Sosiaalisia hetkiä ja kalja-automaatin antimia Frankfurtissa

Jatkoa edellisestä postauksesta!

Heräsimme lämpimään lauantaiaamuun lähellä Schleswigiä sijaitsevassa Haddebyn kylässä Saksassa. Wikinger-leirintäalueen suihku toimi 50 sentin arvoisilla poleteilla: yhdellä poletilla irtosi 4 minuutin verran suihkuttelua. Jätimme leirintäalueen taaksemme iltapäivällä, ja illalla saavuimme Hannoveriin. Alkuperäisen suunnitelmamme mukainen leirintäalue vaihtui keskellä ei mitään olevan sijaintinsa vuoksi toiseen paikkaan. Meidän lisäksemme Naherholungspark Arnumer Seen leirintäalueella oli pystyssä vain yksi teltta. Muuten alue oli täynnä pieniä mökkejä ja asuntovaunuja – paikka oli vähän kuin saksalainen versio siirtolapuutarhasta.

Jatkoimme kohti Frankfurtia heti seuraavana aamuna. Matkalla keittelimme Trangialla pastaa moottoritien varressa levikkeellä. Puuhiamme tuli pällistelemään autolastillinen saksalaisia. Ilmeisesti moinen retkikeitin oli heille vieras vehje. Frankfurtin leirintäalueelle päästyämme bongasimme respasta olutautomaatin, jota täytyi toki kokeilla välittömästi. Sisäistin vasta myöhemmin, että jääkylmä olut on harvinaista herkkua telttamatkaillessa. Jääkaappia kun ei ole juuri koskaan saatavilla, ja kylmälaukulle on tärkeämpääkin käyttöä, jos mielii syödä.

Ensimmäisenä iltana Frankfurtissa emme kuitenkaan taikoneet sapuskoja kylmälaukun uumenista. Leirintäalueen lähettyvillä sijaitsi mieleenpainuvan mukava ravintola nimeltään Nassauer Hof, jossa nautimme erittäin maukkaan illallisen kaikkine vermeineen vain reilulla 30 eurolla. Erityisesti pöytään alkuruuaksi tuotu salaatti jäi mieleeni parhaana perussalaattina, jonka olen koskaan pistellyt menemään.

Frankfurtin tornitalot, kahvilat ja toimivan oloinen julkinen liikenne eivät tehneet lähtemätöntä vaikutusta, joten ainakaan toistaiseksi en ole suunnitellut paluuta kaupunkiin. Saimme kuitenkin jalat väsyneiksi katuja tallatessa. Toinen iltamme Frankfurtissa sujui rattoisasti kahden jenkkinuorukaisen kanssa haastellessa. Mukana pyöri hetken aikaa myös kaksi korealaista kaverusta, mutta harmiksemme nämä aasialaisvahvistukset olivat hieman ujoja puhumaan englantia ja päättivät jutustelun sijaan painua telttaansa nukkumaan. Pojilla oli melko alkeellinen varustetaso: telttapatjan virkaa toimitti kummallakin pala aaltopahvia. Onneksi tuona kesänä oli lämmin…

Jätimme kiiltävät tornitalot taaksemme seuraavana päivänä, kun suuntasimme Volvon kohti täysin toisenlaisia tunnelmia Romantische Straßelle.

Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!

Automatkailua vuonna 2008

Tehdäänpä useamman postauksen mittainen aikahyppy vuoden 2008 kesään, jolloin taisin jäädä lopullisesti koukkuun automatkailuun. Keski-Euroopassa oli tuona kesänä enimmäkseen todella lämmin sää jo heti alkukesästä – näin jälkikäteen ajatellen sen suhteen kävi suorastaan ilmiömäinen tuuri. Tuona kesänä toteutin pitkäaikaisen unelmani telttareissusta Euroopassa. Edellisestä vastaavasta matkasta oli vierähtänyt masentavat kunnioitettavat 18 vuotta. Lapsena saatu kipinä (kiitos, äiskä ja iskä!) leirielämää kohtaan oli kestänyt kaikki ne vuodet, ja vihdoin oli aika kokeilla auto- ja telttareissun taikaa uudelleen.

Parempi puolisko – tuolloin vielä puolisokokelas – oli minun laillani mieltynyt matkusteluun, joten jätkää ei ollut vaikea puhua ympäri telttareissulle. ”Hommataanko teltta ja Trangia ja lähdetään kiertelemään Eurooppaa?” ”Ai jahas? No mikä jottei.” Toistaiseksi matkailuideani ovat saaneet lämpimän vastaanoton lukuun ottamatta junamatkaa Siperian halki, mikä ei totta puhuen ole omallakaan haavelistallani kärkipäässä.

Hommasin innosta puhkuen laivaliput Helsingistä Tukholmaan jo hyvissä ajoin keväällä. Viking Mariella irtautui laiturista torstaina 5. kesäkuuta kyydissään kaksi innostunutta lomailijaa ja järjettömällä tavara-arsenaalilla lastattu Volvo V40. Auto oli tuolloin (meille) uusi, ja oli hienoa lähteä reissuun omalla autolla. Autopaketti lätäkön yli Tukholmaan maksoi 90 euroa.

Ensimmäinen matkayö kului laivan hytissä tasaista hurinaa kuunnellen. Aamulla tuli vedeltyä kunnon ähkyt laivan aamiaisbuffetissa. Ajoimme ulos laivasta kymmenen aikaan aamulla ja suuntasimme keulan E4-tielle kohti Helsingborgia. Reittivalinta oli järjetön: en tiedä, mitä päissämme liikkui, kun päätimme ajaa Saksaan Ruotsin ja Tanskan läpi. Päivässä.

Useamman tunnin ajamisen jälkeen nousimme autolauttaan Ruostin Helsingborgista Tanskan Helsingöriin. Ennen Helsingborgia matka sujui mallikkaasti ilman suurempia eksymisiä, mutta lauttamatkan jälkeen ajelimme pahasti harhaan. Lopulta oikea tie löytyi ja etenimme Ison-Beltin sillalle, joka oli nimensä mukaisesti aivan tajuttoman kokoinen rakennelma.

Illalla olimme loputtoman pitkän ajomatkan jälkeen perillä Saksan Schleswigissä, ja saimme ystävällisen motoristin avustuksella pystytettyä teltan juuri ennen pimeän laskeutumista (lue: motoristi pystytti teltan yksinään meidän pällistellessä vieressä huuli ymmyrkäisenä). Sanomattakin selvää, että telttaa ei ollut testattu kertaakaan ennen matkaa ja notkeat telttakaaret olivat liikaa 80-luvun teräsputkitelttoihin tottuneille. Ihka ensimmäinen yöpymispaikka mantereella oli Wikinger-Campingplatz Haithabu. Kyseessä oli pitkään halvin leirintäalueyömme koskaan: yöllä oli hintaa vaivaiset 16 euroa. Tämä halvimman leirintäalueen ennätys rikkoutui vasta vuonna 2012 Cellessä (13,70 euroa).

Pitkä ajopäivä päätettiin arvokkaasti kattilalliseen hernekeittoa, jota muuten kului tuolla reissulla kunnioitettava määrä, ja pullolliseen viiniä. Loma alkoi tuntua lomalta! Seuraavana päivänä matkamme jatkui kohti Hannoveria.

Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa!

Terävät alle Rantasalmella

Vietin aivan ihanan viikonlopun Rantasalmella Järvisydämen lomakeskuksessa. Paikalla oli lauma avioliiton kylkiäisenä saamiani serkkuja, joiden kanssa on aina hauskaa. Ainut harmillinen puoli tässäkin viikonloppureissussa oli se, että ajomatka oli kohtuuttoman pitkä verrattuna perillä viettämäämme aikaan.

Perjantai-iltana työpäivän päätteeksi tehdyn ajorupeaman jälkeen pääsimme onneksi pitopöydän ääreen ravintola Piikatyttöön. Kyseessä on keskiaikatyylinen, tunnelmallinen ravintola. Miljöö on hieno ja ruuassa ei ollut moitteen sijaa ainakaan tällä meidän vierailullamme.

Ennen ruokailua pääsimme esittelykierrokselle upeaan viiniluolaan ja viinikellariin. Jos minulla olisi jättimäinen talo ja siellä takkahuone, sisustaisin sen vähän samaan tyyliin kuin viiniluola oli sisustettu. Komea paikka. Valitettavasti minulla ei ole sieltä kuvia, joten teidän on nyt vain uskottava sanaani tai käytävä itse katsomassa.

Lauantaina kävelimme mökiltä luistinvuokraamoon, sovittelimme sieltä kamat lainaan ja kiinnitimme terät kenkiin. En ollut koskaan aiemmin kokeillut retkiluistelua ja edellisestä luistelukerrasta ehti muutenkin vierähtää sellaiset 15 vuotta, joten siihen nähden vajaan 30 kilometrin luistelu sujui yllättävän hyvin. Ennakkoon nimittäin ajattelin olevani saman tien turvallani, mutta pysyinkin kaikkien odotusten vastaisesti koko matkan pystyssä.

Retkiluistelureitti kulkee Linnansaaren kansallispuistossa hienoissa maisemissa. Itse tosin keskityin enimmäkseen tuijottamaan jäätä mahdollisten repsottavien kohtien pelossa, joten maisemien katselu jäi vähemmälle huomiolle. En myöskään saanut vuokrakenkiä lukuisista yrityksistä huolimatta jalkoihini niin, että ne eivät olisi painaneet todella ikävästi nilkoista. Lopputuloksena palasin luistelureissun jälkeen mökkiin vasenta jalkaani linkaten, mutta olen tästä tuskaisesta ensimmäisestä kokeilusta huolimatta ehdottomasti sitä mieltä, että retkiluistelu oli tosi hauskaa! Täytyy kokeilla joskus toisenkin kerran.

Kyllä Suomesta löytyy mukavia lomailupaikkoja!

Tampereella ilman siipiä

Kävin kääntymässä Tampereella. Tuloksen voi tiivistää jälleen kerran yhteen sanaan: ähky. Ruuan ahtamisen lisäksi kävin museossa. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta oli kaikkea muuta.

Kuten yleensä, olin reissussa paremman puoliskon kanssa. Heti kättelyssä menimme kiertelemään kauppahalliin, joka oli juuri niin ihana paikka kuin kuvittelinkin. Sympaattisia pieniä kahviloita, ravintoloita ja myymälöitä oli sulassa sovussa hallin täydeltä. Lounaaksi nautimme herkulliset annokset sushia Norimarussa.

Museokeskus Vapriikissa järjestettiin tuona viikonloppuna Vapriikki Vintage -tapahtuma. Torilla myytiin tapahtuman nimen mukaisesti kaikenlaista vintagea, kuten vaatteita, kenkiä, laukkuja ja teemaan sopivia huonekaluja. En ollut ihan ajan tasalla tapahtuman ideasta, joten minulle tuli yllätyksenä joidenkin vierailijoiden omistautuneisuus asialle: tapahtumassa hiihteli yllättävän monta päästä varpaisiin vintage-tyyliin pukeutunutta tyyppiä. Tyylikästä porukkaa!

Vapriikissa on esimerkiksi Suomen Jääkiekkomuseo ja Tampereen luonnontieteellinen museo, jotka molemmat kiersimme läpi. Parempi puolisko intoutui laukomaan jääkiekkosimulaattorissa kiekkoa maaliin, ja hyvinhän se sujui. Vapriikin tiloissa on museoiden lisäksi erilaisia näyttelyjä, joista tsekkasimme kiinnostavan Innovaatiot-näyttelyn ja monipuolisen Tampere 1918 -näyttelyn. Olisin halunnut käydä Vapriikin museoiden lisäksi myös Sara Hildénin taidemuseossa, mutta valitettavasti se on juuri nyt suljettu näyttelyn vaihdon vuoksi.

Tampereella on varmaankin tämän maan paras tarjonta kanansiipiravintoloista, mutta menimme silti siipiravintolan asemesta illalliselle Bodega Saludiin. Ähkyltä tämä päätös ei meitä säästänyt. Tapakset maistuivat alkuruokina, punaviini lämmitti, tunnelma oli rento ja pääruuat olivat herkullisia. Ruuista ei ole kuvia, koska keskityin syömiseen ja seuraan sen sijaan, että olisin tiiraillut annoksia kameran linssin läpi. Loppuilta menikin sitten ylensyönnistä toipuessa. Hauskaa oli, kiitos Tampereen.

TXL aina uudestaan

Joihinkin paikkoihin on vain päästävä kerta toisensa jälkeen.

Ilahdutin itseäni tekemällä tutun valinnan: tänäkin keväänä lennän suosikkikaupunkiini Berliiniin. (Ihan mahtavaa!) Matkakohteessa ei tosiaankaan ole mitään yllätyksellistä – arvelinhan jo viime vuoden reissun jälkeen, että myös seuraavana keväänä kengänkärjet suuntautuvat mitä todennäköisimmin tuttuihin maisemiin.

Keväisestä Berliinin-matkasta on ehtinyt muodostua jo perinne, jota minulla ei selvästikään ole intoa rikkoa. Odotan joka kerta samanlaisella pitelemättömällä innolla seikkailuja tuossa karussa ja samalla täysin vastustamattomassa kaupungissa. En ole haksahtanut mihinkään muuhun paikkaan yhtä väkevästi.

Toki myös taloudelliset seikat vaikuttavat asiaan. Minulla on sellainen kutina, että New York voisi olla juuri minun paikkani. Sellainen, joka voisi kilpailla Berliinin kanssa. Matkat New Yorkiin ovat kuitenkin snadisti kalliimpia kuin matkat Saksaan, joten on lompakkoni onni, että tulin vierailleeksi ensin Berliinissä. New York on saanut odottaa vuoroaan, ja odottaa jatkossakin toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Lennot laskeutuvat Tegelille (TXL) vasta toukokuun lopulla, joten ihan vielä ei kannata laskea päiviä lähtöön. Onneksi muitakin matkasuunnitelmia on tiedossa. Viikonloppuna suuntaan Tampereelle (joka myös on kiva kaupunki) herkuttelemaan ja nauttimaan ehkä taiteesta ja kauppahallin antimista. Varmuudella nautin ainakin hotellissa yöpymisestä, sillä hotelliaamiaiset nyt vain ovat ihan mahtavia.