Sivut

lauantai 11. elokuuta 2012

Hengissä ollaan

On ollut niin kiire lomailla, että postausten kirjoittaminen on jäänyt toissijaiseksi aktiviteetiksi. Lisäksi ei-niin-odottamattomien teknisten ongelmien vuoksi (lue: ei langatonta eikä mitään muutakaan verkkoyhteyttä mailla halmeilla, yllätysten yllätys) kirjoitusten julkaiseminen olisi joka tapauksessa ollut kiven takana. Nyt, kun vihdoin pääsin tietoyhteyksien äärelle, on vuorossa pikainen kertaus lomareissulla tähän mennessä kuljetuista poluista.

Berliinissä pyöriminen jäi tällä kertaa väliin kokonaan, sillä lensimme Schönefeldiltä Osloon ja vietimme viikonlopun Norjassa häävieraina. Mikäli yksistä norjalais-suomalaisista häistä voi jotain johtopäätöksiä vetää, norjalaiset tykkäävät pitää puheita. Ja mikä tärkeintä: norjalaisessakin hääjuhlassa syödään ja juodaan hyvin. Palattuamme kauniista, mutta sateisesta ja kylmästä Norjasta lämpimän ilman vyöhykkeelle jatkoimme matkantekoa etelään. Leipzigin nopean välipysähdyksen jälkeen vietimme kolme yötä Münchenissä.

Olutmekasta jatkoimme matkaa mahtaviin Alppimaisemiin ja yövyimme Itävallan Villachissa. Vuoristoteillä kurvailu jatkui, kun hurautimme helteiseen Venetsiaan. Gondoliveneiden ja kanavien ihailun jälkeen jatkoimme Italian auringosta nauttimista Iseo-järvellä.

Valitettavasti etelän auringossa löhöily loppui tähän, sillä lomaviikkojen määrä on inhottavan pieni rajallinen. Iseolta alkoi armoton paahtaminen kohti pohjoista. Jos nyt paahtamisesta voi puhua, kun nauttii Saksan matkailureittien parhaimmistosta. Tätä kirjoittaessani Romantische Straßen kumpuilevat peltomaisemat ja ristikkotalot ovat jo takana ja etenemme kohti vakavampia tunnelmia. Huomisen ohjelmaan on ajamisen lisäksi tarkoitus sisällyttää vierailu Cellen keskitysleirillä.

Tämän yön vietämme Mündenin kauniin vanhankaupungin kupeessa sijaitsevalla leirintäalueella. Trangialla keitelty hernekeitto menee päivällisestä – ainakin, kun sen seurana voi nauttia pitkän ajopäivän päätteeksi huurteisen saksalaisen oluen.

Palailen reissun eri kohteisiin, tapahtumiin ja tunnelmiin tarkemmin, kun joudan. Nyt on kiirus istuskella kynttilänvalossa ja kuunnella sirkkojen siritystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti