Sivut

maanantai 5. marraskuuta 2012

HRC Helsinkiin

Helsinki on taas astetta vähemmän takapajula. Kaupunki sai äskettäin uuden legendaarisen turistipyydyksen, kun Hard Rock Cafe pisti puljun pystyyn Aleksille. Tervetuloa, t-paitojen, pinssien ja HRC-hurrikaanilasien keräilijät! Toivottavasti Long Island Iced Tea maistuu Helsingissä yhtä hyvältä kuin muuallakin.


Ketjun rantautuminen Helsinkiin loivensi välittömästi sen vetovoimaa. Eksotiikka tuppaa katoamaan, jos mesta on saavutettavissa milloin vain. Ei voi mitään. Kaipa siinä silti on baari, jonne on mentävä edes kerran. Kävin itse asiassa jo kurkistelemassa yläkerrassa männä viikonloppuna, mutta ryysis oli minulle liikaa, joten kierros jäi vilkaisun mittaiseksi.

Osa HRC:n vetovoimaa perustunee siihen, että ketju on aina ketju, eli jokainen baari on tunnistettavissa samaan sarjaan kuuluvaksi. Vieraassa maassa kun on joskus kiva nähdä jotain tuttua, ja HRC vastaa tähän tarpeeseen.

Ja sitten ovat tietysti ne t-paidat, joiden keräilyyn on haksahtanut jannu jos toinenkin. Meiltähän noita löytyy kaapista melkein (mutta ei kuitenkaan) riesaksi asti aina Cozumelia, Moskovaa ja Yokohamaa myöten. Näin on vain päässyt käymään, ja paita-arsenaali tulee taatusti kasvamaan myös jatkossa.

Onko teillä jotain vakiopaikkoja, joissa vain pitää käydä, kun kohdalle sattuu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti