Kesken jäänyt oleilu Gardajärvellä harmitti jonkin verran, sillä olin haaveillut matkasta sinne monta vuotta. Tarkemmin sanottuna siitä lähtien, kun kävimme Gardalla vanhempieni kanssa kultaisella 80-luvulla. Harmitus kuitenkin hälveni matkalla Venetsiaan sitä mukaa kun asteet lämpömittarissa alkoivat nousta ja pilvet kaikota taivaalta. Illalla olimme perillä Fusinan leirintäalueella.
Seuraavan päivän kulutimme pyykkivuoren huoltamiseen ja siinä sivussa nautimme onnellisina muutaman oluen Suomen kesään verrattavissa olevassa säässä. Leirintäalue oli siisti ja toimiva, ja elämä hymyili. Illemmalla ukkoskuuro kuitenkin pääsi yllättämään meidät kauppareissulla. Odottelimme kaupan katoksessa sateen laantumista, mutta lopulta luovutimme ja juoksimme ostostemme kanssa teltalle. Teltan vieressä oli vettä nilkkoihin asti. Tilanne oli jotenkin niin koominen, että todettuamme teltan säilyneen ainakin toistaiseksi sisältä kuivana menimme autoon naureskelemaan ja syömään ostamamme brie-juuston ja patongin. Sen jälkeen ryhdistäydyimme ja siirsimme teltan järkevämpään paikkaan – toiste ei ehkä tule sijoitettua telttaa monttuun.
Yöllä satoi ja salamoi komeasti, mutta sen jälkeen Italian aurinko pisti meille parastaan. Ostimme kolmen päivän vesibussiliput (20 euroa/kpl) Fusinan ja Venetsian välille. Matka taittui noin vartissa ja sitten olimmekin keskellä Venetsian ainutlaatuista miljöötä. Ihastelimme kaupungin rähjäromanttista ulkoasua sen pienillä ja sokkeloisilla kujilla, ihmettelimme gondolikuskien taitoja sekä kanaalien loputonta määrää ja bongailimme nähtävyyksiä turistikartan avulla. Huokausten silta olisikin voinut ilman karttaa jäädä huomaamatta, niin pieni se on. Venetsia itsessään sen sijaan on yllättävän iso paikka, eikä sen sokkeloita niin vain hetkessä kierrellä. Meiltä jäi paljon näkemättä, vaikka tallasimme polttavassa helteessä jalkamme kipeiksi.
Hoidimme turreilun Venetsiassa kiitettävällä arvosanalla, sillä emme voineet vastustaa ”ainutlaatuista” tilaisuutta riistohintaisesta gondolikyydistä (hintahaitari oli 80–120 euroa). Matkaan tarttui myös turistikrääsää avaimenperän, jääkaappimagneettien ja korvakorujen muodossa – kaikki ovat tosin edelleen käytössä eivätkä vain makaa jossakin laatikon pohjalla.
Uivan teltan lisäksi kohtasimme Venetsiassa muutakin säätöä. Käynnistelimme autoa kaapeleilla, kun akku oli tyhjentynyt unohdettuamme auton sisävalon yöksi päälle. Onneksi apu oli lähellä. Loppumatkasta ei sitten enää musiikkia kuunneltukaan, koska fiksuina jätimme autoradion turvakoodin kotiin ja ilman sitä radio ei tietysti inahtanutkaan.
Juhannusaattona vesibussi vei meidät Alberonin loivasti syvenevälle rannalle. Pehmeällä rantahietikolla käppäili runsaasti pieniä rapuja. Illalla saimme seuraa toisista suomalaisista, kun reilaamassa ollut pariskunta liittyi seuraamme hyttysten täyttämään yöhön. Tuli todettua, että mokomat verenimijät tosiaan sikiävät vesisateen jälkeen hurjaa vauhtia. Juhannuspäivänä olikin sitten aika lähteä nousemaan pohjoiseen kohti Alppeja.
Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti