, mitä kotimaasta ei löydy, tai ei ainakaan ole tullut vastaan. Nykyään samoja tuotteita myydään joka puolella palloa, joten jos hinnassa ei ole merkittävää eroa, on turhaa raahata ulkomailta jotain, minkä saisi ostettua omasta lähikaupastakin. Tiedostamatta tällaisia ostoksia voi toki sattua. Tai tilapäisessä mielenhäiriössä, jota ostoskärpäseksikin kutsutaan.

Valtaudutteko te ulkomailla kauppakatujen vilinässä ostoshuumaan? Hankitteko kenties joka maasta jonkin tietyn tuotteen? Vai onko shoppailu teistä vihoviimeistä hommaa, johon ei pidä täysjärkisen sotkeutua kuin pakon edessä?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rannalle vai kaupunkiin, vuorille vai tasamaille?

Matkakohteen valinta voi olla runsaudenpulan vuoksi kinkkistä. Koska kaikkea ei voi saada, on päätettävä, mitä kulloinkin eniten kaipaa. Aurinkoa, rauhaa, aktiviteetteja, kulttuuria, elämyksiä, rentoutumista – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Päätöksen tekeminen voi tuntua suorastaan epäreilulta. Entä jos valitsen väärin ja lomasta tulee kauhea?


Matkustamalla usein välttää pahimman kompastuskiven, jonka mukaan matkakohteen on oltava täydellinen, koska matkassa on kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Tällainen ajattelutapa johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen pettymykseen. Harvassa paikassa lomailukaan täydellistä on.

Tosireissaajakin toivoo toki matkan onnistuvan, mutta jos valinta osoittautuu vähemmän hyväksi, usein matkustavalle pettymys ei ole yhtä karvas. Reissuja tulee uusia. Harvoin matkustava voi pahimmassa tapauksessa puhaltaa pelin poikki kerrasta ja tuomita yhden pettymyksen perusteella kaiken matkustamisen turhaksi hapatukseksi. Kotona kaikki on aina ja ikuisesti paremmin, miksi siis lähteä toiste kurkistelemaan muille maille.


On ymmärrettävää, että harvoin matkustavalle kohteen valinta on vielä työläämpää kuin usein laukkunsa pakkaavalle. Matka on niin harvinainen tapahtuma, että sille asetetaan helposti liian suuria toiveita. Kenties rakoileva parisuhde korjaantuu etelän lämmössä, huono työilmapiiri unohtuu tai lapset osaavat olla kerrankin kiltisti?

Tuskinpa vain. Uusia kokemuksia tulee silti joka matkalla – hyviä ja joskus niitä huonojakin.

Oikea kipristystä aiheuttava syy lienee taustalla lymyävä raha. Lomamatkaan sijoitettu summa voi tuntua suurelta ja usein se sitä onkin. Niinpä rahalle toivotaan kunnon vastinetta. Laitanko vuokran verran rahaa matkaan, vai käytänkö sen johonkin oikeasti tarvitsemaani, kuten vaikkapa uuteen ruokailuryhmään ja kahvinkeittimeen? Entä jos päätän lähteä matkalle, mutta matka osoittautuu pettymykseksi?

Priorisointi on vaikeaa. Jos ei ole rahaa, ongelmaa ei ole, sillä matkustelun voi unohtaa. Jos on rahaa, täytyy pohtia, onko varaa. Siitä alkavat ongelmat. Millaiseen matkaan on varaa? Mikä on sijoittamisen arvoista?


Itse en ole katunut yhtäkään tekemääni reissua, mutta kai niinkin voisi käydä. Miten te valitsette matkakohteen ja millainen pohdinta edeltää valintaa? Torppaatteko yleensä reissusuunnitelmat rahan takia ja tyydytte olohuonematkailuun? Vai vetävätkö haaveet (ja niiden toteuttamisesta aiheutuva lompakon lovi ja kaurapuurokuuri) useinkin pidemmän korren?

torstai 3. toukokuuta 2012

Vehreyttä ja krumeluureja

Olen palannut lätäkön kylmälle puolelle käväistyäni lämmittelemässä aina niin mahtavassa Berliinissä. Sää suosi oikein huolella: lämmintä oli päiväsaikaan 30 astetta ja aurinko mollotti siniseltä taivaalta suuren osan ajasta. Vapunpäivä Kreuzbergissä oli Myfestin ansiosta mieletöntä hulinaa, mutta muuten matka meni rauhallisissa ympyröissä. Berliinissä riittää nähtävää, mutta aion käydä siellä vielä monta kertaa uudestaan, joten minulla ei ole kiire yrittää ahnehtia kaikkea kerralla. Mahdotonta se olisikin. Tämä(kin) minilomani koostui sopivassa suhteessa nähtävyyksistä ja rennosta hengailusta.

Metroasemilla on tunnelmaa

Berliinin korkeimmat rakennukset eivät toki vedä vertoja juuri minkään suurkaupungin maamerkeille, mutta kyllä Berliininkin näköalapaikoilta kohtalaisen kauas pääsee sihtaamaan. TV-tornissa olin jo käynyt, joten tällä kertaa katselin yläilmoja Potsdamer Platzin Panoramapunktilta.

Panoramapunktin maisemia

Jos minulta kysytään, paikka pesee TV-tornin monella mittarilla. TV-torni on korkeampi, mutta siellä maisemia voi ihastella vain lasin takaa, kun taas Panoramapunktilla pääsee terassille. Siellä on Berliinin lähihistoriasta kertova näyttely, joten samalla reissulla tulee kerrattua olennaiset virstanpylväät. Hinta on halvempi, jonotusaika on minimaalinen ja ylös pääsee Euroopan nopeimmalla hissillä.

Panoramacafé

Vehreyttä rakastaville Berliini on hyvä kaupunki. Berliinissä on yksi maailman suurimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, ja luontoa löytyy aivan keskustasta. Tiergartenin puisto on oiva paikka rentoutumiseen ja ulkoiluun. Kaupunkilaiset käyvät siellä lenkillä, pyöräilemässä ja viettämässä muuten vain aikaa, tai piipahtavat parilla oluella Biergartenissa. Oluen kyytipoikana voi mutustella Bretzeliä, joka on ulkonäöltään lähellä viipurinrinkeliä ja maultaan lähellä suolatikkua. Ei kovin erikoista, mutta perinteistä ja sen vuoksi kokeilemisen arvoista.

Omnibus

Havel-jokea Berliinissä

Yllättävän vihreää on myös kaupungin länsipuolella. Siellä sijaitsee Grunewaldin metsä, jota pääsee katselemaan näppärästi ainakin bussin 218 kyydissä. Osa linjan vuoroista ajetaan omnibussilla – siis vanhalla linja-autolla. Matkalla voi vierailla Grunewaldin tornissa, josta näkee paremmin Havel-joella tungeksivat purjeveneet.

Vihreiden maisemien vastapainoksi otin itseäni niskasta kiinni ja vierailin vihdoin Charlottenburgin linnassa. Överit koristelut hervottoman kokoisessa linnassa ovat omaa luokkaansa ja vierailuun saa kulutettua melkoisesti aikaa. Valokuvaamiseen joutuu ostamaan erikseen luvan, ja kuvata saa vain yksityiskäyttöön. Linnan kauniin puutarhan ihastelu sen sijaan on ilmaista.

Schloss Charlottenburg

Herkullisten aamiaisten lisäksi matkalla tuli tietysti syötyä niitä kauan kaivattuja dönereitä ja ehkä siinä sivussa jotain ”oikeaakin” ruokaa. Lomanen tuli tarpeeseen ja kuten aina, olisin mieluummin jättänyt paluulennon käyttämättä. Hätä ei silti ole tämän näköinen: parin kuukauden päästä on jo kesäloma ja tie kulkee silloinkin Saksan kautta.

Miten te vietitte vappua?