Siirtyminen Tšekistä takaisin Saksan puolelle ja päämäärän etsiminen Saksassa menivät säätämiseksi. Ensin haahuilimme väärää tietä liikaa länteen, koska en keskittynyt kartanlukuun. Seuraavaksi huristelimme liikaa itään, koska minä hyvänä kartanlukijana nukuin ja kuljettaja ei vaivautunut seuraamaan viittoja. Berliinissä emme löytäneet millään Hotel + City-Camping Hettler & Langea (mikä nimi!), ja aikamme etsittyämme lähdimme etsimään hostellia, jonka olimme bonganneet hostelliopasvihkosesta. Hostellisuunnitelman mentyä puihin keskinäisen kiistelymme takia palasimme alkuperäiseen suunnitelmaan leirintäalueella yöpymisestä.
Navigaattorin mielestä jokainen puisto ja tenniskerho olivat yhtä kuin leirintäalue, joten saimme tuhrattua paljon aikaa kaupungissa ajelemiseen. Tulihan siinä tietysti samalla katseltua, millaisia kulmia Berliinistä löytyy. Lopulta päädyimme leirintäalueelle, jota alun perinkin olimme etsineet. Opasteita ei todellakaan voi tässä tapauksessa kehua! Alueen vastaanotto ei ollut enää auki, joten pykäsimme teltan suunnilleen ainoalle vapaana olevalle paikalle. Pimeys laskeutui.
Seuraavana päivänä tarkastelimme ympäristöä päivänvalossa. Pieni leirintäalue sijaitsi rauhallisella seudulla kaukana keskustan vilinästä, siis perinteiseen tyyliin keskellä ei mitään. Vieressä virtasi kanava. Etsimme bussipysäkin ja matkasimme kaupungille bussilla ja metrolla. Pyörimme kaupoissa ja terasseilla, maistoimme dönereitä, kävimme Hard Rock Cafessa ja yritimme saada kaupungista otetta. Lyhyestä visiitistä jäi päällimmäiseksi vahva tunne, että Berliiniin täytyy palata takaisin. Olin kyllä käynyt tätä ennen Berliinissä joskus teininä, mutta vierailu kesti tuolloin vain muutaman tunnin ja sekin aika meni kauppakeskuksissa kierrellessä. (Kyllä, 80- ja 90-luvuilla Imatralla varttuneelle lapsukaiselle kauppakeskukset olivat suuren ihmetyksen ja juhlan aihe.)
Seuraavana päivänä suuntasimme aamiaisen jälkeen auton keulan kohti Rostockia, josta otimme lautan Ruotsin Trelleborgiin. Lautalla otimme nokoset rappusten alla ja kahvilassa suunnittelimme jo seuraavaa telttareissua – ehkä lähtisimme matkaan taas seuraavana kesänä?
Ruotsiin rantauduttuamme kello oli jo melkein kymmenen illalla. Etsimme laiskasti leirintäaluetta, mutta into teltan kanssa säätämiseen oli vähissä. Markarydin tienoilla (noin 150 kilometriä satamasta) päätimme jäädä yöksi nukkumaan moottoritien varressa olevan Shellin pihaan. Parkissa oli rekkoja ja kaksi asuntoautoa. Lykkäsimme auton rekkojen väliin, peitimme auton etuikkunat pyyhkeillä ja kaivoimme makuupussit lämmikkeeksi.
Takana oli varmasti yksi kaikkien aikojen huonoiten nukutuista öistä, mutta sentään saimme aamulla viimeisillä kruunuillamme valmista aamiaista ja tuoretta kahvia huoltoasemalta. Matka Kapellskäriin sujui niiden voimin jouhevasti. Iltapäivä tuntui tosin pitkältä, kun odottelimme satamassa laivaan pääsyä emmekä voineet Venetsia-episodin takia kuunnella edes musiikkia.
Kesäloma oli mahtava ja täynnä vapauden huumaa, ja niinpä Naantaliin saavuttuamme olimme tehneet vakaan päätöksen, että tämä matka ei jäisi viimeiseksi telttareissuksemme. Eikä se jäänytkään. Karavaanarimeininki osui ja upposi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti