Ähkyjen Amsterdam

Jos jotain, Amsterdamissa riittää herkuttelupaikkoja. Enkä tarkoita mitään viiden tähden napotuspaikkoja, joissa saa pelätä sotkevansa hienon valkoisen pöytäliinan ja rikkovansa milloin mitäkin etikettisääntöä. Älkää ymmärtäkö väärin – arvostan kyllä kulinaarisia nautintoja ja kokkien vaivannäköä, mutta en vain tunne itseäni kotoisaksi liian hienoissa ravintoloissa. Yleensä rento tunnelma karisee sitä mukaa, kun annosten näpertelyaste kasvaa.

Nyt puhutaan kuitenkin enemmän mättöruuasta. Kojuista ja pikkupaikoista, joista saa lettuja, pannukakkuja, leivoksia, ranskalaisia perunoita erilaisilla kastikkeilla, kebabia… Vaihtoehdoista ei ole pulaa. Juhannusmatkalla tuli tehtyä muutakin kuin syötyä epäterveellisesti ja aivan liikaa, mutta näin työpäivän päätteeksi ruoka pyörii ensimmäisenä mielessä.

Aloitetaan kunnon ruuasta eli torstai-illasta. Törmäsin illallisella elämäni tähän mennessä parhaaseen pihviin. Se löytyi argentiinalaisesta ravintolasta, jonka voisi kaiketi luokitella osastoon ei liian hieno, mutta ei missään nimessä rähjäinenkään.

Gauchos-ketjun pihvitaivas Spuistraatilla tarjosi erittäin ystävällistä palvelua ja suussa sulavan herkullista sisäfileetä. Myös pihviravintoloissa on Damissa valinnanvaraa, mutta tähän paikkaan tuli astuttua täysin sattumalta. Hinta oli pihvin makuun suhteutettuna kohtuullinen. Kahden hengen illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen punaviinipullon kanssa maksoi 99 euroa. Annosten koosta kertoo jotain se, että jälkiruokaa yleensä kykeni syömään. Onneksi kykeni, sillä pallon vaniljajäätelöä sisältävä, karamellikastikkeessa uiva lettu oli joka haukun (ja ähkyn) arvoinen.

Ei-niin-kevytruokainen sunnuntai sisälsi visiitin yhteen Amsterdamin monista pannari- ja lettupaikoista. Täytevaihtoehtoja oli tarjolla kymmeniä, joista puolet suolaisia ja puolet makeita. Omenalla ja hunajalla kuorrutettu ison pizzalautasen kokoinen lätty oli makeaakin makeampi. Nappivalinta, jos pitää hunajasta oikein tosissaan. Minä en pidä, mutta hyvinhän tuo silti upposi.

Sunnuntain ruokalista sisälsi myös ranskalaisia majoneesilla (toinen hollantilaisten intohimo). Eikö houkuttele? Kannattaa kokeilla. Majoneesissa pulikoivat ranskalaiset ovat yllättävän hyviä. Pannaripaikkojen lisäksi ranskiskojuja on enemmän kuin tarpeeksi.

Juomapuolelta voin suositella paikallista Wieckse Witte -vehnäolutta. Konstailemattomien ruokapaikkojen ohella Amsterdam on pullollaan baareja, joten sopivan paikan löytäminen tuopposen nauttimiseksi on tuskin ongelma. Paitsi jos ei voi sietää britti- ja irkkupubeja, sillä niitä kaupungista löytyy hämmentävän paljon. Englantia kuulee kaupungissa muutenkin joka kulmalla siinä määrin, että välillä voi melkein luulla ajautuneensa väärälle puolelle kanaalia.

Viimeistään sunnuntaisten majoneesiranskalaisten jälkeen oli todellinen ikävä salaattia, joten ranskalaisten päälle otetut lettuöverit sinetöivät goudamaistelujen kohtalon. Juustoja sitten joskus toisella kertaa, kiitos.

Hyvä ruoka, parempi mieli – ja sitäkin pahempi ähky.

Keskikesän mökkipakkokarkuri

Juhannus, tuo valoisan yön iloinen juhla. Rentouttava viikonloppu suomalaisesta luonnosta ja elämästä nauttien. Kodikas mökki järven rannalla, keskikesän ja grillin ihastuttava tuoksu, pehmeiden aaltojen liplatus laituriin.

Tai itikoiden armeijan, tihkusateen, jäätävän kylmän sään ja ampiaisten valtaaman ulkohuussin kruunaama ratkiriemukas yhdistelmä. Viikonloppu alkeellisella (mutta erittäin kalliilla) mökillä ryteikön keskellä älyttömän ajomatkan ja helvetillisen ruuhkan päässä kotoa.

Jotain edellä mainittujen kaltaista ja kaikkea niiden väliltä on tullut koettua. Mökkijuhannukset pitävät onnistuneiden juhannusten tilastossani häntäpäätä. Valitettavasti koko paketti on äärimmäisen harvoin säätä, mökkiä ja seuraa myöten ideaalikuosissa, vaikka kuinka yrittäisi.

Tilaston kärjessä ovat ei-vietetyt juhannukset (kuten vuonna 2008, jolloin kulutin juhannuspäivän autossa Alppeja ylittäen), juhannukset ulkomailla (menee osittain edelliseen kategoriaan, koska muualla jussin juhlintaa ei juuri tunneta) ja kaupunkijuhannukset (kuten vuonna 2001, jolloin vietin jussin mainiossa seurassa Meilahdessa kalliolla meren rannalla).

Tänä vuonna olen tuulimyllyjen maassa. Edellinen keikka Amsterdamiin kului tiiviisti työn parissa, mutta toisin on tällä kertaa. Saa nähdä, kuinka paljon neljässä päivässä ehtii.

Toivottavasti sää suosii täällä kotimaassa. Rentouttavaa juhannusta kaikille!

Automatkalla: reitin suunnittelusta

Euroopan kartta tulee autoreissuilla nopeasti tutuksi. Kiinnostavia, historiallisia ja kauniita paikkoja ja mahtavia maisemareittejä on pilvin pimein, joten tylsistymisestä ei ole pelkoa. Ennemminkin kyse on runsaudenpulasta.

Tässäpä vinkkini onnistuneeseen reitin suunnitteluun.

Loman pituus vaikuttaa ajoreitin valintaan eniten. Suunnittele kotona, mitä haluat matkalla nähdä ja arvioi, mihin kaikkeen aika riittää. Tässä kohdin pidä homma lapasessa: älä ahnehdi ja suunnittele liian pitkää reittiä. Tarkoitus on nauttia, ja paahtaminen kiireellä paikasta toiseen vesittää koko idean.

Älä kuitenkaan suunnittele reittiä pilkuntarkasti ennen lähtöä. Suurten linjojen määrittely etukäteen riittää mainiosti. Näin jää tilaa mielijohteille ja pakottaville muutoksille. Matkalla kun voi sattua mitä tahansa.

Älä luota pelkkään navigaattoriin, vaan varaa mukaan ainakin Euroopan-kartasto. Sillä pärjää pitkälle, ja sen avulla on kätevä pohtia reittiä, jos ja kun suunnitelmat matkalla muuttuvat alkuperäisistä. Kartta on hyvä olla olemassa, sillä lomalla ei ole kiva käyttää aikaa ja rahaa uuden navigaattorin metsästämiseen, jos edellinen levähtää käsiin. Pienempien alueiden karttoja saat hankittua tarvittaessa matkalta.

Reittivalinnassa kannattaa muistaa teiden kunnon vaikutus ajoaikaan. Navigaattorin arvioima matka-aika voi todellisuudessa olla kaksin- tai kolminkertainen esimerkiksi vaikeakulkuisilla vuoristoteillä, kaatosateessa, ruuhkassa tai tietöiden vuoksi. Huomioi vuoristossa, että tunnelien aukioloajoissa voi olla rajoituksia. Varaudu siis viivytyksiin ja ota pitkä pinna ja huumorintaju mukaan ohjaamoon.

Moottoritie- ja tunnelimaksut tuovat lisähintaa matkalle. Maksut on hyvä pitää mielessä reittiä suunnitellessa. Saksassa ei ole moottoritiemaksuja, mutta esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa on. Maksu tapahtuu tarkastuspisteillä usein kolikoilla, joten hiluja on hyvä olla taskut puolillaan.

Pakollinen moottoritietarra on käytössä ainakin Tšekeissä, Sveitsissä ja Itävallassa. Sveitsissä tarran hinta on noin 30 euroa. Pieni poikkeaminen maan moottoritiellä tulee siis melko kalliiksi.

Reittisuunnittelun aakkoset tiivistettynä:

• Älä ahnehdi. Harva paikka häviää kartalta, vaikka et kävisikään siellä juuri tällä matkalla.
• Älä aliarvioi kunnon kartastoa. Tekniikka on hyvästä, mutta se voi myös pettää.
• Varaa tarpeeksi aikaa. Minnepä tässä kiire, lomalla kun ollaan!
• Varaudu yllättäviin tilanteisiin. Saatat esimerkiksi ajaa vahingossa väärään maahan ja joutua ostamaan moottoritietarran. (Kokemusta on.)
• Ota mukaan rutkasti seikkailumielialaa, huumorintajua ja rentoa loma-asennetta.

Mikä on teidän tyylinne reitin rakentamiseen? Tuurilla matkaan vai tarkka suunnitelma takataskuun?

Vaivatonta kyytiä

Olin pari viikkoa sitten työn puolesta mukana Helsinki-turistikierroksella. Ohjelmaan kuului hop-on hop-off -bussirundi keskustassa. Helsinki on minulle tuttu, mutta tutustakin paikasta oppii aina uutta. Niinpä osallistuin mielenkiinnolla.

Kokemus oli hauska. Strömman linjurin selostusta ei varmastikaan ollut tarkoitettu nauruhermojen herättelyyn, mutta huumoria irtosi nimenomaan suomenkielisestä opastuksesta. Sanoja hassusti painottavan selostajan mukaan Helsingissä on Frederikinkatu ja asioita on tapahtunut tuhatkaheksansataaluvulla ja tuhatyheksänsataaluvulla. Veikeä selostus sai jäädä, kun päätin hyödyntää kierrosta myös kieltenopiskelutarkoituksessa ja vaihdoin kielen saksaan. Asiaan keskittyminen helpottui kummasti.

Lillukanvarsissa kompastelu sikseen: kierros oli mukava tapa katsella paikkoja. Sääkin oli mitä mainioin, joten mikäs siinä oli bussin kyydissä istuskellessa ja historiatietoa kuunnellessa.

Yleensä olen jättänyt turistilinjurit väliin niiden hinnan vuoksi, mutta tällä kertaa en ollutkaan itse maksumiehenä. Monissa kaupungeissa julkisen liikenteen tarjonnassa on vastaava ”kiertolinja” bussilipun hinnalla. Esimerkiksi Helsingissä noin tunnin kestävä kierros 3T- tai 3B-ratikalla kattaa hyvän osan kaupungin nähtävyyksistä.

Miinuspuolena on tietenkin opastuksen puute. Ilman esitearsenaalia julkisella liikenteellä tehty kierros ei anna samanlaista tietopakettia kuin varsinainen turistikierros. Tämä puhuu turrebussien puolesta. Niiden kyydissä pääsee helpolla.

Hop-on hop-off -bussilippujen hinnat heiluvat usein parinkympin tietämillä. Kun tätä vertaa julkisen liikenteen päivälipun hintaan, joka on esimerkiksi Berliinissä tällä hetkellä 6,30 euroa ja Helsingissä 7 euroa, selostusäänitteen hinta alkaa kuulostaa suolaiselta. Normaali matkalippu kun on usein ostettava joka tapauksessa. Toisaalta mikäpä tässä maailmassa ilmaista tai edes halpaa on, jos puhutaan kokemuksia etsiviä turisteja varten kehitetyistä palveluista.

Sightseeing-bussit, rahastusta vai oikeasti kiva ja hintansa arvoinen turrejuttu?

Linnoituksia, palatseja ja herkkuja

Vietin helatorstain jälkeisen viikonlopun etelänaapurimme suosituimmassa matkailukohteessa. Edellisen, kipakassa talvisäässä tehdyn Tallinnan-visiitin jälkeen toivoin hartaasti tälle kerralle kesäistä säätä. No, reilut kymmenen astetta ja höystettynä auringonpaisteella on toukokuussa ihan mukiinmenevä saavutus, joten en valita. Pitkä viikonloppu oli nautinnollinen kesän aloitus juurikin kauniin sään, hyvän ruuan ja mukavan seuran ansiosta.

Tallinnassa on naurettavan helppo käydä, mutta Viron-matkani ovat toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormilla. Tallinnassa onkin vielä paljon nähtävyyksiä, joihin en ole ehtinyt tutustua. Muualla Virossa en ole edes käynyt.

Juuri avattu TV-torni jäi toiseen kertaan, mutta Kadriorgin palatsi, Paksu Margareeta ja Olde Hansa tuli koettua. Takorautatuotteet jätin tällä kertaa rauhaan, vaikka ne huutelivatkin kaupan hyllyiltä nimeäni. En tarvitse enää yhtäkään kynttilänjalkaa.

1500-luvulla rakennettu Paksun Margareetan tykkitorni toimii Viron merenkulkumuseona. Nelikerroksinen museo tarjoaa kiinnostavaa ihmeteltävää laivoista ja merenkulun historiasta kiinnostuneille, ja kyllä siellä muutenkin ihan mielellään katselee. Museon kattotasanne toimii näköalapaikkana.

Kadriorgin palatsi ei vedä kokonsa eikä mahtavuutensa puolesta vertoja Charlottenburgin linnalle, jossa kävin Berliinin-reissulla, mutta jotain samankaltaisuutta palatseissa on. Kadriorgissa on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Toisin kuin massiivisen Charlottenburgin, 1700-luvulla rakennetun Kadriorgin palatsin jaksaa kiertää ilman suurempia ongelmia. Puutarha on kaunis ja nähtävyys itsessään. Valitettavasti se ei vielä toukokuun puolivälissä ollut täydessä loistossaan.

Kadriorgin palatsille pääsee kätevästi ratikalla, mutta matkalippu pitää mitä ilmeisimmin ostaa jostain muualta kuin kuljettajalta. Ainakaan meille niitä ei suostuttu enää kyydissä myymään. Tulipahan matkustettua puolivahingossa pummilla, kun ei tullut mieleen hankkia matkalippua etukäteen kioskilta. Nimimerkillä uuvelo sähläri-amatöörimatkailija.

Jos matkalipun hankkiminen tuottaa vaikeuksia, valinnan tekeminen Olde Hansan ruokalistalta voi myös olla haastavaa. Herkkuja löytyy moneen lähtöön. Villisika oli mureaa ja suorastaan suussa sulavan pehmoista, eikä seurueen muiltakaan jäseniltä kuulunut annoksista moitteen sanaa. Kaneliolutkin maistui, mutta yrttiolut jakoi mielipiteet. Sen maku muistutti kaikessa kummallisuudessaan Jägeriä oluella, sanon minä. Raatihuoneentorilla sijaitseva Olde Hansa on toki turistipyydys ja hinnat sen mukaiset, mutta siellä on tunnelmallinen sisustus, ystävällinen palvelu ja hyvää, omalaatuista ruokaa ja juomaa. Ei huono yhdistelmä.

Tallinnan vanhakaupunki on aina yhtä kaunis ja kaupungin kansainvälinen tunnelma on eloisuudessaan valloittava. Milloin te olette viimeksi käyneet Tallinnassa? Mitä vinkkejä antaisitte Tallinnaan menijälle?

Setelien kuumotus

Tuttuni äimisteli männä päivänä työkaverinsa shoppailuintoa matkoilla. Kollega kuulemma jaksaa paahtaa kaupasta toiseen väsymättömällä intensiteetillä ja koko matka on tietysti pilalla, jos mieluisaa ostettavaa ei löydy. Nähtävyyksien katseleminen on hänelle silkkaa myrkkyä. Turhia moiset patsastelupaikat, kollega oli todennut. Rätti- ja krääsäkaupat tekevät loman!

Ymmärrän kyllä kaupoissa kiertelyn. Harrastan sitä itsekin. Tavaraa vain tuppaa kertymään ilman aktiivista haalimistakin, joten olen pyrkinyt punnitsemaan tarkkaan, mitä todella tarvitsen. Tarvitseminen on tietysti tässä yhteydessä melko löyhä käsite ja voi sopivassa tilanteessa sisältää vaikkapa noin sadannen parin kenkiä. Minkäs teet, jotkut asiat vain vetävät puoleensa. Mitä tahansa ei silti laukkuuni pääse.

Ennen olin reissussa aina innoissani kauppoihin pääsemisestä. Jälkeenpäin ajatellen syy taisi olla eniten siinä, että asuin silloin pikkukaupungissa, jossa ostosmahdollisuudet olivat olemattomat. Olihan suurten tavaramäärien ääreen pääseminen silloin aivan erilaista, hieno elämys. Nykyisin suurin hohto on jo kadonnut ja innostun matkoilla enemmän muista asioista.

Reissussa on tietysti hienoa, että kaupat ja tarjonta ovat erilaisia kuin kotosalla – jos ovat. Monissa etelän kohteissa toistuvat maasta toiseen samankaltaiset kaupat, jotka ovat täynnä samankaltaisia tuotteita. Sitä tunnettua turistikrääsää. Syrjemmältä löytyvät ne liikkeet, joissa hinnat eivät ehkä ole aivan yhtä alhaalla kuin pahimman turistirantakadun varrella, mutta eivätpä ole tuotteetkaan samanlaisia. Niistä liikkeistä voi löytää jotain ostamisen arvoista, joka säilyy muistona pidempään kuin hätäisesti valittu parin euron rantapaita.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka pyrkivät tuomaan matkamuistona jotain hyödyllistä, kaunista tai pidempiaikaiseksi muistoksi jäävää. Taulun, koriste- tai käyttöesineen tai vaikkapa kauniin korun. Jotain, mitä kotimaasta ei löydy, tai ei ainakaan ole tullut vastaan. Nykyään samoja tuotteita myydään joka puolella palloa, joten jos hinnassa ei ole merkittävää eroa, on turhaa raahata ulkomailta jotain, minkä saisi ostettua omasta lähikaupastakin. Tiedostamatta tällaisia ostoksia voi toki sattua. Tai tilapäisessä mielenhäiriössä, jota ostoskärpäseksikin kutsutaan.

Valtaudutteko te ulkomailla kauppakatujen vilinässä ostoshuumaan? Hankitteko kenties joka maasta jonkin tietyn tuotteen? Vai onko shoppailu teistä vihoviimeistä hommaa, johon ei pidä täysjärkisen sotkeutua kuin pakon edessä?

Rannalle vai kaupunkiin, vuorille vai tasamaille?

Matkakohteen valinta voi olla runsaudenpulan vuoksi kinkkistä. Koska kaikkea ei voi saada, on päätettävä, mitä kulloinkin eniten kaipaa. Aurinkoa, rauhaa, aktiviteetteja, kulttuuria, elämyksiä, rentoutumista – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Päätöksen tekeminen voi tuntua suorastaan epäreilulta. Entä jos valitsen väärin ja lomasta tulee kauhea?

Matkustamalla usein välttää pahimman kompastuskiven, jonka mukaan matkakohteen on oltava täydellinen, koska matkassa on kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Tällainen ajattelutapa johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen pettymykseen. Harvassa paikassa lomailukaan täydellistä on.

Tosireissaajakin toivoo toki matkan onnistuvan, mutta jos valinta osoittautuu vähemmän hyväksi, usein matkustavalle pettymys ei ole yhtä karvas. Reissuja tulee uusia. Harvoin matkustava voi pahimmassa tapauksessa puhaltaa pelin poikki kerrasta ja tuomita yhden pettymyksen perusteella kaiken matkustamisen turhaksi hapatukseksi. Kotona kaikki on aina ja ikuisesti paremmin, miksi siis lähteä toiste kurkistelemaan muille maille.

On ymmärrettävää, että harvoin matkustavalle kohteen valinta on vielä työläämpää kuin usein laukkunsa pakkaavalle. Matka on niin harvinainen tapahtuma, että sille asetetaan helposti liian suuria toiveita. Kenties rakoileva parisuhde korjaantuu etelän lämmössä, huono työilmapiiri unohtuu tai lapset osaavat olla kerrankin kiltisti?

Tuskinpa vain. Uusia kokemuksia tulee silti joka matkalla – hyviä ja joskus niitä huonojakin.

Oikea kipristystä aiheuttava syy lienee taustalla lymyävä raha. Lomamatkaan sijoitettu summa voi tuntua suurelta ja usein se sitä onkin. Niinpä rahalle toivotaan kunnon vastinetta. Laitanko vuokran verran rahaa matkaan, vai käytänkö sen johonkin oikeasti tarvitsemaani, kuten vaikkapa uuteen ruokailuryhmään ja kahvinkeittimeen? Entä jos päätän lähteä matkalle, mutta matka osoittautuu pettymykseksi?

Priorisointi on vaikeaa. Jos ei ole rahaa, ongelmaa ei ole, sillä matkustelun voi unohtaa. Jos on rahaa, täytyy pohtia, onko varaa. Siitä alkavat ongelmat. Millaiseen matkaan on varaa? Mikä on sijoittamisen arvoista?

Itse en ole katunut yhtäkään tekemääni reissua, mutta kai niinkin voisi käydä. Miten te valitsette matkakohteen ja millainen pohdinta edeltää valintaa? Torppaatteko yleensä reissusuunnitelmat rahan takia ja tyydytte olohuonematkailuun? Vai vetävätkö haaveet (ja niiden toteuttamisesta aiheutuva lompakon lovi ja kaurapuurokuuri) useinkin pidemmän korren?