Sivut

lauantai 17. joulukuuta 2011

Amatööritelttailijan muistelmia

Mainitsin aiemmin, että matkustelun parhaita puolia ovat uudet kokemukset ja kömmähdykset, joista riittää huumoria ja ihmeteltävää pitkäksi aikaa. No, käynti ranskalaisella terveysasemalla ei oikein naurata vieläkään, mutta moni muu juttu sitäkin enemmän. Tässäpä niistä muutama.

Ensimmäisellä telttareissulla homman juju oli vielä vähän hakusessa. Venetsiassa hyvä telttapaikka löytyi mukavasti puiden varjosta ja teltta saatiin näppärästi pystyyn nurmelle. Sää oli kaunis ja leirintäalueen terassilla oli mukava nauttia parit oluset.

Tässä pyykit ovat vielä nätisti kuivumassa. Hetken päästä tilanne oli toinen.
Rankkasateen alettua kesti hetken, ennen kuin vaivauduimme tarkistamaan teltan tilanteen. Se ei ollut hetkeäkään liian aikaisin: teltta kellui 15 senttiä syvässä pienoisjärvessä, joka peitti suuren osan telttaa ympäröivästä nurmesta.

Sadekuuron jälkeen telttapaikka ei vaikuttanutkaan enää niin hyvältä.
Mitä tästä opimme? Telttaa ei kannata pystyttää monttuun, ja sateet ovat Etelä-Euroopassa huomattavasti Suomen sateita rankempia. Amatöörimokan seuraukset eivät olleet vakavia, sillä kuin ihmeen kaupalla teltan sisältö säilyi kuivana. Kahlaaminen nilkkoja myöten vedessä teltan siirtämiseksi on jäänyt mieleen huvittavana törttöilynä.

Samalla telttareissulla kohtasimme Münchenissä raekuuron, jollaiseen en ollut aiemmin törmännyt. Halkaisijaltaan noin viisisenttiset rakeet saivat meidät suojautumaan katoksen alle. Seurasimme sieltä kauhuissamme, kun jättimäiset rakeet kolahtelivat menopelimme konepeltiin.

Kuuron loputtua keräsimme nurmikolta ison saavin täyteen luonnon tarjoamia jääpaloja ja laitoimme viinipullon jäähtymään niiden sekaan. Auto selvisi vahingoittumattomana ilmeisesti siksi, että se oli pysäköity suojaavan puun alle.

Prahassa tuli vastaan palava auto.
Espanjan Torreviejassa näimme liikenneympyrässä peräänajon. Osuman kohteeksi joutuneen auton suivaantunut kuljettaja hyppäsi salamannopeasti autostaan. Vahinkoja tarkistamatta hän meni peräänsä ajaneen auton luo ja latasi sen avoimesta ikkunasta kuljettajaa päin näköä. Seurasi paljon käsillä huitomista ja liikenteen tukkeutuminen, mutta hurjalta näyttänyt tilanne rauhoittui nopeasti. Tapahtuneessa oli jotain hyvin eteläeurooppalaista ja huvittavaa.

Matkat ovat usein täynnä säätämistä, sählinkiä ja omituisia tilanteita. Kummalliset ja hauskat sattumukset jäävät mieleen mukaviksi muistoiksi. Kommenttiboksissa on tilaa tarinoiden jakamiselle. Millaiset tapahtumat ovat jääneet mieleen palloa kierrellessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti