Sivut

torstai 6. maaliskuuta 2014

Bodenseellä sadesäällä

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Heräsimme toiveikkaina. Pilvet roikkuivat Augsburgin taivaalla, kun söimme aamiaista, pakkasimme kamat kyytiin ja karautimme seuraavalle etapille. Sadetta ei näkynyt. Korkeuserot kasvoivat ja maisemat sen kuin paranivat. Muutamien tunnelienkin läpi pääsimme ajamaan.

Saavuimme Lindauhun illansuussa. Park Camping am See oli peräti neljän tähden paikka Bodenseen rannalla, joten puitteet olivat miellyttävät. Yöllä satoi kuin aisaa ja kyttäsimme, tuleeko vesi teltasta läpi. Parempi puolisko totesi, että telttaa voisi käyttää soutuveneenä, kunhan pääsemme Gardajärvelle – niin tiivis se oli. Emme kastuneet.


Sateen myötä ihana hellesää väistyi ja ”lämmintä” oli enää 11 astetta. Onneksi leirintäalue oli astetta laadukkaampi ja näin ollen siellä oli saatavilla myös erinäisiä palveluja. Kuppilaan oli mukava mennä kahville sen sijaan, että olisimme kastuneet sateessa trangian kanssa säätäessämme.


Leirintäalue oli sen verran mukava, että päätimme pysyä suunnitelmassa ja jäädä Bodenseelle toiseksikin yöksi. Sääennuste lupasi sadetta Etelä-Saksaan, Sveitsiin ja Pohjois-Italiaan. Mahdollisuuksia paeta sadetta ei siis ollut. Kauniissa säässä Bodenseellä olisi ollut taatusti mahtavaa harrastaa kaikenlaista aktiviteettia, mutta lepopäivä ei ollut yhtään haitaksi. Pilvet painostivat uhkaavina horisontissa koko päivän, mutta satunnaista ripsautusta lukuun ottamatta saimme rentoutua ja nautiskella maisemista nuotiopaikalla ja rannalla täysin kuivina.

Lindausta lähtiessämme tapahtui pieni harha-askel: etsimme autopesulaa, mutta ajoimme vahingossa rampista, joka vei suoraan Saksan ja Itävallan rajalle. Päätimme sitten ostaa moottoritietarrat Itävaltaan (10 päivää 7,70 euroa) ja Sveitsiin (vuoden tarra 25 euroa) ja suunnata nokan kohti Liechtensteinia. Vaduzissa ei paljoa nähtävää ollut, sillä kaupunki loppui melkein ennen kuin alkoikaan. Sen jälkeen maisemissa kyllä riitti katseltavaa!

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti