Jotta nälkä yllättäisi

Matkoilla pääsee aina maistelemaan uusia ruokia ja saa samalla mukavasti ideoita oman keittiön piristykseksi. Omista suosikkisapuskoistani monet ovatkin tuliaisia tien päältä.

Meksikosta tarttui reseptikirjaan pysyväksi suosikiksi rantaravintolassa syöty tulinen nachoruoka. Sen seurana maistuu erinomaisesti itse tehty runsaalla limellä maustettu guacamole.

Brasiliassa paikallisen ravintolan friteeratut juustotikut veivät kielen mennessään, ja niitä pitikin käydä syömässä muutamaan otteeseen. Sitä reseptiä minulla ei valitettavasti ole, sillä en tiedä, mitä juustoa tikuissa käytettiin. Mieleen ne kuitenkin jäivät siinä määrin, että jos menen ikinä uudestaan Porto de Galinhasiin, käyn varmasti maistelemassa tikkuja uudelleen. Sama pätee Kreikassa maistamaani folion sisällä lämmitettyyn, yrteillä maustettuun fetaan, jonka ajatteleminen tuo veden kielelle.

Mojito, drinkkien kuningas. Minttu vain taisi loppua näiden osalta kesken.

On joitakin ruokia, joita en edes yritä tehdä itse. Kebabdöner on yksi niistä. Maailman parhaat dönerit saa, totta kai (?), Berliinistä. Niitäpä ajattelinkin mättää toukokuussa, kun menen kaupunkiin viettämään pitkää viikonloppua. Siinä on kaupunki, josta en saa koskaan tarpeekseni. Enkä niistä dönereistä.

Pizzan ja pastan lisäksi Italiassa on hyviä lambrusco-viinejä.

Italialaiset pastat ja pizzat ovat maineensa arvoisia, ja on siellä myös hyviä juomia. Espanjassa puolestaan parasta ovat pihvit, runsaat tapakset ja sangria. Kannattaa vain varoa tapas-annosten kokoa. Halpa hinta ei todellakaan takaa, että annos olisi sopivan pieni. Jos tarkoituksena on nauttia vain pieniä alkupaloja, annoksia ei välttämättä kannata tilata enempää kuin yksi. Opin tämän viime Torreviejan-reissun ähkyjen myötä.

Jos sen sijaan haluaa maistella erilaisia annoksia, muutamien tapasten jakaminen ystävien kesken on siihen oiva keino. Tämä onnistuu helposti myös kotona. Tarvitaan vaikkapa itse marinoituja oliiveja, manchego-juustoa, lihapullia tomaattikastikkeessa, serrano-kinkkua, tuoretta patonkia ja aiolia, ja aimo tuulahdus Espanjaa ruokapöydässä on valmis.

En ole koskaan käynyt Intiassa, mutta kaikki syömäni intialainen ruoka on ollut niin hyvää, että matka olisi varmasti jo pelkän ruuan takia mahtava kokemus. Toivottavasti vielä jonain päivänä käyn kokeilemassa.

Mausteisen ruuan ystävänä odotan innolla, mitä uusia lempiruokia Thaimaasta tarttuu matkaan. Millaisia matkoilta tarttuneita suosikkiherkkuja teillä on?

Sitä kaukokaipuulla päähän, joka Meksikoa muistelee

Selasin tuossa vuoden 2010 valokuvia ja kappas vain, Hesari kirjoitti sen vuoden joulun matkakohteestani. Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen pakettimatkasta Playa del Carmeniin: matkalla voi kohdata välähdyksen aitoa Meksikoa – mutta vain välähdyksen.

Matkaillessa on monesti vaikea tunnistaa, mikä on ”aitoa” ja mikä ei. Elämä turistirysässä on varmasti paikallisille aivan yhtä aitoa kuin elämä muualla maassa, elämäntyyli vain on erilainen. Paikallinen kulttuuri katoaa turistien kansoittamissa kohteissa, kun matkailijat tuovat omat tapansa ja toiveensa. Itse elämä on silti aina aitoa.

Pakettimatkailu on usein erilaista kuin omatoiminen kiertely. Itse järjestetty reissu vie helpommin paikkoihin, jotka eivät ole turistien kansoittamia, jos vain itse niin haluaa. Eri asia sitten on, kannattaako pakettimatkailun välttämisestä tehdä itseisarvoa. Minusta ei kannata. Matkustelu on aina matkustelua (eli hienointa elämässä) ja erilaisissa matkustustyyleissä on kaikissa puolensa.

Kulttuurin hautautuminen turistimeiningin alle on totta kai sääli. Matkailijatkin haluaisivat nähdä palasen paikallista kulttuuria, mutta monissa turistikohteissa se alkaa olla lähes mahdotonta.

Mikään loma ei ole ollut minulle pettymys, ja pidin myös matkasta Playa del Carmeniin. Jo etukäteen olin varautunut siihen, että mitään ”aitoa” Meksikoa matkalla tuskin näen. Silti matka oli aivan mahtava ja myös kulttuurisesti kiinnostava. Koen saaneeni jonkinlaisen käsityksen elämästä Jukatanin niemimaan Riviera Mayalla.

Chichén Itzán pyramidi on yksi Meksikon suosituimmista arkeologisista kohteista.

Vaikuttavinta matkalla oli vierailu Chichén Itzán pyramidilla. Paikka oli tietysti tupaten täynnä turisteja, mutta sehän on luonnollista – hienon nähtävyyden haluaa aina nähdä moni muukin.

Toinen mieletön kokemus oli Xcaretin teemapuisto. Olkoonkin rakennettu turisteja varten, puisto tarjosi mahtavia elämyksiä pitkästä luolauinnista rauhalliseen veneretkeen vehreää metsää halkovalla kirkasvetisellä joella. Xcaretissa oli myös vapaana lentäviä puhuvia papukaijoja, järkyttävän isoja perhosia ja poluilla lötköttäviä laiskoja leguaaneja. Menisin puistoon koska vain uudestaan.

Myös kulinaarisia kokemuksia alkoi löytyä, kun vain tajusi poistua laimeaa perussapuskaa pursuavalta pääkadulta. Pienistä syrjäkatujen ravintoloista sai kunnon tulista ruokaa ja seurana oli muitakin kuin amerikkalaisia turisteja. Palvelusta täytyy sanoa, että klisee laiskoista meksikolaisista on mielestäni tuon parin viikon vierailun perusteella täysi legenda. Palvelu oli erittäin ripeää ja ystävällistä.

Matkakuumeen kourissa kärvistely alkaa tällä tontilla olla jo aikamoista, eikä vanhojen muistelu ainakaan auta asiaa. Mutta ei se mitään, sillä pakettimatka Thaimaahan kutsuu jo parin viikon päästä! Onko lukijoille väliä, onko kyseessä valmismatka vai kelpaako vain alusta loppuun itse järkätty reissu?

Joulu, matkakuumeen kasvattaja

Kirjoitin aiemmin olemattomasta joulustressistä ja tulevasta reissusta Pohjois-Karjalaan. Kiireiden keskellä raportointi reissusta viivästyi, eikä niitä kinoksiakaan siellä itärajalla vielä ollut. Jokunen vuosi sitten pakkasta ja lunta riitti.

Tammikuussa 2009 maisema oli lumesta valkoinen. Tämän vuoden jouluna satoi vettä.

Vaikka sanoinkin, että joulua on turha stressata, meinasi aaton lähestyessä ahdistus puskea päälle. Jotkut ovat jouluihmisiä, toisia väkinäinen lahjojen ostelu vain ärsyttää. Kuulun selkeästi jälkimmäiseen ryhmään. Minimoin lahjojen ostamisen, mutta siitä huolimatta koko touhu sukulointeineen alkoi hieman rassata.

Jouluna tuli käytyä Kontiolahdessa ja Nurmeksessa. (Jännä juttu muuten, että Suomessa ajaminen tuntuu usein puuduttavalta, mutta Keski-Euroopassa ei ollenkaan.) Lunta ei ollut nimeksikään, mutta sehän ei minua haitannut, päinvastoin. Joulu hujahti enimmäkseen sisätiloissa kuulumisia vaihdellessa.

Joulupäivänä paikalliseen Oluttupa Obottaan luikerteli Nurmeksen mittakaavassa pitkä jono, joten kävimme vilkaisemassa Bomban meininkiä. Venäläiset turistit eivät olleet vielä saapuneet, joten paikka kumisi tyhjyyttään. Harmi, sillä kaunis rakennus ansaitsisi kävijöitä.

Nurmeslaisten suosikkikapakka näyttää tältä.

Bomballa on kauniita rakennuksia.

Päätin, että ensi jouluna Suomi saa taas jäädä, oli mikä oli. Kyllä jouluna on ihan kiva rauhoittua – etelänlomalla. Lahjojen ostelun voi jättää kokonaan väliin, joulukoristeita en ole koskaan edes harkinnut. Jouluruuilla ja maukkailla paikallisilla karjalanpiirakoilla herkuttelu sentään menettelee.

Onneksi joulun aikana entisestään pahentuneeseen matkakuumeeseen on kohta luvassa lääkettä, kun pääsen lämmittelemään. Sitä odotellessa ajattelin poltella kynttilöitä pimeydessä.

Amatööritelttailijan muistelmia

Mainitsin aiemmin, että matkustelun parhaita puolia ovat uudet kokemukset ja kömmähdykset, joista riittää huumoria ja ihmeteltävää pitkäksi aikaa. No, käynti ranskalaisella terveysasemalla ei oikein naurata vieläkään, mutta moni muu juttu sitäkin enemmän. Tässäpä niistä muutama.

Ensimmäisellä telttareissulla homman juju oli vielä vähän hakusessa. Venetsiassa hyvä telttapaikka löytyi mukavasti puiden varjosta ja teltta saatiin näppärästi pystyyn nurmelle. Sää oli kaunis ja leirintäalueen terassilla oli mukava nauttia parit oluset.

Tässä pyykit ovat vielä nätisti kuivumassa. Hetken päästä tilanne oli toinen.

Rankkasateen alettua kesti hetken, ennen kuin vaivauduimme tarkistamaan teltan tilanteen. Se ei ollut hetkeäkään liian aikaisin: teltta kellui 15 senttiä syvässä pienoisjärvessä, joka peitti suuren osan telttaa ympäröivästä nurmesta.

Sadekuuron jälkeen telttapaikka ei vaikuttanutkaan enää niin hyvältä.

Mitä tästä opimme? Telttaa ei kannata pystyttää monttuun, ja sateet ovat Etelä-Euroopassa huomattavasti Suomen sateita rankempia. Amatöörimokan seuraukset eivät olleet vakavia, sillä kuin ihmeen kaupalla teltan sisältö säilyi kuivana. Kahlaaminen nilkkoja myöten vedessä teltan siirtämiseksi on jäänyt mieleen huvittavana törttöilynä.

Samalla telttareissulla kohtasimme Münchenissä raekuuron, jollaiseen en ollut aiemmin törmännyt. Halkaisijaltaan noin viisisenttiset rakeet saivat meidät suojautumaan katoksen alle. Seurasimme sieltä kauhuissamme, kun jättimäiset rakeet kolahtelivat menopelimme konepeltiin.

Kuuron loputtua keräsimme nurmikolta ison saavin täyteen luonnon tarjoamia jääpaloja ja laitoimme viinipullon jäähtymään niiden sekaan. Auto selvisi vahingoittumattomana ilmeisesti siksi, että se oli pysäköity suojaavan puun alle.

Prahassa tuli vastaan palava auto.

Espanjan Torreviejassa näimme liikenneympyrässä peräänajon. Osuman kohteeksi joutuneen auton suivaantunut kuljettaja hyppäsi salamannopeasti autostaan. Vahinkoja tarkistamatta hän meni peräänsä ajaneen auton luo ja latasi sen avoimesta ikkunasta kuljettajaa päin näköä. Seurasi paljon käsillä huitomista ja liikenteen tukkeutuminen, mutta hurjalta näyttänyt tilanne rauhoittui nopeasti. Tapahtuneessa oli jotain hyvin eteläeurooppalaista ja huvittavaa.

Matkat ovat usein täynnä säätämistä, sählinkiä ja omituisia tilanteita. Kummalliset ja hauskat sattumukset jäävät mieleen mukaviksi muistoiksi. Kommenttiboksissa on tilaa tarinoiden jakamiselle. Millaiset tapahtumat ovat jääneet mieleen palloa kierrellessä?

Pikaisesti Pietarissa

Mainitsemani elämäni ensimmäinen visiitti Pietariin on nyt tehty ja olen palannut aikataulussa kotimaan kamaralle. Allegron kyyti oli tasaista ja matka sujahti nopeasti. Hotelli Sonya oli tunnelmallisesti sisustettu ja sänky pehmeä.

Ensimmäinen huomio perillä oli ilmanlaatu. Pakokaasun katkun olisi voinut arvata etukäteen, mutta enpä tullut ajatelleeksi. Asemalta hotellille kävellessäni kiitin onneani, että en ole astmaatikko. Liikenteen saasteet seisoivat, vaikka leveillä kaduilla tuuli reippaasti.

Seuraava huomio liittyi niin ikään ilmaan: Venäjällä tupakkaa poltetaan surutta lähes joka paikassa. Ravintoloissa ja kahviloissa on yleensä tupakoivien ja tupakoimattomien puoli, mutta ilmastointi on olematon. Niinpä pikainen käynti kahvilassa tarkoittaa, että vaatteet haisevat loppupäivän tuhkakupilta. Vaihtovaatteita on siis syytä olla riittävästi. Vaatteisiin tarttuvaa hajua lukuun ottamatta tupakointi ei minua liiemmin häiritse, vaikka en poltakaan itse.

Mahtavaa ravintoloissa on se, että joka paikassa on pöytiintarjoilu. Palvelu on kohteliasta ja hymyilevän ystävällistä, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ruokalista löytyy monesta paikasta englanniksi, mutta sen varaan ei kannata laskea. Kyrillisten aakkosten osaaminen on muutenkin Venäjällä ehdoton hyöty.

En yleensä välitä raa’asta viinasta, mutta täytyihän Venäjän kehuttua ylpeydenaihetta kokeilla. Ja pakko sanoa, että kyllä, venäläinen vodka on hyvää. Seuraksi tuodaan usein pientä naposteltavaa, kuten öljyssä rapsakoiksi paistettuja ruistikkuja. Erittäin hyviä nekin.

Pietarin metroasemat, kansan palatsit, ovat mahtavan koristeellisia ja käsittämättömän syvällä. Liukuportaat ovat loputtoman pitkät, mistä johtuen kukaan ei kävele niitä ylöspäin. Niissä voi siis huoletta seistä vasemmallakin.

Kaupungissa on loputon määrä koristeellisia vanhoja rakennuksia ja kanavia, joita ihastellessa ajan saa kulumaan siivillä. Kesällä kaupunki on varmasti erityisen kaunis, kun puistot pääsevät oikeuksiinsa.

Jos Pietarissa haluaa shoppailla, kannattaa varautua paksulla lompakolla. Kaikkea mahdollista on saatavilla, mutta hinnat ovat vähintään Helsingin tasoa. Naisille suunnattu kenkävalikoima vaikutti erityisen runsaalta. Laadukkaita ja lämpimän näköisiä paksuvuorisia nahkasaappaita oli tarjolla lukematon määrä, mutta hinnat olivat niin kalliit, että hamstraamaan ei tehnyt mieli.

Pikavisiitin saldo tiivistettynä:

• plussat: tyylikkäät vanhat rakennukset, kanavat, puistot, hyvä palvelu, toimiva metro, vodka, ravintolat
• miinukset: kalliit hinnat, kylmä tuuli, ilmansaasteet, tupakansavu, kielimuuri

Joulustressi, mitä se on?

Olen todennut jo aikaa sitten, että paras tapa viettää joulua on olla kokonaan viettämättä sitä lähteä mahdollisimman kauas kotoa. Motivaattoreita ei tarvitse kaukaa hakea. Päällimmäisinä tulevat mieleen lämpimämpi sää ja joulun valmisteluista luistelu.

Jälkimmäiseen en tosin syytä tarvitse, sillä luistelen niistä muutenkin.

Olen jälleen tänä vuonna ihmetellyt jouluhössötyksen runsautta. On joulusiivousvinkkiä, lahjavinkkiä, jouluruokareseptejä ja muita ohjeita lehdet pullollaan. Ja tietysti rentoutumisvinkkiä joulustressin purkamiseksi.

Kerrankin muutama vapaapäivä (tänä vuonna tosin pelkkä tapsa) ja nekin pitäisi tuhlata stressaamiseen? Ei kiitos. Tässä siis vielä yksi vinkki: lopettakaa se hössöttäminen ja jättäkää koko joulu väliin, jos se kerran on niin työläs valmisteltava.

Kamat kassiin ja reissuun. Voiko helpompaa joulua olla? Lahjojen ostamisenkin voi unohtaa. Mikä helpotus!

Olen muutamana vuonna ratkaissut joulunvietto-ongelmat lähtemällä etelän lämpöön. Olisin lähtenyt nytkin, mutta valitettavasti työt haittaavat elämää. Mikään ei hakkaa muistoa jouluaatosta uima-altaalla päiväntasaajan tietämillä. Kookosta lipitellessä ja aurinkoa ottaessa ei ollut ikävä Suomen jäätäviä pakkasia ja metrisiä kinoksia. Suosittelen!

Eipä silti, mikäs niitä kinoksia katsellessa, kunhan ei vain tarvitse hössöttää. En ajatellut aloittaa joulusta stressaamista tänäkään vuonna. Sen sijaan lunta saattaa ollakin luvassa, sillä käväisen jouluviikonloppuna Pohjois-Karjalassa. Susirajan näkymistä lisää myöhemmin.

Salmiakinvihaaja karkottaa matkailijat?

Onko kukaan muu kyllästynyt uutisiin siitä, kuinka Suomi tai jotain suomalaista on taas mainittu jossain ulkomaalaisessa tiedotusvälineessä? Tai oikeastaan itse uutiset eivät ole kypsytyksen lähde, vaan niiden näkökulma.

Tällä kertaa kunnostautui brittimedia ja mollasi kulttuurimatkakohde Helsinkiä – tai sitten ei.

Kuluvalla viikolla ainakin täällä ja täällä uutisoitiin brittiläisen The Telegraphin Helsinki-aiheisesta artikkelista. Ja tottahan toki huomio kiinnitettiin jutussa mainittuihin kielteisiin asioihin. Herkkänahkaisille (?) suomalaisille uutinen saatiin aikaiseksi siitä, ettei brittilehden toimittaja suositellut matkailijoille salmiakkia, Kallion kaupunginosaa ja Stockmannia.

Ei puhettakaan, että olisi kirjoitettu siitä, kuinka Helsinkiä artikkelissa kehuttiin.

On kai universaali reaktio puolustaa omaa maataan (tai vähintäänkin loukkaantua), jos joku vieras erehtyy sanomaan siitä jotain pahaa. Ehkä taustalla on tässä tapauksessa myös huoli, että muutaman negatiivisen lauseen takia matkailijat lakkaisivat tulemasta piskuiseen pääkaupunkiimme.

Jonkinlainen huumorintaju ja edes ripaus hyvää itsetuntoa olisi tarpeen.

Onko mitään mieltä repiä uutinen aina siitä, että jokainen ulkomaalainen ei varauksetta pidä salmiakista tai ajattele Stockmannin olevan shoppailumestojen kermaa? Tai, auta armias, pidä saunaa parhaana mahdollisena lauantai-illan ajanvietteenä. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan pidä edellä mainittuja juuri missään arvossa. (Nimimerkillä En käy Stockalla, syö salmiakkia tai sauno.)

Eivätkä matkailijat katoa, vaikka Helsingistä sanottaisiin joskus jotain ei-niin-ylistävää. Ei brittiläistä ruokaakaan juuri hehkuteta, ja silti Britanniassa käy matkailijoita pilvin pimein.

Oikeasti The Telegraphin artikkelissa kehuttiin Helsingin arkkitehtuuria, taidemuseoita ja designin runsautta. ”Helsinki elävöittää jopa arkipäiväiset asiat kauneudella.” Kyllä. Vielä kun jokunen suomalainen uutiskärkien keksijä elävöittäisi ajatusmaailmaansa hitusella positiivisuutta.