Turreilua Pariisissa: Montmartre, Champs-Élysées, Riemukaari...

Aloitimme turreilun täydellä teholla Pariisin-vierailumme toisena päivänä. Heti aamutoimien jälkeen jalkauduimme hotellilta Montmartren kukkulalle ja kiipesimme Sacré Coeurin basilikan torniin. Tätä suosittelen kaikille: tornista on mahtavat näkymät koko kaupunkiin.

 

 

Aikamme maisemia ihasteltuamme käppäilimme Montmartren hautuumaalle, jossa etsiskelimme puolivillaisesti (lue: ilman menestystä) Alexandre Dumas’n hautaa.

On ehkä jokseenkin vinoutunutta, että pariisilaiset hautausmaat ovat aikamoisia turistirysiä. Tämän kuitenkin ymmärtää, kun näkee, kuinka kaunista hautausmailla on.

Hautausmaalta jatkoimme edelleen jalkapartiona Moulin Rougen eteen, josta hyppäsimme metroon. Kuten muistelin edellisen vierailuni perusteella, Pariisin metroasemat ovat hervottomia sokkeloita, joissa saa kävellä satoja metrejä ennen uloskäynnin löytämistä. Poistuimme metrosta Riemukaarella ja pällistelimme aikamme tätä jättimäistä pytinkiä. Tulipahan nähtyä (taas). Päivän korkean paikan maisema-annoksen jo saavuttaneina päätimme, että Riemukaaren ihailu maan tasalta ja ulkopuolelta saa riittää. Jätimme siis sisälle jonottamisen väliin ja lähdimme tallustamaan Avenue des Champs-Élysées’tä, maailman kauneimmaksikin väitettyä katua. Ainakin kalliita kauppoja kadun varrella riittää – ja turisteja.

Champs-Élysées’n ihmisvilinästä siirryimme ihastelemaan Place des Vosges -aukiota, joka on Pariisin vanhin aukio. Tässä vaiheessa kaikki romanttinen koristeellisuus tarvitsi rinnalleen jotakin nykyaikaisempaa, joten suuntasimme seuraavaan pakolliseen kohteeseen. Hard Rock Cafe löytyy myös Pariisista, joten täytyihän siellä perinteiden kunnioittamiseksi käydä. Yritimme vielä järjestää itsellemme Fnac-liikkeestä lippuja Eiffel-torniin seuraavaksi päiväksi, mutta eihän niitä siellä myyty. Päivä alkoi olla paketoitu, joten painuimme metrolla hotellin lähettyville baariin oluille ja sen jälkeen pehkuihin.

Ensikosketus Pariisiin

Syksy tekee jo kovasti tuloaan, mutta jatketaan vielä kesää täällä blogin puolella.

Kahden Kölnissä vietetyn yön jälkeen jatkoimme kesälomaamme Pariisissa. Romantiikan pääkallopaikalle päästyämme lomasää alkoi toden teolla näyttää ja tuntua kesäiseltä: saimme nauttia lähes koko Pariisissa viettämämme viikon ajan noin 30 asteen lämpötilasta ja auringonpaisteesta.

Junamatka Kölnistä Pariisiin vei kolmisen tuntia. Heti kärkeen oli luvassa hotellille suuntaaminen Gare du Nordin asemalta, ja sen jälkeen edeltävän viikon aikana kertyneiden pyykkien hoitelu itsepalvelupesulassa.

Niin junalippujen hankkiminen kuin pyykkien peseminenkin sujui ilman minkäänlaista sähellystä. Kumpikaan meistä ei osaa sanaakaan ranskaa, joten ennakko-odotukset sisälsivät pienen epäilyksen siemenen homman sujuvuudesta. Teini-ikäisenä kaupungissa vierailtuani olin pitkään sitä mieltä, että pariisilaiset ovat tökeröä ja kielitaidotonta porukkaa, sillä tuolla matkalla mikään ei sujunut englanniksi ja asioiden hoitaminen tuntui tarpeettoman hankalalta. Joko minulla oli silloin vain huono tuuri, tai edellisen Pariisin-vierailuni jälkeen tyyli on kaupungissa muuttunut eikä englanti ole enää pannassa. Pesulakeikka sujui ongelmitta ja esimerkiksi rautatieasemalla päivysti runsain määrin englantia osaavia turistioppaita neuvomassa käytännön asioissa.

Ensimmäinen iltapäivä Pariisissa kului hotellin etsimisessä, pyykinpesussa ja kauppareissussa. Illalla ehdimme vielä käydä Montmartren kaupunginosassa sijaitsevan hotellimme lähistöllä hankkimassa murua rinnan alle. Nurkan takaa löytyi kivalta näyttävä bistro, jossa kävimme syömässä. Paikka oli sellainen oikein perinteinen kulmakuppila, jossa ruokalista oli kirjoitettu liitutaululle. Tästä ensimmäisestä ravintolakäynnistä lähtien totesimme Pariisin ravintoloiden hinnat melko kalliiksi. Niinpä joinain päivinä pihistelimme ja söimme patonkeja ja muita edullisia leipomotuotteita, jotka olivat muuten todella herkullisia. Tulipa viikon aikana tehtyä hotellilla purkkinuudeleitakin (kaikissa hotellihuoneissa saisi olla vedenkeitin!).

Hotellimme oli Best Western Prince Montmartre, eli niin sanotusti kunnon hotelli. Tässä kunnon hotellissa ei siivoojaa turhan usein näkynyt ja sen myötä huoneessa olleesta kahvistakaan ei ollut juuri hyötyä, sillä täydennystä ei tuotu. Haimme kaupasta pikakahvia ja veimme jo välillä roskatkin itse. Hotelli kompensoi siivouksen vajavaisuutta vierailumme viimeisenä aamuna tarjoamalla aamiaista hotellin laskuun. Mukava kädenojennus, mutta mieluummin olisimme ottaneet sen hintaan kuuluneen siivouksen. Muilta osin hotellissa oli kaikki kohdallaan. Se oli lähiaikoina remontoitu, joten huoneemme oli kaunis ja hyvässä kunnossa, ja hotellin sijainti oli erinomainen.

Paremmalle puoliskolleni tämä oli ensimmäinen kerta Pariisissa, joten suunnittelimme etukäteen kiertävämme aikamoisen määrän ”pakollisia” turistikohteita, jotta ne olisi sitten hoidettu pois alta. Näin myös teimme. Tämä johti tietysti siihen, että jalkaparat alkoivat loppuviikkoa kohden olla enemmän tai vähemmän romuna kaikesta siitä tallustamisesta. Siitä ei pääse mihinkään, että Pariisi on kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Kerron seuraavalla kerralla, missä kaikkialla ehdimme viikon käydä.

Altaallinen nakuja Kölnissä

Kesälomareissumme jatkui Düsseldorfista Kölniin. Kaupungit sijaitsevat ihan lähekkäin, joten junamatkaan meni vain parikymmentä minuuttia. Viivyimme Kölnissä kahden yön verran, jotka vietimme City Hotel Storchissa (Gladbacher Straße 32). Hotelli oli ihan kelvollinen, vaikka kummalliset sisustuselementit pistivätkin hymyilyttämään. Aulan katossa esimerkiksi riippui kauhuelokuvat mieleen tuova pellenukke, ja rappukäytävän tasanteella oli vitriini, johon oli aseteltu esille suunnilleen Kinder-munasta saadun näköistä krääsää. Tyylikästä? Huone oli kuitenkin toimiva ja siisti. Sijainti oli kätevä, päärautatieasemalta kävelymatkan päässä.

Ensi töiksemme lähdimme testaamaan Kölner Seilbahnia eli köysirataa, jolla pääsee Reinin yli ja voi samalla ihastella Kölnin maisemia. Yläilmoista voi todistetusti bongata myös uima-altaallisen nudisteja: köysirata kulkee kylpylän yli, ja siellähän sitä porukkaa lillui ulkoaltaassa ilman rihman kiertämää. Häveliäisyyssyistä jätän todistusaineiston julkaisematta... Köysiradan vaunut ovat todella retron näköiset (ja minikokoiset), ja vaikka rata olikin selvästi suosittu, ainakaan me emme joutuneet jonottamaan kovin pitkään. Köysiradan lisäksi Kölnissä piti tietysti päästä maistamaan kuuluisaa kölsch-olutta.

Kölniä pommitettiin erityisesti toisen maailmansodan aikana niin rankasti, että kaupungin keskustasta ja erityisesti vanhasta kaupungista ei jäänyt jäljelle oikeastaan mitään. Näin ollen monista muista Saksan historiallisista kaupungeista poiketen Kölnissä ei juuri ole vanhaa kaupunkia, jota ihastella. Kölnin tuomiokirkko sentään säästyi, ja tuhansista rakkauslukoistaan kuuluista Hohenzollernin silta korjattiin sodan jälkeen takaisin käyttökuntoon. Jos jossain, niin täällä lukkoja on kiinnitetty siltaan käsittämättömän paljon, ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä. Joissain kohdissa sillan kaiteet suorastaan pursuavat värikkäitä lukkoröykkiöitä.

Kiersimme kaupunkia niin kävellen kuin bussillakin. Museot jäivät nyt tällä reissulla kiertämättä. Yritimme kyllä mennä Kölner Stadtmuseumiin, mutta harmillisesti se oli sinä päivänä suljettu. Olimme edellisen kerran Kölnissä pari päivää vuonna 2009, ja silloin tyydyimme ihastelemaan Kölnin tuomiokirkkoa ulkoa. Tällä kertaa kävimme sentään kirkossa ihan sisällä asti, ja hienohan se oli. Edellisellä reissullamme kävimme Kölnin eläintarhassa, joka on aivan ihastuttava paikka. Pikkuiset pingviinit ja leikkisät hylkeet – ne vain ovat vastustamattoman herttaisia.

Kölniin oli mukava palata. Emme viipyneet tälläkään kertaa paria yötä pidempään, mutta jo muutamassa päivässä ehtii saada jonkinlaisen yleiskuvan tästä helposta ja kotoisan tuntuisesta kaupungista. Ja onhan se kölsch hyvää, erityisesti Reinin varren terassilla auringonpaisteessa nautittuna.

Sadetta ja altbieriä Düsseldorfissa

Düsseldorf oli iloinen yllätys, vaikka enpä minä mitään huonoa tältä saksalaiskaupungilta odottanutkaan. Näppärän kompakti kaupunki oli hyvä aloituspaikka puolison kanssa tehdylle kesälomareissulle.

Lähdimme matkaan kesäkuun lopussa Helsingistä, josta lensimme Kööpenhaminan kautta Düsseldorfiin. Düsseldorfin lentokentältä pääsimme kätevästi junalla päärautatieasemalle. Olimme varanneet majoituksen kolmeksi yöksi kävelymatkan päästä asemalta, joten käpöttelimme rinkkoinemme majapaikkaan ja kirjauduimme sisään.

Yöpaikkamme oli sympaattisen ja kielitaitoisen pariskunnan pitämä Gästehaus Grupello (Grupellostraße 4). Jaettu kylppäri oli erinomaisessa kunnossa eikä huoneessakaan ollut mitään valittamista. Majatalo pidettiin siistinä ja hintaan kuulunut aamiainen oli maistuva. Voisin ehdottomasti yöpyä Grupellossa uudelleen!

Ensimmäisenä iltana tuli käytyä drinkkibaari MaiTaissa, jonka cocktaillista oli laajuudeltaan vaikuttava. Muuten kulutimme aikaamme päämäärättömän kävelyn lisäksi döner-lautasten äärellä ja terassilla altbieriä maistellen. Altbier, lyhyemmin alt, on Düsseldorfissa ja Reininmaan alueella kehitetty oluttyyppi. Se tarjoillaan yleensä noin kahden desin laseissa, eli mistään jättituopeista ei ole kyse. Erimerkkisiä alteja on Düsseldorfissa tarjolla runsaasti (esim. Uerige, Frankenheim, Kürzer, Diebels ja Schumacher), ja merkeillä on omia panimoravintoloita. Kürzerin panimoravintola oli ehdoton suosikkini sisustuksen ja itse oluen vuoksi. Tuli todistettua, että maussa voi olla paljonkin eroa merkkien välillä. Mutta se oluttietoudesta!

Düsseldorfissa oli harjoitettava pakon edessä myös pientä kaupoissa kiertelyä, koska sää ei ihan vastannut optimistin rinkkaan pakkaamaa sisältöä. Pitkähihaisille paidoille oli käyttöä vesisateessa kylpevässä, noin 15-asteisessa kaupungissa. Emme kuitenkaan antaneet sateen haitata, vaan kiskoimme susirumat sadeviittamme niskaan.

Saimme Grupellosta turistiopaskirjasen, johon oli laadittu omatoimituristien iloksi Düsseldorf tunnissa -kierros. Kävelimme kierroksen läpi toisena lomapäivänämme sitkeästä sateesta huolimatta. Ei mennyt ihan tunnissa kaikkine pysähtelyineen. Kiertelimme torilla, kävimme syömässä hollantilaiseen tyyliin ranskalaisia majoneesilla ja joimme cappuccinoa italialaiskahvilassa. Kolmantena päivänä halusimme jo jotain ei-pikaruokamaista sapuskaa, joten turvauduimme turistien kansoittamalta (joskin ihan kivalta sellaiselta) ravintolakadulta bongaamamme espanjalaisravintolan tapaksiin.

Pääsimme Düsseldorfissa mukavasti lomailun alkuun ottamalla rennosti, kävelemällä ympäri kaupunkia, risteilemällä Reinillä, ihmettelemällä joka puolella pyöriviä hilpeitä polttariseurueita ja istuskelemalla kivoissa ravintoloissa. Kaupungista löytyy ravintoloita, baareja ja pubeja älytön määrä, ja jos shoppailu kiinnostaa, ostosmahdollisuudet ovat loistavat aina luksusmerkkejä myöten. Myös arkkitehtuurissa on näkemistä: vanhan kaupungin rakennusten lisäksi ihasteltavaa löytyy Hafenin alueen veikeistä rakennuksista.

Veikkaan, että tämä ei jäänyt viimeiseksi kerrakseni Düsseldorfissa. Sen verran mukavaa oli.

Junamatkalla Euroopassa

Vuosi sitten kesällä olin ensin lähdössä rinkka selässä lentelemään Eurooppaan, mutta armoton automatkakuume vei voiton ja rinkkareissu sai jäädä odottamaan vuoroaan. Tänä vuonna auto ja teltta saivat jäädä kotiin. Rinkat oli hankittu ja matka ilman autoa suunniteltu.

Paikasta toiseen pelkästään lentäen eteneminen ei kuitenkaan houkutellut. Niinpä lensimme puolison kanssa Düsseldorfiin, ja seuraava lento olikin vasta paluulento Lontoosta Suomeen. Muut matkat kuljimme junalla. Olimme Düsseldorfissa kolme yötä, jonka jälkeen Kölnissä kaksi yötä. Kölnistä menimme pikajunalla Pariisiin viikoksi, ja sieltä kanaalin ali Eurostarilla Lontooseen.

Junaliput hankimme etukäteen kätevästi netistä. Düsseldorfin ja Kölnin välille lippua ei olisi tarvinnut hankkia valmiiksi, mutta Kölnin ja Pariisin sekä Pariisin ja Lontoon välille suosittelen lippujen hommaamista etukäteen. Vertailin nimittäin keväällä lippuja moneen otteeseen verkossa ja huomasin, että jotkut päivät ja lähdöt olivat loppuunmyytyjä jo hyvissä ajoin. Näin ollen näimme parhaaksi ostaa liput valmiiksi. Majoituksetkin olivat meillä jo selvillä, eli matkustuspäivät oli joka tapauksessa lyöty lukkoon.

Matka Kölnistä Pariisiin maksoi 45 euroa hengeltä (Thalys), Pariisista Lontooseen hinta oli 50 euroa per nokka (Eurostar). Jälkimmäisellä välillä hintavaihtelua oli runsaasti riippuen matkustuspäivästä ja -ajasta. Meidän lippumme oli matkustuspäivämme halvin vaihtoehto.

Junalla matkustaminen on näppärää siinä mielessä, että reittiä, kuskia tai parkkipaikkaa ei luonnollisesti tarvitse miettiä. Kyydissä voisi vaikka nukkua, mutta meillä aika kului kaikenlaisessa puuhastelussa, jutustelussa ja maisemien katselemisessa. Maisemissa ei tosin tässä tapauksessa ollut paljoa nähtävää, ympärillä kun oli enimmäkseen peltoa tai haja-asutusta.

Automatkailun vapautta junassa ei tietysti ole. Ei voi pysähtyä silloin kun siltä tuntuu, tai ottaa pientä maisemakierrosta sivutielle.

Lentokentillä odottelu, turvatarkastukset, nestemääräykset ynnä muu byrokratia ovat omaa luokkaansa, joten lentämiseen verrattuna junamatkailu on ihanan helppoa. Eurostarilla on tosin lähtöselvitys, jossa laukut laitetaan läpivalaisuun ja parhaassa tapauksessa vielä pengotaankin (meille kävi juuri näin). Niinpä Eurostarilla matkustamiseen täytyy varsinaisen junamatkan lisäksi varata ylimääräistä aikaa.

Kaiken kaikkiaan tällainen lento- ja junamatkailun sekoitus kesälomana oli kivaa vaihtelua. En silti aio vaihtaa autoreissuja pysyvästi junaan ja lentokoneeseen, eikä onneksi tarvitsekaan. Vaihtelu virkistää.

Ostoksilla Berliinissä

Shoppailu on yksi riivaavimmista ajanvietteistä – ainakin, jos on ostettava vaatteita ja jos ostamiseen liittyy jonottamista sovituskoppiin. Vaatteiden sovittaminen hikikuumissa sovituskopeissa on yksinkertaisesti sieltä ja syvältä. On ostaminen silti joskus antoisaakin. Siis silloin, kun löytää vihdoin sen, mitä lähti etsimään.

Keväisellä Berliinin-matkallamme oli lomailun lisäksi ihan tavoitekin: erinäisten puuttuvien matkailukamojen hankkiminen. Aiemmilla matkoillamme olimme pistäneet merkille, että Saksassa halpaa ei ole ainoastaan ruoka, vaan myös tavaraa irtoaa siellä usein Suomea halvemmalla. Lisäksi valikoimat ovat Saksassa paremmat kuin Suomessa.

Juuri ennen matkaa bongasin itselleni rinkan Partioaitasta alennettuun hintaan, joten alkuperäisestä aikomuksesta poiketen sitä ei tarvinnut enää Saksasta metsästää. Paremmalle puoliskolle ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta löytynyt mistään liikkeestä sopivaa rinkkaa, eikä ostaminen netistä sovittamatta (eli sian ostaminen säkissä) tuntunut järkevältä. Niinpä päätimme etsiä sopivaa rinkkaa Berliinistä. Ja löytyihän se, eikä hintakaan päätä huimannut.

Rinkan lisäksi ostoslistallamme oli muun muassa pari pieneen tilaan mahtuvaa retkipyyhettä ja nopeasti kuivuvia, kuumissa maissa matkailuun täydellisiä vaatteita. Pyyhkeet maksoivat Saksassa ihan yhtä paljon kuin Suomessa, joten kauppaan jäivät. Urheiluliikkeiden runsaista valikoimista sen sijaan löytyi kohtuuhintaan tarkoitukseen sopivia vaatteita, jotka lähtivät kassalle ja odottamaan seikkailuja.

Kotona ennen reissuun lähtemistä etsin retkeilytarvikkeita myyvien liikkeiden osoitteita valmiiksi netistä, jotta alle viikon mittaisesta matkasta ei kuluisi turhaan aikaa haahuiluun ja tiedonhankintaan. Reissussa tuli sitten rinkkaa etsiessä löydettyä myös yhdelle Berliinin loistavista shoppailuapajista, josta olin etukäteen autuaan tietämätön. Jälkikäteen googlasin, että Schloßstraßen ostoskatu on yksi Berliinin suurimmista ostosalueista. Alueella sijaitsee retkeilytarviketaivas Globetrotterin liike, joka tosin ei yleisesti ottaen ole halpa, mutta valikoimaltaan sitäkin parempi. Puolison kohtuuhintainen rinkka löytyi juuri täältä.

Olen käynyt Berliinissä nyt seitsemästi, mutta kauppojen lattioita ei ole tullut liiemmin kulutettua. Näin ollen kuuluisat ostosalueet ovat jääneet minulle lähes tuntemattomiksi Alexanderplatzia ja Friedrichstraßea lukuun ottamatta. Jos setelit kuumottavat lompakossa, voin suositella kokeilemaan onnistuisiko niistä eroon pääseminen Schloßstraßella. Perille löytää hyppäämällä metrosta (U-Bahn) Rathaus Steglitzin tai Schloßstraßen asemalla. Pidin alueesta huomattavasti Alexanderplatzia ja Friedrichstraßea enemmän, sillä Schloßstraßella oli paljon vähemmän väkeä ja minusta myös enemmän tavallisen kuolevaisen kukkarolle sopivia liikkeitä. Berliinin ostosalueista löytyy tarkempaa tietoa täältä.

Kirjoitan rinkoista enemmän myöhemmin. Tässä vaiheessa voin kuitenkin kertoa, että uudet rinkat pääsivät heti testiin kesälomalla, ja olimme molemmat tyytyväisiä hankintoihin. Pitkä etsintä ja uuvuttava kauppojen kiertely saivat siis onnellisen päätöksen. (Kunhan rinkat eivät vain päätä levitä käsiin jo seuraavalla reissulla. Tästä ei onneksi ole havaittavissa mitään merkkejä.)

Kevään annos Berliiniä

Kävimme puolison kanssa jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan toukokuussa helatorstain tietämillä Berliinissä. Pidennetty viikonloppu oli juuri niin mahtava kuin vain suosikkikaupungissani Berliinissä miniloma voi olla. Matka sisälsi normaaliin tapaan sopivassa suhteessa rentoa ympäriinsä pällistelyä ja haahuilua sekä sivistyksen kartuttamista.

Herkulliset aamiaiset, dönerit, oluet ja White Trash Fast Foodin loistava hampurilaisateria ja hyvä palvelu jäivät ehkä päällimmäisinä matkasta mieleen. Myös täysin sattumalta löytynyt erinomainen pihvipaikka Barbecue Steakhouse & Pizzeria (U Hallesches Tor) ansaitsee maininnan. Ravintola itsessään ei näyttänyt kummoiselta ja epäröinkin hetken, kannattaako paikassa testata pihviateriaa. Onneksi tuli kokeiltua, sillä siellä syömäni pihvi ampaisi suoraan pihvitilastoni aatelistoon. Menisin mieluusti toistekin kokeilemaan, vieläkö ruoka on yhtä hyvää.

Vaaleanpunaista höttöä Botanischer Gartenissa.

Tekniikkamuseon panimon edustalla oli esillä vanhoja pulloja. Valitettavasti tyhjiä sellaisia.

Botanischer Gartenissa ei ollut kovin saksalainen tunnelma.

Sivistyspuolelta ohjelmaamme kuului Salvador Dalín näyttely Potsdamer Platzilla. Kokoelma Dalín surrealistista ja omalaatuista taidetta oli ihan näkemisen arvoinen, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt katsomassa Dalín teoksia. Taiteen lisäksi kävimme tuijottelemassa tekniikan ihmeitä Deutsches Technikmuseumissa. Se ei kummankaan mielestä vetänyt vertoja Münchenin Deutsches Museumille, joka on aikalailla omassa luokassaan, mutta erinomainen paikka tuo Berliininkin tekniikkamuseo oli. Sisäänpääsy sattui vielä jostain syystä olemaan juuri vierailumme päivänä ilmainen, mikä oli tietysti mukava yllätys.

Yöksi DDR-selliin?

Vierailu valtiopäivätalon kupolissa jäi tälläkin kertaa väliin. Jonotusaika olisi ollut noin 2 tuntia.

Kävimme myös DDR Museumissa. Jos Saksan menneisyys eritoten Berliinin näkökulmasta kiinnostaa, mielestäni hyvä paikka historiantunnille (tai historiapäivälle!) on Checkpoint Charlie. Koska olimme käyneet siellä jo aiemmin, päätimme käydä tällä kertaa katsomassa, mitä DDR-museosta löytyy. Museo on hyvin erilainen kuin Checkpoint Charlie, joten tämä on jo niin nähty -tunnetta ei syntynyt. DDR-museon näyttely on hyvin vuorovaikutteinen: melkein kaikkea saa koskea. Näytillä on esimerkiksi vanhoja vaatteita ja DDR:n aikaisilla tavaroilla ja tyylillä sisustettu asunto, jonka olohuoneessa voi istuskella ja kuvitella itsensä ajassa taaksepäin. Trabantinkin ratin taakse pääsee halutessaan istumaan. Myös videoita ja äänitteitä on paljon. Museossa oli melkoisen kuuma ja tungosta riitti, mutta paikka oli käynnin arvoinen.

Laskeskelin, että tämä oli seitsemäs matkani Berliiniin. En todellakaan ole vielä päässyt kyllästymään. Niinpä taitaa olla hyvinkin todennäköistä, että palaan kaupunkiin jälleen ensi keväänä.

Mihin kaupunkiin teidän on päästävä aina vain uudelleen?