Nomadien matkassa

Luin Sanna Walleniuksen ajatuksia nomadien elämäntyylistä ja kävin myös lukemassa Sannan vinkkaamat tarinat (lähes) jatkuvasti tien päällä elävistä matkabloggaajista. Monikaan näistä nomadeista ei lopulta ole täysin vailla pysyvää osoitetta ja nekin, jotka ovat, pohtivat haluavansa joskus tulevaisuudessa pystyttää itselleen jonkinlaisen vakipaikan. Moni puhuu matkustustahdin hidastamisesta, sillä kiivastahtinen paikan vaihtaminen on kuluttavaa.

Jatkuva reissaaminen ei ole koskaan ollut tavoitteeni – ehkä siksi, että en ole edes ajatellut sen olevan mahdollista. Vasta viime vuosina olen herännyt siihen, että jotkut oikeasti elävät tien päällä. Minulla ei olisi teoriassa mitään sitä vastaan, että eläisin elämääni kuten nuo matkabloggaajat elävät. Helposti kyllästyvälle jatkuva vaihtelu olisi vain tervetullutta. Matkakuumekin tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Ehkä ideaali olisikin elämäntapa, jossa voisi viipyä kussakin paikassa muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen – näin teoriassa. Käytäntö onkin sitten toinen juttu.

Millä ihmeellä sitä itsensä maailmalla pidemmän päälle elättäisi? Matkabloggaajien tarinoista käy ilmi, että suosituin tapa elannon saamiseksi tien päällä on tehdä erilaisia IT-hommia. Muiden ammattien edustajille pankkitilin kartuttaminen olisikin sitten taatusti työläämpää, joskaan raha ei varmasti ainakaan kaikille IT-hommiakaan paiskiville aivan helpolla tule.

Vakituisessa työpaikassa olevan näkökulmasta seikkailuelämä voi kuulostaa hankalalta ja pelottavaltakin. Kontaktien luominen ja töiden etsiminen olisi maailmalla luultavasti äärimmäisen työlästä, sillä niinhän se on jo Suomessakin. Rahat täytyisi luultavasti haalia kasaan mitä moninaisimmista hanttihommista, jos oman alan töitä ei ole saatavilla. Uusien töiden etsimiseen joutuisi jatkuvan paikan vaihtamisen vuoksi panostamaan vähän väliä.

Toisaalta yhä useamman elämä on joka tapauksessa jatkuvaa töiden etsimistä ja epävarmuudessa elämistä, ihan täällä kotimaassa. Vakituinen työpaikka ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys. Niinpä vakituisesta työstä lähteminen voi tuntua kamalalta, siinä kun tavallaan luopuu saavutetusta edusta. Melkein kuin luopuisi vapaaehtoisesti lottovoitosta. Sen sijaan pätkätöistä häipyminen toisten pätkätöiden pariin maailmalle ei kuulosta ollenkaan niin radikaalilta ratkaisulta. Sama kai se on, missä niitä töitä hakee.

Näistä pohdiskeluista voi havaita, että viime vuosi ja nähtävästi tämä nykyinenkin ovat selvästi niitä vuosia, kun kaukokaipuupäiviä on keskimääräistä enemmän. Tai ehkä ne vain lisääntyvät vuosi vuodelta, kunnes kamelin selkä katkeaa ja kaukokaipailija myy omaisuutensa ottaakseen ja lähteäkseen. Sitä odotellessa.