Berliini-kärpäsen puraisu

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Siirtyminen Tšekistä takaisin Saksan puolelle ja päämäärän etsiminen Saksassa menivät säätämiseksi. Ensin haahuilimme väärää tietä liikaa länteen, koska en keskittynyt kartanlukuun. Seuraavaksi huristelimme liikaa itään, koska minä hyvänä kartanlukijana nukuin ja kuljettaja ei vaivautunut seuraamaan viittoja. Berliinissä emme löytäneet millään Hotel + City-Camping Hettler & Langea (mikä nimi!), ja aikamme etsittyämme lähdimme etsimään hostellia, jonka olimme bonganneet hostelliopasvihkosesta. Hostellisuunnitelman mentyä puihin keskinäisen kiistelymme takia palasimme alkuperäiseen suunnitelmaan leirintäalueella yöpymisestä.

Navigaattorin mielestä jokainen puisto ja tenniskerho olivat yhtä kuin leirintäalue, joten saimme tuhrattua paljon aikaa kaupungissa ajelemiseen. Tulihan siinä tietysti samalla katseltua, millaisia kulmia Berliinistä löytyy. Lopulta päädyimme leirintäalueelle, jota alun perinkin olimme etsineet. Opasteita ei todellakaan voi tässä tapauksessa kehua! Alueen vastaanotto ei ollut enää auki, joten pykäsimme teltan suunnilleen ainoalle vapaana olevalle paikalle. Pimeys laskeutui.

Seuraavana päivänä tarkastelimme ympäristöä päivänvalossa. Pieni leirintäalue sijaitsi rauhallisella seudulla kaukana keskustan vilinästä, siis perinteiseen tyyliin keskellä ei mitään. Vieressä virtasi kanava. Etsimme bussipysäkin ja matkasimme kaupungille bussilla ja metrolla. Pyörimme kaupoissa ja terasseilla, maistoimme dönereitä, kävimme Hard Rock Cafessa ja yritimme saada kaupungista otetta. Lyhyestä visiitistä jäi päällimmäiseksi vahva tunne, että Berliiniin täytyy palata takaisin. Olin kyllä käynyt tätä ennen Berliinissä joskus teininä, mutta vierailu kesti tuolloin vain muutaman tunnin ja sekin aika meni kauppakeskuksissa kierrellessä. (Kyllä, 80- ja 90-luvuilla Imatralla varttuneelle lapsukaiselle kauppakeskukset olivat suuren ihmetyksen ja juhlan aihe.)

Seuraavana päivänä suuntasimme aamiaisen jälkeen auton keulan kohti Rostockia, josta otimme lautan Ruotsin Trelleborgiin. Lautalla otimme nokoset rappusten alla ja kahvilassa suunnittelimme jo seuraavaa telttareissua – ehkä lähtisimme matkaan taas seuraavana kesänä?

Ruotsiin rantauduttuamme kello oli jo melkein kymmenen illalla. Etsimme laiskasti leirintäaluetta, mutta into teltan kanssa säätämiseen oli vähissä. Markarydin tienoilla (noin 150 kilometriä satamasta) päätimme jäädä yöksi nukkumaan moottoritien varressa olevan Shellin pihaan. Parkissa oli rekkoja ja kaksi asuntoautoa. Lykkäsimme auton rekkojen väliin, peitimme auton etuikkunat pyyhkeillä ja kaivoimme makuupussit lämmikkeeksi.

Takana oli varmasti yksi kaikkien aikojen huonoiten nukutuista öistä, mutta sentään saimme aamulla viimeisillä kruunuillamme valmista aamiaista ja tuoretta kahvia huoltoasemalta. Matka Kapellskäriin sujui niiden voimin jouhevasti. Iltapäivä tuntui tosin pitkältä, kun odottelimme satamassa laivaan pääsyä emmekä voineet Venetsia-episodin takia kuunnella edes musiikkia.

Kesäloma oli mahtava ja täynnä vapauden huumaa, ja niinpä Naantaliin saavuttuamme olimme tehneet vakaan päätöksen, että tämä matka ei jäisi viimeiseksi telttareissuksemme. Eikä se jäänytkään. Karavaanarimeininki osui ja upposi.

Komea ja edullinen Praha

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Lähdimme Münchenistä matkaan sateen saattelemina, ja aamukahvitkin jäivät rytäkässä juomatta. Edessä oli taas nelisensataa ajokilometriä. Pysähdyimme matkalla Regensburgiin kahville, mutta jotenkin ajauduimme syömään pihvit pelkän kahvinjuonnin asemesta. Jenkkityylisen Sam Kullman’s Dinerin pihvit olivat mehevät eikä hintakaan päätä huimannut (200 gramman pihvin sisältävät ateriat maksoivat 13,90 € ja 14,90 €).

Saavuimme Sokolin leirintäalueelle illansuussa. Juuri ennen leirintäaluetta näimme kadulla auton ilmiliekeissä – yksi erikoisista kokemuksista, joihin olen matkoillani törmännyt. Erikoista oli myös Tšekeissä tankkaaminen: bensiksen työntekijä allekirjoitti jokaisen kuitin käsin ja löi kuitteihin leimat. Kommaripuuhastelun peruja, kenties.

Tšekki ei ole ottanut käyttöön euroa, joten vaihdoimme rahaa leirintäalueen respassa. Saimme respasta myös kartan, josta tarkistimme seuraaviksi öiksi meille varatun hostellin sijainnin. Veljeni liittyi seuraamme seuraavana päivänä, ja hän oli järjestänyt meille majoituksen hostelli Condor I:stä loistavalta paikalta vanhasta kaupungista. Hostelliin majoittumisen ajaksi säilöimme auton parkkiin lentokentälle.

Praha oli juuri niin kaunis, tai ehkä vielä kauniimpi, kuin olin etukäteen kuvitellut. Koristeellisia ja komeita vanhoja rakennuksia oli korttelikaupalla. Päämäärättömän kiertelyn ja arkkitehtuurin ihastelun lisäksi kävimme esimerkiksi Medieval Torture Museumissa, Prahan linnassa, jokiristeilyllä, ja tietysti Hard Rock Cafessa. Syöminen oli joka paikassa edullista ja ruuat herkullisia, ja maailmankuulu tšekkiläinen olut oli totta kai halpaa ja hyvää. Englannilla pärjää Prahassa kohtalaisen hyvin. Kaiken kauniin ja hyvän ohella kiinnitin huomiota myös siihen, että Prahan kaduilla oli todella siistiä – ei roskan roskaa juuri missään. Plussaa siitä.

Viivyimme Prahassa neljä päivää, mutta olisimme viihtyneet helposti pidempäänkin. Praha onkin yksi niistä kohteista, joihin haluan vielä joskus palata takaisin. Tšekeistä suuntasimme takaisin Saksaan kohti paikkaa, johon jäin koukkuun saman tien.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Ukonilmoja ja shoppailua Münchenissä

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Hellesää jatkui, kun karautimme Volvolla Innsbruckista Müncheniin. Majoituimme Thalkirchenin leirintäalueelle (17,90 euroa/yö), josta on hyvät kulkuyhteydet keskustaan. Perille päästyämme kasailimme teltan ja hetken päästä koimme massiivisen raekuuron, jota pakenimme leirintäalueen katokseen. Rakeet olivat oikeastaan jääkimpaleita, sillä ne olivat halkaisijaltaan noin 5-senttisiä.

Nämä taivaan jääpalat tulivat siinä mielessä kuin tilauksesta, että olimme juuri pähkäilleet, miten saisimme jäähdytettyä olutta. Raekuuro toi ratkaisun: kuuron päätyttyä keräsimme nurmikolta jäärakeita vatiin ja laitoimme oluet jäähtymään niiden sekaan. Näppärää!

Tapasimme Münchenissä vanhempani, jotka olivat asuntoautolla kiertelemässä Eurooppaa. Sompailimme muutaman päivän ajan yhdessä kaupungilla, shoppailimme ja istuimme iltaa leirintäalueella. Shoppailu oli tällä Münchenin-visiitillä aktiviteettien keskiössä, ja saimmekin hankittua kaikenlaista tarpeellista ja muuten vain kivaa suhteellisen edullisesti. Kaupoissa kun sattui olemaan juuri tuolloin alennusmyynnit. Münchenistä jäi tällä reissulla vähän mitäänsanomaton mielikuva, mutta kuitenkin sellainen olo, että sinne voisi joskus palata takaisin tutkimaan kaupungin mahdollisuuksia tarkemmin. Näin tulikin tehtyä pari vuotta myöhemmin.

Helteen tuomat ukkoset näyttivät voimansa öisin ja koko maa tutisi teltan alla ukkosen ravistellessa kaupunkia. Vastaavia ukonilmoja en ole toistaiseksi muualla Euroopassa kokenut. Kolmen yön jälkeen jätimme Münchenin ja Saksan taaksemme, kun suuntasimme kohti Prahaa.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Postikorttimaisemien äärellä Alpeilla

Jatkoa edelliseen postaukseen!

Juhannuspäivän sää oli täydellinen. Aurinko porotti ja lämpöä piisasi komeat 32 astetta. Suuntasimme Venetsiasta kohti pohjoista pikkuteitä myöten. Itävallan puolella hyödynsimme myös moottoriteitä, kun kerran aiemmin hankkimamme moottoritietarra oli vielä voimassa. Tarra ei tosin yksinään kelvannut Innsbruckin eteläpuolella, vaan jouduimme maksamaan 8 euroa lisämaksua.

Reittimme kulki Venetsiasta Trevisoon päin ja sieltä pohjoiseen kohti Feltreä ja San Martino di Castrozzaa. San Martino di Castrozzasta jatkoimme edelleen pienempää tietä Predazzoon, Moenaan, Canazeihin, Ortiseihin ja lopulta moottoritielle, jota pitkin loppumatka Innsbruckiin taittui. Saavuimme perille vasta illalla.

Erityisesti Moenan tienoilla maisemat olivat todella mahtavia. Rinteet olivat täynnä pikkuisia kyliä, jotka oli kyllästetty Alppihotelleilla. Ennen Moenaa ajoimme serpentiinitietä Passo di Rollen laelle, Moenan jälkeen samaten serpentiinitietä Passo di Sellan laelle. Etenkin jälkimmäinen huippu oli hieno kokemus. Tie kohosi todella korkealle ja ympärillä oli toinen toistaan komeampia huippuja – mukaan lukien Marmolada (3343 m).

Innsbruckin leirintäalue sijaitsi rinteessä, joten nukkuminen sisälsi jatkuvaa valumista teltan jalkopäähän. Yöllä meitä pitivät hereillä myös kännissä remuavat telttanaapurimme. Muuten nukkumisolosuhteet olivat miellyttävät: oli mukavan viileää verrattuna Venetsian paahtaviin helteisiin. Kuulas aamu paljasti leirintäaluetta ympäröivät komeat vuoret, joita ihastelimme aamiaisella. Päivän valjetessa lämpötila kohosi mukavaan 29 asteen lukemaan.

Iltapäivän puolella lämpöä riittikin sitten 36 asteen verran. Lähdimme hellettä pakoon vuoristoon: nousimme hissillä Hunderburgin asemalta ensin 1905 metriin Seegrubelle ja sieltä toisella hissillä Hafelekarspitzelle 2256 metriin (lisätietoa hisseistä löytyy täältä). Maisemat olivat kuin postikortista. Innsbruckin kaupunki näkyi kokonaisuudessaan alhaalla laaksossa. Ainoa huono puoli ylhäällä oli järjetön ötököiden määrä! Mitä lie paarmankaltaisia öttiäisiä lenteli ympärillä häiriöksi asti.

Viimeistään Innsbruckissa meillä alkoi olla ikävä niin sanottua kunnon ruokaa, joten intouduimme kokkaamaan salaattia ja vähän kaikkea muutakin. Lopputuloksena helteessä nautituista herkuista oli tietysti ähky, jota yritimme karistaa leirintäalueen nurmella makaillen. Iltaa kohti painostava kuumuus alkoi hiljalleen väistyä ja illalla kuuntelimme vuorten takana pauhaavaa ukkosta. Seuraavana päivänä matkamme jatkui olutmekka Müncheniin.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Rapistuvaa maalia Venetsiassa

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Kesken jäänyt oleilu Gardajärvellä harmitti jonkin verran, sillä olin haaveillut matkasta sinne monta vuotta. Tarkemmin sanottuna siitä lähtien, kun kävimme Gardalla vanhempieni kanssa kultaisella 80-luvulla. Harmitus kuitenkin hälveni matkalla Venetsiaan sitä mukaa kun asteet lämpömittarissa alkoivat nousta ja pilvet kaikota taivaalta. Illalla olimme perillä Fusinan leirintäalueella.

Seuraavan päivän kulutimme pyykkivuoren huoltamiseen ja siinä sivussa nautimme onnellisina muutaman oluen Suomen kesään verrattavissa olevassa säässä. Leirintäalue oli siisti ja toimiva, ja elämä hymyili. Illemmalla ukkoskuuro kuitenkin pääsi yllättämään meidät kauppareissulla. Odottelimme kaupan katoksessa sateen laantumista, mutta lopulta luovutimme ja juoksimme ostostemme kanssa teltalle. Teltan vieressä oli vettä nilkkoihin asti. Tilanne oli jotenkin niin koominen, että todettuamme teltan säilyneen ainakin toistaiseksi sisältä kuivana menimme autoon naureskelemaan ja syömään ostamamme brie-juuston ja patongin. Sen jälkeen ryhdistäydyimme ja siirsimme teltan järkevämpään paikkaan – toiste ei ehkä tule sijoitettua telttaa monttuun.

Yöllä satoi ja salamoi komeasti, mutta sen jälkeen Italian aurinko pisti meille parastaan. Ostimme kolmen päivän vesibussiliput (20 euroa/kpl) Fusinan ja Venetsian välille. Matka taittui noin vartissa ja sitten olimmekin keskellä Venetsian ainutlaatuista miljöötä. Ihastelimme kaupungin rähjäromanttista ulkoasua sen pienillä ja sokkeloisilla kujilla, ihmettelimme gondolikuskien taitoja sekä kanaalien loputonta määrää ja bongailimme nähtävyyksiä turistikartan avulla. Huokausten silta olisikin voinut ilman karttaa jäädä huomaamatta, niin pieni se on. Venetsia itsessään sen sijaan on yllättävän iso paikka, eikä sen sokkeloita niin vain hetkessä kierrellä. Meiltä jäi paljon näkemättä, vaikka tallasimme polttavassa helteessä jalkamme kipeiksi.

Hoidimme turreilun Venetsiassa kiitettävällä arvosanalla, sillä emme voineet vastustaa ”ainutlaatuista” tilaisuutta riistohintaisesta gondolikyydistä (hintahaitari oli 80–120 euroa). Matkaan tarttui myös turistikrääsää avaimenperän, jääkaappimagneettien ja korvakorujen muodossa – kaikki ovat tosin edelleen käytössä eivätkä vain makaa jossakin laatikon pohjalla.

Uivan teltan lisäksi kohtasimme Venetsiassa muutakin säätöä. Käynnistelimme autoa kaapeleilla, kun akku oli tyhjentynyt unohdettuamme auton sisävalon yöksi päälle. Onneksi apu oli lähellä. Loppumatkasta ei sitten enää musiikkia kuunneltukaan, koska fiksuina jätimme autoradion turvakoodin kotiin ja ilman sitä radio ei tietysti inahtanutkaan.

Juhannusaattona vesibussi vei meidät Alberonin loivasti syvenevälle rannalle. Pehmeällä rantahietikolla käppäili runsaasti pieniä rapuja. Illalla saimme seuraa toisista suomalaisista, kun reilaamassa ollut pariskunta liittyi seuraamme hyttysten täyttämään yöhön. Tuli todettua, että mokomat verenimijät tosiaan sikiävät vesisateen jälkeen hurjaa vauhtia. Juhannuspäivänä olikin sitten aika lähteä nousemaan pohjoiseen kohti Alppeja.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Tauko telttailusta Gardalla

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Ah, kaunis ja auringon paahtama Italia! Reittiä suunnitellessani näin mielessäni auringonpaisteessa kimaltelevan Gardajärven. Lämpimässä kesäyössä nauttisimme sen rannalla romanttisia illallisia – törsäisimme jopa ravintolaan, sillä täytyyhän nyt Italiassa ravintolassa käydä. Terassilla olisi varmasti mukava istuskella. Kävisimme uimassa, kiertelisimme kaupungilla ja ottaisimme ehkä aurinkoakin…

Niinpä niin.

Desenzano del Gardaan saapuessamme oli satanut reippaasti koko päivän. Lämmintä oli vain hieman yli 10 astetta. Autoon jätesäkeissä survotun vettävaluvan teltan pystyttäminen mutaiselle maalle ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta. Niinpä etsimme kylältä hotellin, johon pihistelybudjetillamme raaskisimme majoittua.

Päädyimme 60 euron hintaiseen Villagio Turistico Vo’ -hotelliin. Keittelimme hernarit luhtitalomallisen hotellin käytävällä (onneksi kukaan ei nähnyt) ja virittelimme teltan käytävän kaiteelle kuivumaan. Vähän saattoi hävettää, mutta halusimme teltan kuivaksi. Pienten nokosten ja lämpimän suihkun jälkeen elämä alkoi voittaa ja pääsimme sinne ravintolaankin: illalliseksi testasimme aitoa italialaista pizzaa. Hyvää oli!

Meidän oli tarkoitus viipyä Gardalla ainakin kolme yötä, mutta epäonnisen sään ja hotellissa asumisen kalleuden vuoksi kyllästyimme alta aikayksikön. Sääennusteet kertoivat rankkasateiden jatkuvan Gardalla, mutta Venetsiaan sen sijaan luvattiin helleaaltoa. Ehkä sitä aurinkoa sittenkin löytyisi Italiasta!

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Yllätyslinna, lumihuippuja ja uima-altaita

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Etenimme Vaduzista Sveitsin puolelle ja ajelimme mahtavissa vuoristomaisemissa kohti etelää. Tie vei San Bernardinon tunnelin kautta Bellinzonaan. Bellinzonassa huomasimme matkan varrella kyltin Unescon maailmanperintökohteeksi kelpuutetusta linnasta ja lähdimme suunnistamaan sitä kohti. Googlasin näin jälkikäteen, että linnoja on itse asiassa kolme. Meidän visiittimme kohdistui Montebellon linnaan.

Lumiset vuorenhuiput näkyivät horisontissa, kun jatkoimme matkaa linnassa vietetyn tauon jälkeen. Korkeuserot olivat suuria ja matkalla oli runsaasti tunneleita. Rinteessä solisi tuon tuosta ylhäältä vuorilta laskevia puroja, jotka muodostivat alempana virtaavan vihreän joen. Tuli kova into päästä Alpeille patikoimaan.

Gourmet-ruokailumme jatkuivat Trangialla lämmitetyn papukeiton muodossa, jonka nautimme tien varressa olleella pysähdyspaikalla. Siellä törmäsimme ensimmäistä kertaa reikä lattiassa -malliseen vessaan. Äkkinäinen voisi kuvitella, että rikkaassa Sveitsissä wc:t olisivat tasokkaita, mutta eivätpä ole. Huomion jälkeen ratsasimme jokaisella leirintäalueella kylppärien varustetason ennen kuin kirjauduimme vierailijoiksi.

Saavuimme Luganoon vasta kahdeksan aikaan illalla. Camping TCS La Piodella sijaitsi aivan Luganojärven rannalla – ja alueella oli myös kaksi (!) uima-allasta. Ikävä puoli oli se, että autoa ei saanut tuoda teltan lähettyville vaan se piti jättää parkkipaikalle alueen ulkopuolelle. Lisäksi meille neuvottiin telttapaikka, jolle oli jo parkkeerannut asuntoauto, joten jouduimme kyselemään suotavaa teltanpystytyspaikkaa uudemman kerran.

Aamulla ehdimme juuri juoda kahvit, kun taivas repesi ja vettä alkoi tulla aivan helvetisti. Teltan purkaminen sujui ennätysajassa! Vieressämme yöpyneet avuliaat karavaanarit lainasivat sadevaatteita operaatiota varten ja lykkäsivät meille myös pari jätesäkkiä, joihin survoimme litimärän puretun teltan.

Meillä oli tuolloin pieni kupoliteltta, jonka sisällä ei mahtunut seisomaan ja jossa ei ollut eteistä. Näin ollen kaikki puuhastelu täytyi hoitaa teltan ulkopuolella, koska teltassa oli niin ahdasta ja epäkätevää tehdä mitään. Jo muutamia päiviä kestänyt epävakainen ja viileä sää siis vaikeutti leirielämää jonkin verran. Navigoimme vesisateessa kohti romanttisen Italian Desenzano del Gardaa ja pohdimme, että teltan pystyttäminen lilluvalle maalle voisi olla aikamoista mutapainia.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Bodenseellä sadesäällä

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Heräsimme toiveikkaina. Pilvet roikkuivat Augsburgin taivaalla, kun söimme aamiaista, pakkasimme kamat kyytiin ja karautimme seuraavalle etapille. Sadetta ei näkynyt. Korkeuserot kasvoivat ja maisemat sen kuin paranivat. Muutamien tunnelienkin läpi pääsimme ajamaan.

Saavuimme Lindauhun illansuussa. Park Camping am See oli peräti neljän tähden paikka Bodenseen rannalla, joten puitteet olivat miellyttävät. Yöllä satoi kuin aisaa ja kyttäsimme, tuleeko vesi teltasta läpi. Parempi puolisko totesi, että telttaa voisi käyttää soutuveneenä, kunhan pääsemme Gardajärvelle – niin tiivis se oli. Emme kastuneet.

Sateen myötä ihana hellesää väistyi ja ”lämmintä” oli enää 11 astetta. Onneksi leirintäalue oli astetta laadukkaampi ja näin ollen siellä oli saatavilla myös erinäisiä palveluja. Kuppilaan oli mukava mennä kahville sen sijaan, että olisimme kastuneet sateessa trangian kanssa säätäessämme.

Leirintäalue oli sen verran mukava, että päätimme pysyä suunnitelmassa ja jäädä Bodenseelle toiseksikin yöksi. Sääennuste lupasi sadetta Etelä-Saksaan, Sveitsiin ja Pohjois-Italiaan. Mahdollisuuksia paeta sadetta ei siis ollut. Kauniissa säässä Bodenseellä olisi ollut taatusti mahtavaa harrastaa kaikenlaista aktiviteettia, mutta lepopäivä ei ollut yhtään haitaksi. Pilvet painostivat uhkaavina horisontissa koko päivän, mutta satunnaista ripsautusta lukuun ottamatta saimme rentoutua ja nautiskella maisemista nuotiopaikalla ja rannalla täysin kuivina.

Lindausta lähtiessämme tapahtui pieni harha-askel: etsimme autopesulaa, mutta ajoimme vahingossa rampista, joka vei suoraan Saksan ja Itävallan rajalle. Päätimme sitten ostaa moottoritietarrat Itävaltaan (10 päivää 7,70 euroa) ja Sveitsiin (vuoden tarra 25 euroa) ja suunnata nokan kohti Liechtensteinia. Vaduzissa ei paljoa nähtävää ollut, sillä kaupunki loppui melkein ennen kuin alkoikaan. Sen jälkeen maisemissa kyllä riitti katseltavaa!

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Ristikkotalojen lumoissa Romantische Straßella

Jatkoa edelliseen postaukseen!

Rothenburg ob der Tauberin pikkukaupungissa oli edessä todellinen ihastuminen ristikkotaloihin. Olin nähnyt vastaavantyylisiä kaupunkeja joskus pikkutyttönä, mutta silti täällä tuli täysin epätodellinen olo. Rakennukset olivat kuin elokuvista ja tuntuikin kuin olisimme päässeet hyppäämään monta sataa vuotta menneisyyteen. Keskustorilla päivysti komea vossikka, joka kruunasi vanhanajan tunnelman.

Jätimme auton parkkiin ja jalkauduimme kiertelemään kaunista kaupunkia. Kävelimme vanhankaupungin muurilla, nautiskelimme colaa katukahvilassa ja jostain ihmeen syystä päädyimme ostamaan kiinalaistyylisen miekan kotiin viemisiksi. Olisi edes ollut jokin eurooppalaista keskiaikatyyliä jäljittelevä tekele, mutta kun ei. Kaikki se keskiaikaisuus varmaankin pehmensi päämme tämän hankinnan kohdalla.

Yövyimme kivalla ja edullisella Tauberromantik-leirintäalueella (17 euroa/yö). Leirintäalue sijaitsi rauhallisella alueella jonkin matkan päässä kaupungista. Täysin korvessa paikka ei ollut, vaan alueelta oli jopa jonkinlainen näkymä kaupunkiin. Tämä paikka oli sellainen, johon mieluusti vielä jonain päivänä palaisin, sillä ehdimme viipyä vain yhden yön.

Seurailimme Romantische Straßen kylttejä ja etenimme kohti etelää Schillingsfürstin, Feuchtwangenin ja Dinkelsbühlin kautta. Dinkelsbühlistä lähetimme muutamia perinteisiä postikortteja koti-Suomeen. Jatkoimme kauniilla reitillä Wallersteinin ja Nördlingenin kautta Harburgiin ja Donauwörthiin.

Romanttisella tiellä ajaminen on oikeastaan lipumista söpöstä ristikkotalokaupungista toiseen. Ja vaikka rakennukset mielettömän hienoja ovatkin, jossain vaiheessa ne alkavat puuduttaa niin, että jokaiseen kylään ei viitsi lähteä kiertelemään jalan. Niinpä ajoimme esimerkiksi Donauwörthistä vain läpi. Kauneudentäyteinen päivä vaihtui illaksi Augsburgissa Camping Ludwigshof am Seen leirintäalueella, jonne saavuimme sateen ropistessa tuulilasiin. Illallinen koostui nuudeleista, jotka nautittiin autossa sadetta pidellen – ei sentään romantiikkaa mahan täydeltä.

Tähän maailmanaikaan eli vuonna 2008 olin vielä lievästi teknologiaänkyrä (olen sittemmin parantunut tästä taudista ehkä vähän turhankin hyvin) ja myös minimaalisissa varoissa, joten käytössäni ei ollut älypuhelinta, jolla olisi voinut surffailla netissä. Läppäriä tällä reissulla ei ollut mukana. Niinpä säätietotoimistona toimi Euroopan-kiertelijänä ansioitunut äitini. Tekstarit kertoivat Etelä-Saksaan ja Pohjois-Italiaan päiväkausiksi luvatusta sateesta, mikä ei tietysti ollut ihan paras uutinen. Etelää kohti siis, ja vauhdilla!

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!