Meri-Teijon ruskassa

Kesäloman jälkeen pehmeästä laskusta ei ollut tietoakaan, vaan duunia putoili ovista ja ikkunoista heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Suunnilleen viikon päästä olin unohtanut missään lomalla olleenikaan. Onneksi on kuvatodisteita matkalta, jotta voi muistuttaa itseään päivänvalosta ja menneestä matkasta. Ja onneksi on viikonloput, jolloin sitä päivänvaloakin saattaa nähdä.

Ihan pelkkää työtä ei tämäkään syksy ole ollut, vaan mukaan on mahtunut esimerkiksi mökkiviikonloppu Meri-Teijossa. Tuolle viikonlopulle osui loistava sää, joten mikä sen parempaa kuin pitkä kävelylenkki metsässä ja pitkospuilla.

Viikonlopun tunnelmaan sopi kuin nenä päähän myös padallinen loistavaa juustofondueta, punaviinin maistelua ja äidin reseptillä onnistuneesti tehtyä lihapataa. Kyllä oli rentouttavaa, vaikka tietokoneita ei jätettykään kotiin. Mökillä tuli suunniteltua hieman tulevia reissujakin oikein karttakirjan kanssa, mutta niistä lisää myöhemmin.

Mukavaa torstaita kaikille!

Matka Utopialandiaan

Luin huvittuneena tämän Hesarin kuluttajasivuston pohdinnan matkamuistoista ja itsensä huijaamisesta (28.11.2012). Kirjoituksen mukaan lomalla on toki joskus kivaa, mutta enimmäkseen kuitenkin tylsää, ja joka muuta väittää, valehtelee. Tässä lainaus tekstistä:

Todellisesta lomamatkasta ei tietenkään voi kertoa. Sitä ei voi edes itse ajatella. Silloinhan matka on, noh, epäonnistunut.

Reissujen on pakko toimia. Niitä odotetaan pitkään, niistä unelmoidaan ja niitä varten säästetään rahaa. Matkojen pitää olla ihania, rentouttavia, mieleenpainuvia, eksoottisia ja herkullisia.

Kirjoitin keväällä samasta aiheesta vähän eri näkökulmasta. Kuten todettua, liiat odotukset voivat kostautua. Jokainen elävää elämää nähnyt tietää tämän (tai ainakin pitäisi tietää). Sen, että elämän tosiasiat koskevat myös lomailua ja matkailua, ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä. Tältä kantilta ajatellen: mitä lisäarvoa tuo kertoa sukulaisille, että olihan siellä Thaimaassa ajoittain kivaakin, mutta jokaisen ravintolan ruoka ei ollut täydellistä, ja itikoitakin siellä oli?

Ainoastaan pumpulissa kasvanut oman elämänsä Roope Ankka voi kuvitella, että lomalla kaikki menee aina täydellisesti putkeen. Että lomalla elämä ei ole normaalia elämää, vaan lentolipun ansiosta elämästä tulee utopistista fantasiaa.

Minä pohtisin tuota itsensä huijaamista toisesta vinkkelistä. Onnistuneista lomamatkoistaan kertova ei valehtele, vaan osaa yksinkertaisesti nauttia elämästä. Aina ei tarvitse valittaa, eikä aina tarvitse korostaa nurjia puolia. Kotona voi vuotaa hana, hotellihuoneessa hanasta voi tulla vain kylmää vettä. Näiden asioiden, joita myös vastoinkäymisiksi ja tavalliseksi elämäksi kutsutaan, ei tarvitse antaa pilata arkea eikä lomaa.

Täydellisyyden sijaan lomamatkoilta kannattaa tavoitella kokemuksia. (Saattaa muuten olla ihan pätevä neuvo siihen tavalliseenkin elämään.) Pettymykset eivät taatusti ole yhtä karvaita.

Näillä sanoin toivotan kaikille onnellista ja kokemusrikasta uutta vuotta!

Matkakärpäsen uhrien yhteisymmärryksestä

Keskusteleminen on antoisaa. Aivan erityisen antoisaa se on silloin, kun keskustelukumppaneita yhdistää intohimoinen kiinnostus samaan aiheeseen. Ulkopuolisesta aihe tuntuu ennen pitkää puuduttavalta: miksi tästä pitää taas jauhaa? Sama aallonpituus säästää selittelyltä. Keskustelunaihetta ei tarvitse perustella, sillä vallitsee automaattisesti yhteisymmärrys siitä, miksi aiheesta ylipäätään puhutaan.

Tilanne on otollinen kokemusten ja vinkkien vaihtamiselle.

Matkailu, kuten muutkin harrastukset ja intohimon kohteet, on aihe, josta riittää puhuttavaa maailman tappiin. Aina muistuu mieleen jokin sattumus, paikka, maisema tai kokemus, jonka voi jakaa toisten samanmielisten kanssa. Toisten tarinat eivät kyllästytä, sillä ne ovat kiehtovia. Niistä voi oppia. Niistä saa hyödyllisiä vinkkejä. Niistä saa ideoita. Ja niin edelleen.

Nautinkin eilen suunnattomasti, kun pääsin tällaiseen tilanteeseen, jossa minua kokeneemmat Euroopan-matkaajat jakoivat tietämystään ja hauskuuttivat tarinoillaan. Kiitos heidän, kännykkäni luonnosviesteissä on taas tallennettuna muutama vinkki lisää tulevia koitoksia varten.

Tuttujen arvostelut maja- ja ruokapaikoista voivat olla kultaakin arvokkaampia. Tuttujen suosituksia voi peilata näiden ihmisten mieltymyksiin ja tapoihin. On esimerkiksi helpompi arvioida majapaikan siisteyttä, kun tietää suosittelijan siisteyskäsityksen.

Keskustelukumppaneiden puuttuessa on hyvä, että matkailun avaraan maailmaan voi uppoutua esimerkiksi blogien, lehtien ja telkkarin avulla. (Uusintana alkanut Madventures on muuten aivan yhtä koukuttava kuin silloin aikanaan.) Nekin pursuavat vinkkejä, ideoita ja kiehtovia yksityiskohtia.

Keskustelussa, blogien selailussa, lehdissä ja tv:n matkailuohjelmissa on vain yksi vika. Ne kaikki ruokkivat kroonista matkakuumetta. Aivan kuin laittaisi bensaa liekkeihin. Matkailu paitsi avartaa, se myös koukuttaa ja yhdistää.

Työ, tuo lomailijan piinaaja

Jokunen päivä sitten juttelin kollegan kanssa lomalle lähtemisen vaikeudesta. Aihe tuli tänään sattumalta esiin myös kesäyliopiston luennolla, ja Yle Pohjanmaan sivuillakin kirjoitettiin samasta ajankohtaisesta teemasta.

Joillekin työstä irtautuminen on hyvin vaikeaa. Työasiat kummittelevat mielessä, vaikka kroppa olisi jo lentänyt sinivalkoisin siivin maille tuntemattomille. Mökkilaiturilla, veneessä ja auton ratissa ajatukset karkaavat työpisteelle. Työtehtävien piina lakkaa vasta kun lomaa on kulunut jo aimo tovi. Ja mikä hirveintä: hiostus alkaa takaraivossa uudestaan jo viikkoa ennen loman päättymistä.

Mahtaa olla kauheaa.

Itse kuulun toiseen ääripäähän. On äärimmäisen harvinaista, että työ tulisi edes uniini. Työasiat haihtuvat pääkopastani samalla sekunnilla, kun astun työpaikan ovesta ulos. Yleensä jo sitä ennen hississä. Tämä pätee etenkin lomalle lähtiessäni.

Kyse ei ole siitä, että työni olisi minulle yhdentekevä, sillä sitä se ei ole. Näkisin, että meidät on vain ohjelmoitu eri tavalla: toiset stressaavat kaikesta ja aina, toiset eivät koskaan mistään. Ja kaikkea siltä väliltä. Jos vanne kiristää päätä usein ja liikaa, suhtautumistapaansa voi toki tarkkailla ja pohtia, olisiko jotain tehtävissä. Luultavasti olisi.

Kollega kertoi, ettei hän voisi koskaan lähteä lomamatkalle suoraan työpisteen ääreltä. Ahdistus mahdollisista keskeneräisistä töistä häiritsisi kunnollista lomailun aloittamista päivätolkulla. Väliin pitää kuulemma jättää muutama päivä aikaa tottua toisenlaiseen arkeen. Samoin hän kertoi haluavansa aina varata sopeutumisaikaa ennen työhön palaamista. Mutta silloin stressi kuulemma iskeekin. Kotona, työhön paluuta odotellessa.

Ehdotin testaamaan lomareissun pidentämistä. Jos paine iskee joka tapauksessa jo ennen työpaikalle palaamista, eikö olisi sama stressata normaalista poikkeavissa maisemissa? Kotona arki hiipii niskaan ennen aikojaan. Kollega lupasi miettiä asiaa.

Minulle kotona oleilu lomalla ei ole koskaan ollut vaihtoehto. Se ei vain kävisi mielessänikään. Haluan irtautua arjesta kunnolla ja kokemuksesta tiedän, miten saavutan tavoitteen parhaiten. Sehän on tärkeintä: tuntea itsensä ja omat rajansa.

Nautinnollista ja rentouttavaa lomaa kaikille lomailutyylistä riippumatta!

Rannalle vai kaupunkiin, vuorille vai tasamaille?

Matkakohteen valinta voi olla runsaudenpulan vuoksi kinkkistä. Koska kaikkea ei voi saada, on päätettävä, mitä kulloinkin eniten kaipaa. Aurinkoa, rauhaa, aktiviteetteja, kulttuuria, elämyksiä, rentoutumista – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Päätöksen tekeminen voi tuntua suorastaan epäreilulta. Entä jos valitsen väärin ja lomasta tulee kauhea?

Matkustamalla usein välttää pahimman kompastuskiven, jonka mukaan matkakohteen on oltava täydellinen, koska matkassa on kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Tällainen ajattelutapa johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen pettymykseen. Harvassa paikassa lomailukaan täydellistä on.

Tosireissaajakin toivoo toki matkan onnistuvan, mutta jos valinta osoittautuu vähemmän hyväksi, usein matkustavalle pettymys ei ole yhtä karvas. Reissuja tulee uusia. Harvoin matkustava voi pahimmassa tapauksessa puhaltaa pelin poikki kerrasta ja tuomita yhden pettymyksen perusteella kaiken matkustamisen turhaksi hapatukseksi. Kotona kaikki on aina ja ikuisesti paremmin, miksi siis lähteä toiste kurkistelemaan muille maille.

On ymmärrettävää, että harvoin matkustavalle kohteen valinta on vielä työläämpää kuin usein laukkunsa pakkaavalle. Matka on niin harvinainen tapahtuma, että sille asetetaan helposti liian suuria toiveita. Kenties rakoileva parisuhde korjaantuu etelän lämmössä, huono työilmapiiri unohtuu tai lapset osaavat olla kerrankin kiltisti?

Tuskinpa vain. Uusia kokemuksia tulee silti joka matkalla – hyviä ja joskus niitä huonojakin.

Oikea kipristystä aiheuttava syy lienee taustalla lymyävä raha. Lomamatkaan sijoitettu summa voi tuntua suurelta ja usein se sitä onkin. Niinpä rahalle toivotaan kunnon vastinetta. Laitanko vuokran verran rahaa matkaan, vai käytänkö sen johonkin oikeasti tarvitsemaani, kuten vaikkapa uuteen ruokailuryhmään ja kahvinkeittimeen? Entä jos päätän lähteä matkalle, mutta matka osoittautuu pettymykseksi?

Priorisointi on vaikeaa. Jos ei ole rahaa, ongelmaa ei ole, sillä matkustelun voi unohtaa. Jos on rahaa, täytyy pohtia, onko varaa. Siitä alkavat ongelmat. Millaiseen matkaan on varaa? Mikä on sijoittamisen arvoista?

Itse en ole katunut yhtäkään tekemääni reissua, mutta kai niinkin voisi käydä. Miten te valitsette matkakohteen ja millainen pohdinta edeltää valintaa? Torppaatteko yleensä reissusuunnitelmat rahan takia ja tyydytte olohuonematkailuun? Vai vetävätkö haaveet (ja niiden toteuttamisesta aiheutuva lompakon lovi ja kaurapuurokuuri) useinkin pidemmän korren?

K-16

Huomasin CNN:n uutisoineen pari päivää sitten Malaysia Airlinesin sohaisusta mehiläispesään (?). Lentoyhtiö lisäsi valikoimaansa ”lapsivapaat” turistiluokan liput. Ideana on sijoittaa lapsellinen ja ei-lapsellinen väki eri puolille konetta.

Minusta idea on hyvä. Rehellisyyden nimissä: harva nauttii matkasta vieraan lapsen parkuessa tai riehuessa viereisellä penkillä. Eihän se nautintoa ole, vaikka lapsi olisi omakin, mutta silloin on vain kestettävä. Muiden ei minusta tarvitse, jos vaihtoehtoja kerran on tarjolla. Etenkin pitkillä lennoilla on mukava yrittää levätä ja se onnistuu paremmin, kun melutaso on kohtuullinen. Miksipä en siis tilaisuuden tullen ostaisi lippua lapsivapaaseen luokkaan, jos mukanani ei ole omia huollettavia?

Toki myös aikuiset voivat käyttäytyä häiritsevästi, mutta siihen puuttuminen tuottaa helpommin tulosta kuin lapsen ohjeistaminen – eihän pieni lapsi ole käskystä itkemättä (eikä monesti myöskään sotkematta tai riehumatta), vaikka kuinka niin toivoisimme. Siksi on ihan hyvä idea sijoittaa lapsia koneen toiseen päätyyn ja toiseen taas heitä, jotka toivovat rauhallisempaa matkaa.

Ideaa lapsettomasta vyöhykkeestä on toteutettu myös Finnmatkojen aikuisten lomissa. Blue Couples -hotelleissa majoittujien ikäraja on 16 vuotta. En ole koskaan sattunut hotelliin, jossa muut yöpyjät olisivat olleet häiriöksi – edes uima-altaalla. Ymmärrän silti idean. Palvelua tuskin tarjottaisiin, jos sille ei olisi kysyntää.

P.S. Suunnitelmissani ei ole lähteä kummankaan putiikin reissuille. Kunhan vain pohdiskelen.

Hämmästyttää, kummastuttaa

Mari Manninen kirjoitti 2.3. Hesarissa matkakohteiden ainutlaatuisuudesta – tai sen puutteesta. Mikä vaan maa -juttu oli tutunoloista luettavaa. ”Kun turisti saapuu Afrikan, Aasian tai Etelä-Amerikan köyhille kulmille, hän kokee jotakin ainutlaatuista. Kunnes hän menee seuraavaan maailman köyhään kolkkaan ja kohtaa siellä ihan samat asiat.”

Hökkelikylät, kaistapäinen liikenne, ympäriinsä jolkottelevat eläimet, käymälöiden karmeus, ihmeelliset uskomukset… Vakiojuttuja, jotka ovat tottuneellakin matkailijalla monesti pällistelyn kohteena. Matkan jälkeen ne ovat yhtälailla päiväiltävien listalla, kun matkaaja kertoo kokemuksistaan muille.

Erilaisuus. Se ihmetyttää, kummastuttaa, ihastuttaa ja riemastuttaa. Ja sitä kai matkoilta haetaan. Vaihtelua arkeen.

Köyhyyttä (sitä materiaan liittyvää) näkee lähes kaikkialla, Suomeen verrattuna kun suurin osa maailman ihmisistä tulee toimeen kovin vähällä. Matkalla tunteekin itsensä usein käsittämättömän etuoikeutetuksi. Tunteeseen ei vaadita kuukausien reppureissaamista ankeissa oloissa. Se, miten maailma makaa, alkaa hahmottua vähemmälläkin.

Kokemusten ja muistojen lisäksi reissuilta tarttuu lapaseen kiitollisuus siitä, että itsellä on mahdollisuus nähdä erilaista elämää, toisia kulttuureja, tapoja ja tottumuksia. Monella muulla ei ole.

Matkailu avartaa, sanotaan. Näin uskoisin.

Joulustressi, mitä se on?

Olen todennut jo aikaa sitten, että paras tapa viettää joulua on olla kokonaan viettämättä sitä lähteä mahdollisimman kauas kotoa. Motivaattoreita ei tarvitse kaukaa hakea. Päällimmäisinä tulevat mieleen lämpimämpi sää ja joulun valmisteluista luistelu.

Jälkimmäiseen en tosin syytä tarvitse, sillä luistelen niistä muutenkin.

Olen jälleen tänä vuonna ihmetellyt jouluhössötyksen runsautta. On joulusiivousvinkkiä, lahjavinkkiä, jouluruokareseptejä ja muita ohjeita lehdet pullollaan. Ja tietysti rentoutumisvinkkiä joulustressin purkamiseksi.

Kerrankin muutama vapaapäivä (tänä vuonna tosin pelkkä tapsa) ja nekin pitäisi tuhlata stressaamiseen? Ei kiitos. Tässä siis vielä yksi vinkki: lopettakaa se hössöttäminen ja jättäkää koko joulu väliin, jos se kerran on niin työläs valmisteltava.

Kamat kassiin ja reissuun. Voiko helpompaa joulua olla? Lahjojen ostamisenkin voi unohtaa. Mikä helpotus!

Olen muutamana vuonna ratkaissut joulunvietto-ongelmat lähtemällä etelän lämpöön. Olisin lähtenyt nytkin, mutta valitettavasti työt haittaavat elämää. Mikään ei hakkaa muistoa jouluaatosta uima-altaalla päiväntasaajan tietämillä. Kookosta lipitellessä ja aurinkoa ottaessa ei ollut ikävä Suomen jäätäviä pakkasia ja metrisiä kinoksia. Suosittelen!

Eipä silti, mikäs niitä kinoksia katsellessa, kunhan ei vain tarvitse hössöttää. En ajatellut aloittaa joulusta stressaamista tänäkään vuonna. Sen sijaan lunta saattaa ollakin luvassa, sillä käväisen jouluviikonloppuna Pohjois-Karjalassa. Susirajan näkymistä lisää myöhemmin.

Salmiakinvihaaja karkottaa matkailijat?

Onko kukaan muu kyllästynyt uutisiin siitä, kuinka Suomi tai jotain suomalaista on taas mainittu jossain ulkomaalaisessa tiedotusvälineessä? Tai oikeastaan itse uutiset eivät ole kypsytyksen lähde, vaan niiden näkökulma.

Tällä kertaa kunnostautui brittimedia ja mollasi kulttuurimatkakohde Helsinkiä – tai sitten ei.

Kuluvalla viikolla ainakin täällä ja täällä uutisoitiin brittiläisen The Telegraphin Helsinki-aiheisesta artikkelista. Ja tottahan toki huomio kiinnitettiin jutussa mainittuihin kielteisiin asioihin. Herkkänahkaisille (?) suomalaisille uutinen saatiin aikaiseksi siitä, ettei brittilehden toimittaja suositellut matkailijoille salmiakkia, Kallion kaupunginosaa ja Stockmannia.

Ei puhettakaan, että olisi kirjoitettu siitä, kuinka Helsinkiä artikkelissa kehuttiin.

On kai universaali reaktio puolustaa omaa maataan (tai vähintäänkin loukkaantua), jos joku vieras erehtyy sanomaan siitä jotain pahaa. Ehkä taustalla on tässä tapauksessa myös huoli, että muutaman negatiivisen lauseen takia matkailijat lakkaisivat tulemasta piskuiseen pääkaupunkiimme.

Jonkinlainen huumorintaju ja edes ripaus hyvää itsetuntoa olisi tarpeen.

Onko mitään mieltä repiä uutinen aina siitä, että jokainen ulkomaalainen ei varauksetta pidä salmiakista tai ajattele Stockmannin olevan shoppailumestojen kermaa? Tai, auta armias, pidä saunaa parhaana mahdollisena lauantai-illan ajanvietteenä. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan pidä edellä mainittuja juuri missään arvossa. (Nimimerkillä En käy Stockalla, syö salmiakkia tai sauno.)

Eivätkä matkailijat katoa, vaikka Helsingistä sanottaisiin joskus jotain ei-niin-ylistävää. Ei brittiläistä ruokaakaan juuri hehkuteta, ja silti Britanniassa käy matkailijoita pilvin pimein.

Oikeasti The Telegraphin artikkelissa kehuttiin Helsingin arkkitehtuuria, taidemuseoita ja designin runsautta. ”Helsinki elävöittää jopa arkipäiväiset asiat kauneudella.” Kyllä. Vielä kun jokunen suomalainen uutiskärkien keksijä elävöittäisi ajatusmaailmaansa hitusella positiivisuutta.

Lomailu on taitolaji

Alkuviikosta ajatukseni harhailivat kesälomaan, kun katselin työpaikan ikkunasta loppusyksyn kauniita auringonlaskuja.

Toiset viettävät lomansa kotona perheen kanssa ”tekemättä mitään kummempaa”. Toiset raatavat koko loman ajan suvun mökillä työleiriä vahtivien tätien ja setien valvovan silmän alla. Mukavaahan se, mudassa rypeminen ja ruusunpiikkien kaivelu käsivarresta.

Monille lomanvietossa tuntuu olevan kaksi vaihtoehtoa: täydellinen suunnittelemattomuus tai työleirille osallistuminen. Ensimmäinen johtaa siihen, että töihin palattuaan tuntee olleensa pois kokonaiset kaksi päivää. Kotona aika nimittäin lentää siivillä ja ennen kuin huomaakaan, neljä viikkoa on hujahtanut ohi.

Seuraa morkkis, koska lomalla olisi kuitenkin ollut ihan kiva tehdä jotain.

Jälkimmäinen johtaa yhtäkaikki morkkikseen, koska lomalla olisi kuitenkin ollut ihan kiva tehdä jotain muuta.

Minun sanakirjassani lomailu tarkoittaa matkustelua. Matkustelu puolestaan tarkoittaa elämistä.

Reissatessa aika tuntuu pitkältä, koska vieraissa ympyröissä arjen rutiinit jäävät taakse. Ja mikäs sen parempaa kuin pitkältä tuntuva loma. Parasta olisi kai opetella nauttimaan arjesta yhtä paljon kuin lomaseikkailuista, mutta niin radikaaliin muutokseen en ole valmis. Ei taida olla moni muukaan – erona on vain se, että moni ei tunnu nauttivan edes lomasta.

Lomailu taitaakin olla taitolaji.

Kovalla vaivalla hankittu vapaa-aika on liian arvokasta tuhlattavaksi stressaamiseen, raatamiseen tai morkkiksen kasaamiseen. Siivota ehtii myöhemminkin, mutta elämästä nauttimiseen on aina liian vähän aikaa. Arkeen palaaminen ei ole ollenkaan niin rankkaa, kun on oikeasti nauttinut olostaan.

Kesälomaan on vielä aikaa, mutta stressittömiä vapaahetkiä voi ennen sitä viettää esimerkiksi itsenäisyyspäivänä ja joulun pyhinä.

Matkailu, elämän suola

Koska en pidä mistään niin paljon kuin reissaamisesta, ajattelen matkustelua jatkuvasti. Toiset harrastavat intohimoisesti käsitöitä, ruuanlaittoa tai rassaavat antaumuksella autoaan. Minun henkireikäni on matkailu. Kai sitä voisi kutsua elämäntavaksikin. Haluan viettää kaiken mahdollisen vapaa-aikani tien päällä.

Kodissani ei ole mitään vikaa, vapaa-ajan viettäminen kotosalla alkaa vain kypsyttää jo parin päivän jälkeen. Tästä syystä hyödynnän pyhäpäivien tuomat pitkät viikonloput ja buukkaan niihin lyhyitä pyrähdyksiä rentoutumiseen. Lyhytkin lomanen, kuten pitkä viikonloppu Tallinnassa, virkistää aivan eri tavalla kuin kotona möllöttäminen.

Matkalla pääsen irti arjesta ja saan uusia kokemuksia. Matkat ovat täynnä makuelämyksiä, uskomattoman kauniita maisemia, kiinnostavia ilmiöitä ja kulttuurieroja, nauravia ihmisiä ja hauskoja kömmähdyksiä. Vieraissa paikoissa sakkailusta saa revittyä huumoria vielä pitkään matkan jälkeenkin.

Matkusteluun jää koukkuun, mutta siinä koukussa on mukava roikkua. Tervetuloa seuraamaan matkailuaiheista blogiani!