Taidetta, hautakiviä ja viinin virtausta

Neljäs päivä Pariisissa pyörähti käyntiin Louvrella. Ennakko-odotuksista poiketen emme jonottaneet tähän taiteen tyyssijaan käytännössä ollenkaan. Museossa on niin paljon taidetta näytillä, että suuria paineita ei kannata ottaa – kaikkea kun ei ehdi kuitenkaan nähdä.

Kahlasimme läpi kuuluisimmista teoksista muun muassa Mona Lisan, Milon Venuksen, Hammurabin lain, Ramses II:n patsaan ja Kaanaan häät. Lisäksi kiersimme läpi museon egyptiläisen kokoelman. Tunnetuimpien teosten liepeillä parveili ihmisiä ruuhkaksi asti, mutta muualla sai katsella ihan rauhassa.

Louvren taideähkyn jälkeen paahduimme hetken aikaa Tuiliers’n puistossa jäätelöstä nautiskellen. Kävelimme puistosta Concorden aukiolle, jossa meillä oli suuria vaikeuksia löytää metroaseman sisäänkäynti. Sakkailun jälkeen hyvin piilotettu metrokyltti lopulta löytyi ja jatkoimme maanalaisella Père-Lachaisen hautausmaalle.

Etsimme Jim Morrisonin leposijan, joka on jatkuvan ilkivallan vuoksi eristetty työmaa-aidalla, ja kiertelimme aikamme helteisellä hautausmaalla. Päivän riennoissa tuli niin kuuma, että kävimme siistiytymässä hotellilla ennen kuin vääntäydyimme illalla Oberkampfin baarikadulle (metro: Ménilmontant) nauttimaan huurteisen kylmästä roseviinistä.

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään ja sen vuoksi tuli kiire kanavaristeilyn lähtöpaikkaa etsiessä. Sakkailuksihan sekin meni. Luulimme kanavaristeilijän lähtevän Porte de la Villettestä, mutta luulo osoittautui vääräksi. Palloilimme hienossa ja varmasti lapsiperheiden mieleen olevassa Villetten puistossa jonkin aikaa, kunnes tajusimme kävellä Stalingradin asemalle päin. Sieltä löysimme hakemamme risteilijän ja saimme ostettua liput Bastilleen lähtevään laivaan. Laivan lähtöä odotellessa kävimme syömässä herkulliset setit turkkilaisessa ravintolassa.

Kanavaristeily oli hidasta lipumista kanavasta toiseen, joten matkalla oli paljon silkkaa odottelua. Muutaman päivän juokseminen nähtävyydestä toiseen oli kuitenkin vaatinut veronsa ja rauhallinen istuskelu oli ihan paikallaan. Laivan kannelta oli mukava katsella kauniista kesäsäästä nauttivia pariisilaisia, jotka ottivat rennosti kanavien reunoilla patonkia ja kuka mitäkin nauttien. Matkan loppupuolella laiva lipui suorastaan jännittävään tunneliin, jota pitkin viimeinen etappi taittui.

Seinen laineilla ja Eiffelin huipulla

Jatkoimme tehokasta turreilua myös toisen Pariisin-yömme jälkeisenä päivänä. Hotellihuoneessa tempaistujen aamiaiscroissantien ja kahvien jälkeen haahuilimme Eiffelin juurelle vain todetaksemme, että jonot olivat massiiviset. Päätimme siirtää jonotusta myöhemmäksi ja ostimme liput Seinen-risteilylle.

Tunnin mittainen joella lipuminen sai aikaan nälän, jota menimme taltuttamaan Bir Hakeimin metroaseman lähettyvillä sijaitsevaan ravintolaan. Koska ravintola oli aivan Eiffel-tornin lähellä, olisi pitänyt arvata, että voittojen kääriminen osataan siellä enemmän kuin hyvin. Tuli nautittua pizzaa ja salaattia, jotka molemmat olivat täysin mauttomia, sekä tilattua elämäni toistaiseksi kallein litra vettä (7,98 euroa!). Vinkkinä vain muillekin: jos tarjoilija kysyy, haluatko vettä, kannattaa kieltäytyä. Tai vaihtoehtoisesti kannattaa osata ranskaa ja tajuta tässä kohtaa painottaa, että haluat hanavettä…

Ankean lounaskokemuksen jälkeen kulutimme aikaa latinalaiskorttelissa tallustellen. Otimme uuden yrityksen Eiffeliin jonottamisesta vasta illemmalla, jolloin jonot olivatkin huomattavasti inhimillisemmät. Jonotimme vain 45 minuuttia, kun jo pääsimme ihailemaan Pariisia yläilmoista. Samoihin aikoihin päivän pilvinen sää alkoi kuin taikaiskusta kirkastua, joten juurikaan parempi tuuri ei olisi voinut olla.

Kaunista Pariisia katsellessa vierähti tovi jos toinenkin, ja poistuimme tornista vasta hämärän laskeuduttua. Jäimme vielä tornin juurelle notkumaan, jotta näkisimme Eiffelin myös pimeässä valaistuna. Kannatti odottaa, sillä onhan se hieno!

Turreilua Pariisissa: Montmartre, Champs-Élysées, Riemukaari...

Aloitimme turreilun täydellä teholla Pariisin-vierailumme toisena päivänä. Heti aamutoimien jälkeen jalkauduimme hotellilta Montmartren kukkulalle ja kiipesimme Sacré Coeurin basilikan torniin. Tätä suosittelen kaikille: tornista on mahtavat näkymät koko kaupunkiin.

 

 

Aikamme maisemia ihasteltuamme käppäilimme Montmartren hautuumaalle, jossa etsiskelimme puolivillaisesti (lue: ilman menestystä) Alexandre Dumas’n hautaa.

On ehkä jokseenkin vinoutunutta, että pariisilaiset hautausmaat ovat aikamoisia turistirysiä. Tämän kuitenkin ymmärtää, kun näkee, kuinka kaunista hautausmailla on.

Hautausmaalta jatkoimme edelleen jalkapartiona Moulin Rougen eteen, josta hyppäsimme metroon. Kuten muistelin edellisen vierailuni perusteella, Pariisin metroasemat ovat hervottomia sokkeloita, joissa saa kävellä satoja metrejä ennen uloskäynnin löytämistä. Poistuimme metrosta Riemukaarella ja pällistelimme aikamme tätä jättimäistä pytinkiä. Tulipahan nähtyä (taas). Päivän korkean paikan maisema-annoksen jo saavuttaneina päätimme, että Riemukaaren ihailu maan tasalta ja ulkopuolelta saa riittää. Jätimme siis sisälle jonottamisen väliin ja lähdimme tallustamaan Avenue des Champs-Élysées’tä, maailman kauneimmaksikin väitettyä katua. Ainakin kalliita kauppoja kadun varrella riittää – ja turisteja.

Champs-Élysées’n ihmisvilinästä siirryimme ihastelemaan Place des Vosges -aukiota, joka on Pariisin vanhin aukio. Tässä vaiheessa kaikki romanttinen koristeellisuus tarvitsi rinnalleen jotakin nykyaikaisempaa, joten suuntasimme seuraavaan pakolliseen kohteeseen. Hard Rock Cafe löytyy myös Pariisista, joten täytyihän siellä perinteiden kunnioittamiseksi käydä. Yritimme vielä järjestää itsellemme Fnac-liikkeestä lippuja Eiffel-torniin seuraavaksi päiväksi, mutta eihän niitä siellä myyty. Päivä alkoi olla paketoitu, joten painuimme metrolla hotellin lähettyville baariin oluille ja sen jälkeen pehkuihin.

Ensikosketus Pariisiin

Syksy tekee jo kovasti tuloaan, mutta jatketaan vielä kesää täällä blogin puolella.

Kahden Kölnissä vietetyn yön jälkeen jatkoimme kesälomaamme Pariisissa. Romantiikan pääkallopaikalle päästyämme lomasää alkoi toden teolla näyttää ja tuntua kesäiseltä: saimme nauttia lähes koko Pariisissa viettämämme viikon ajan noin 30 asteen lämpötilasta ja auringonpaisteesta.

Junamatka Kölnistä Pariisiin vei kolmisen tuntia. Heti kärkeen oli luvassa hotellille suuntaaminen Gare du Nordin asemalta, ja sen jälkeen edeltävän viikon aikana kertyneiden pyykkien hoitelu itsepalvelupesulassa.

Niin junalippujen hankkiminen kuin pyykkien peseminenkin sujui ilman minkäänlaista sähellystä. Kumpikaan meistä ei osaa sanaakaan ranskaa, joten ennakko-odotukset sisälsivät pienen epäilyksen siemenen homman sujuvuudesta. Teini-ikäisenä kaupungissa vierailtuani olin pitkään sitä mieltä, että pariisilaiset ovat tökeröä ja kielitaidotonta porukkaa, sillä tuolla matkalla mikään ei sujunut englanniksi ja asioiden hoitaminen tuntui tarpeettoman hankalalta. Joko minulla oli silloin vain huono tuuri, tai edellisen Pariisin-vierailuni jälkeen tyyli on kaupungissa muuttunut eikä englanti ole enää pannassa. Pesulakeikka sujui ongelmitta ja esimerkiksi rautatieasemalla päivysti runsain määrin englantia osaavia turistioppaita neuvomassa käytännön asioissa.

Ensimmäinen iltapäivä Pariisissa kului hotellin etsimisessä, pyykinpesussa ja kauppareissussa. Illalla ehdimme vielä käydä Montmartren kaupunginosassa sijaitsevan hotellimme lähistöllä hankkimassa murua rinnan alle. Nurkan takaa löytyi kivalta näyttävä bistro, jossa kävimme syömässä. Paikka oli sellainen oikein perinteinen kulmakuppila, jossa ruokalista oli kirjoitettu liitutaululle. Tästä ensimmäisestä ravintolakäynnistä lähtien totesimme Pariisin ravintoloiden hinnat melko kalliiksi. Niinpä joinain päivinä pihistelimme ja söimme patonkeja ja muita edullisia leipomotuotteita, jotka olivat muuten todella herkullisia. Tulipa viikon aikana tehtyä hotellilla purkkinuudeleitakin (kaikissa hotellihuoneissa saisi olla vedenkeitin!).

Hotellimme oli Best Western Prince Montmartre, eli niin sanotusti kunnon hotelli. Tässä kunnon hotellissa ei siivoojaa turhan usein näkynyt ja sen myötä huoneessa olleesta kahvistakaan ei ollut juuri hyötyä, sillä täydennystä ei tuotu. Haimme kaupasta pikakahvia ja veimme jo välillä roskatkin itse. Hotelli kompensoi siivouksen vajavaisuutta vierailumme viimeisenä aamuna tarjoamalla aamiaista hotellin laskuun. Mukava kädenojennus, mutta mieluummin olisimme ottaneet sen hintaan kuuluneen siivouksen. Muilta osin hotellissa oli kaikki kohdallaan. Se oli lähiaikoina remontoitu, joten huoneemme oli kaunis ja hyvässä kunnossa, ja hotellin sijainti oli erinomainen.

Paremmalle puoliskolleni tämä oli ensimmäinen kerta Pariisissa, joten suunnittelimme etukäteen kiertävämme aikamoisen määrän ”pakollisia” turistikohteita, jotta ne olisi sitten hoidettu pois alta. Näin myös teimme. Tämä johti tietysti siihen, että jalkaparat alkoivat loppuviikkoa kohden olla enemmän tai vähemmän romuna kaikesta siitä tallustamisesta. Siitä ei pääse mihinkään, että Pariisi on kaunis kaupunki ja siellä on paljon nähtävää. Kerron seuraavalla kerralla, missä kaikkialla ehdimme viikon käydä.

Altaallinen nakuja Kölnissä

Kesälomareissumme jatkui Düsseldorfista Kölniin. Kaupungit sijaitsevat ihan lähekkäin, joten junamatkaan meni vain parikymmentä minuuttia. Viivyimme Kölnissä kahden yön verran, jotka vietimme City Hotel Storchissa (Gladbacher Straße 32). Hotelli oli ihan kelvollinen, vaikka kummalliset sisustuselementit pistivätkin hymyilyttämään. Aulan katossa esimerkiksi riippui kauhuelokuvat mieleen tuova pellenukke, ja rappukäytävän tasanteella oli vitriini, johon oli aseteltu esille suunnilleen Kinder-munasta saadun näköistä krääsää. Tyylikästä? Huone oli kuitenkin toimiva ja siisti. Sijainti oli kätevä, päärautatieasemalta kävelymatkan päässä.

Ensi töiksemme lähdimme testaamaan Kölner Seilbahnia eli köysirataa, jolla pääsee Reinin yli ja voi samalla ihastella Kölnin maisemia. Yläilmoista voi todistetusti bongata myös uima-altaallisen nudisteja: köysirata kulkee kylpylän yli, ja siellähän sitä porukkaa lillui ulkoaltaassa ilman rihman kiertämää. Häveliäisyyssyistä jätän todistusaineiston julkaisematta... Köysiradan vaunut ovat todella retron näköiset (ja minikokoiset), ja vaikka rata olikin selvästi suosittu, ainakaan me emme joutuneet jonottamaan kovin pitkään. Köysiradan lisäksi Kölnissä piti tietysti päästä maistamaan kuuluisaa kölsch-olutta.

Kölniä pommitettiin erityisesti toisen maailmansodan aikana niin rankasti, että kaupungin keskustasta ja erityisesti vanhasta kaupungista ei jäänyt jäljelle oikeastaan mitään. Näin ollen monista muista Saksan historiallisista kaupungeista poiketen Kölnissä ei juuri ole vanhaa kaupunkia, jota ihastella. Kölnin tuomiokirkko sentään säästyi, ja tuhansista rakkauslukoistaan kuuluista Hohenzollernin silta korjattiin sodan jälkeen takaisin käyttökuntoon. Jos jossain, niin täällä lukkoja on kiinnitetty siltaan käsittämättömän paljon, ja lisää tulee jatkuvalla syötöllä. Joissain kohdissa sillan kaiteet suorastaan pursuavat värikkäitä lukkoröykkiöitä.

Kiersimme kaupunkia niin kävellen kuin bussillakin. Museot jäivät nyt tällä reissulla kiertämättä. Yritimme kyllä mennä Kölner Stadtmuseumiin, mutta harmillisesti se oli sinä päivänä suljettu. Olimme edellisen kerran Kölnissä pari päivää vuonna 2009, ja silloin tyydyimme ihastelemaan Kölnin tuomiokirkkoa ulkoa. Tällä kertaa kävimme sentään kirkossa ihan sisällä asti, ja hienohan se oli. Edellisellä reissullamme kävimme Kölnin eläintarhassa, joka on aivan ihastuttava paikka. Pikkuiset pingviinit ja leikkisät hylkeet – ne vain ovat vastustamattoman herttaisia.

Kölniin oli mukava palata. Emme viipyneet tälläkään kertaa paria yötä pidempään, mutta jo muutamassa päivässä ehtii saada jonkinlaisen yleiskuvan tästä helposta ja kotoisan tuntuisesta kaupungista. Ja onhan se kölsch hyvää, erityisesti Reinin varren terassilla auringonpaisteessa nautittuna.