Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Meri-Teijon ruskassa

Kesäloman jälkeen pehmeästä laskusta ei ollut tietoakaan, vaan duunia putoili ovista ja ikkunoista heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Suunnilleen viikon päästä olin unohtanut missään lomalla olleenikaan. Onneksi on kuvatodisteita matkalta, jotta voi muistuttaa itseään päivänvalosta ja menneestä matkasta. Ja onneksi on viikonloput, jolloin sitä päivänvaloakin saattaa nähdä.




Ihan pelkkää työtä ei tämäkään syksy ole ollut, vaan mukaan on mahtunut esimerkiksi mökkiviikonloppu Meri-Teijossa. Tuolle viikonlopulle osui loistava sää, joten mikä sen parempaa kuin pitkä kävelylenkki metsässä ja pitkospuilla.








Viikonlopun tunnelmaan sopi kuin nenä päähän myös padallinen loistavaa juustofondueta, punaviinin maistelua ja äidin reseptillä onnistuneesti tehtyä lihapataa. Kyllä oli rentouttavaa, vaikka tietokoneita ei jätettykään kotiin. Mökillä tuli suunniteltua hieman tulevia reissujakin oikein karttakirjan kanssa, mutta niistä lisää myöhemmin.







Mukavaa torstaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti