Ähkyjen Amsterdam

Jos jotain, Amsterdamissa riittää herkuttelupaikkoja. Enkä tarkoita mitään viiden tähden napotuspaikkoja, joissa saa pelätä sotkevansa hienon valkoisen pöytäliinan ja rikkovansa milloin mitäkin etikettisääntöä. Älkää ymmärtäkö väärin – arvostan kyllä kulinaarisia nautintoja ja kokkien vaivannäköä, mutta en vain tunne itseäni kotoisaksi liian hienoissa ravintoloissa. Yleensä rento tunnelma karisee sitä mukaa, kun annosten näpertelyaste kasvaa.

Nyt puhutaan kuitenkin enemmän mättöruuasta. Kojuista ja pikkupaikoista, joista saa lettuja, pannukakkuja, leivoksia, ranskalaisia perunoita erilaisilla kastikkeilla, kebabia… Vaihtoehdoista ei ole pulaa. Juhannusmatkalla tuli tehtyä muutakin kuin syötyä epäterveellisesti ja aivan liikaa, mutta näin työpäivän päätteeksi ruoka pyörii ensimmäisenä mielessä.

Aloitetaan kunnon ruuasta eli torstai-illasta. Törmäsin illallisella elämäni tähän mennessä parhaaseen pihviin. Se löytyi argentiinalaisesta ravintolasta, jonka voisi kaiketi luokitella osastoon ei liian hieno, mutta ei missään nimessä rähjäinenkään.

Gauchos-ketjun pihvitaivas Spuistraatilla tarjosi erittäin ystävällistä palvelua ja suussa sulavan herkullista sisäfileetä. Myös pihviravintoloissa on Damissa valinnanvaraa, mutta tähän paikkaan tuli astuttua täysin sattumalta. Hinta oli pihvin makuun suhteutettuna kohtuullinen. Kahden hengen illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen punaviinipullon kanssa maksoi 99 euroa. Annosten koosta kertoo jotain se, että jälkiruokaa yleensä kykeni syömään. Onneksi kykeni, sillä pallon vaniljajäätelöä sisältävä, karamellikastikkeessa uiva lettu oli joka haukun (ja ähkyn) arvoinen.

Ei-niin-kevytruokainen sunnuntai sisälsi visiitin yhteen Amsterdamin monista pannari- ja lettupaikoista. Täytevaihtoehtoja oli tarjolla kymmeniä, joista puolet suolaisia ja puolet makeita. Omenalla ja hunajalla kuorrutettu ison pizzalautasen kokoinen lätty oli makeaakin makeampi. Nappivalinta, jos pitää hunajasta oikein tosissaan. Minä en pidä, mutta hyvinhän tuo silti upposi.

Sunnuntain ruokalista sisälsi myös ranskalaisia majoneesilla (toinen hollantilaisten intohimo). Eikö houkuttele? Kannattaa kokeilla. Majoneesissa pulikoivat ranskalaiset ovat yllättävän hyviä. Pannaripaikkojen lisäksi ranskiskojuja on enemmän kuin tarpeeksi.

Juomapuolelta voin suositella paikallista Wieckse Witte -vehnäolutta. Konstailemattomien ruokapaikkojen ohella Amsterdam on pullollaan baareja, joten sopivan paikan löytäminen tuopposen nauttimiseksi on tuskin ongelma. Paitsi jos ei voi sietää britti- ja irkkupubeja, sillä niitä kaupungista löytyy hämmentävän paljon. Englantia kuulee kaupungissa muutenkin joka kulmalla siinä määrin, että välillä voi melkein luulla ajautuneensa väärälle puolelle kanaalia.

Viimeistään sunnuntaisten majoneesiranskalaisten jälkeen oli todellinen ikävä salaattia, joten ranskalaisten päälle otetut lettuöverit sinetöivät goudamaistelujen kohtalon. Juustoja sitten joskus toisella kertaa, kiitos.

Hyvä ruoka, parempi mieli – ja sitäkin pahempi ähky.

Keskikesän mökkipakkokarkuri

Juhannus, tuo valoisan yön iloinen juhla. Rentouttava viikonloppu suomalaisesta luonnosta ja elämästä nauttien. Kodikas mökki järven rannalla, keskikesän ja grillin ihastuttava tuoksu, pehmeiden aaltojen liplatus laituriin.

Tai itikoiden armeijan, tihkusateen, jäätävän kylmän sään ja ampiaisten valtaaman ulkohuussin kruunaama ratkiriemukas yhdistelmä. Viikonloppu alkeellisella (mutta erittäin kalliilla) mökillä ryteikön keskellä älyttömän ajomatkan ja helvetillisen ruuhkan päässä kotoa.

Jotain edellä mainittujen kaltaista ja kaikkea niiden väliltä on tullut koettua. Mökkijuhannukset pitävät onnistuneiden juhannusten tilastossani häntäpäätä. Valitettavasti koko paketti on äärimmäisen harvoin säätä, mökkiä ja seuraa myöten ideaalikuosissa, vaikka kuinka yrittäisi.

Tilaston kärjessä ovat ei-vietetyt juhannukset (kuten vuonna 2008, jolloin kulutin juhannuspäivän autossa Alppeja ylittäen), juhannukset ulkomailla (menee osittain edelliseen kategoriaan, koska muualla jussin juhlintaa ei juuri tunneta) ja kaupunkijuhannukset (kuten vuonna 2001, jolloin vietin jussin mainiossa seurassa Meilahdessa kalliolla meren rannalla).

Tänä vuonna olen tuulimyllyjen maassa. Edellinen keikka Amsterdamiin kului tiiviisti työn parissa, mutta toisin on tällä kertaa. Saa nähdä, kuinka paljon neljässä päivässä ehtii.

Toivottavasti sää suosii täällä kotimaassa. Rentouttavaa juhannusta kaikille!

Automatkalla: reitin suunnittelusta

Euroopan kartta tulee autoreissuilla nopeasti tutuksi. Kiinnostavia, historiallisia ja kauniita paikkoja ja mahtavia maisemareittejä on pilvin pimein, joten tylsistymisestä ei ole pelkoa. Ennemminkin kyse on runsaudenpulasta.

Tässäpä vinkkini onnistuneeseen reitin suunnitteluun.

Loman pituus vaikuttaa ajoreitin valintaan eniten. Suunnittele kotona, mitä haluat matkalla nähdä ja arvioi, mihin kaikkeen aika riittää. Tässä kohdin pidä homma lapasessa: älä ahnehdi ja suunnittele liian pitkää reittiä. Tarkoitus on nauttia, ja paahtaminen kiireellä paikasta toiseen vesittää koko idean.

Älä kuitenkaan suunnittele reittiä pilkuntarkasti ennen lähtöä. Suurten linjojen määrittely etukäteen riittää mainiosti. Näin jää tilaa mielijohteille ja pakottaville muutoksille. Matkalla kun voi sattua mitä tahansa.

Älä luota pelkkään navigaattoriin, vaan varaa mukaan ainakin Euroopan-kartasto. Sillä pärjää pitkälle, ja sen avulla on kätevä pohtia reittiä, jos ja kun suunnitelmat matkalla muuttuvat alkuperäisistä. Kartta on hyvä olla olemassa, sillä lomalla ei ole kiva käyttää aikaa ja rahaa uuden navigaattorin metsästämiseen, jos edellinen levähtää käsiin. Pienempien alueiden karttoja saat hankittua tarvittaessa matkalta.

Reittivalinnassa kannattaa muistaa teiden kunnon vaikutus ajoaikaan. Navigaattorin arvioima matka-aika voi todellisuudessa olla kaksin- tai kolminkertainen esimerkiksi vaikeakulkuisilla vuoristoteillä, kaatosateessa, ruuhkassa tai tietöiden vuoksi. Huomioi vuoristossa, että tunnelien aukioloajoissa voi olla rajoituksia. Varaudu siis viivytyksiin ja ota pitkä pinna ja huumorintaju mukaan ohjaamoon.

Moottoritie- ja tunnelimaksut tuovat lisähintaa matkalle. Maksut on hyvä pitää mielessä reittiä suunnitellessa. Saksassa ei ole moottoritiemaksuja, mutta esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa on. Maksu tapahtuu tarkastuspisteillä usein kolikoilla, joten hiluja on hyvä olla taskut puolillaan.

Pakollinen moottoritietarra on käytössä ainakin Tšekeissä, Sveitsissä ja Itävallassa. Sveitsissä tarran hinta on noin 30 euroa. Pieni poikkeaminen maan moottoritiellä tulee siis melko kalliiksi.

Reittisuunnittelun aakkoset tiivistettynä:

• Älä ahnehdi. Harva paikka häviää kartalta, vaikka et kävisikään siellä juuri tällä matkalla.
• Älä aliarvioi kunnon kartastoa. Tekniikka on hyvästä, mutta se voi myös pettää.
• Varaa tarpeeksi aikaa. Minnepä tässä kiire, lomalla kun ollaan!
• Varaudu yllättäviin tilanteisiin. Saatat esimerkiksi ajaa vahingossa väärään maahan ja joutua ostamaan moottoritietarran. (Kokemusta on.)
• Ota mukaan rutkasti seikkailumielialaa, huumorintajua ja rentoa loma-asennetta.

Mikä on teidän tyylinne reitin rakentamiseen? Tuurilla matkaan vai tarkka suunnitelma takataskuun?

Vaivatonta kyytiä

Olin pari viikkoa sitten työn puolesta mukana Helsinki-turistikierroksella. Ohjelmaan kuului hop-on hop-off -bussirundi keskustassa. Helsinki on minulle tuttu, mutta tutustakin paikasta oppii aina uutta. Niinpä osallistuin mielenkiinnolla.

Kokemus oli hauska. Strömman linjurin selostusta ei varmastikaan ollut tarkoitettu nauruhermojen herättelyyn, mutta huumoria irtosi nimenomaan suomenkielisestä opastuksesta. Sanoja hassusti painottavan selostajan mukaan Helsingissä on Frederikinkatu ja asioita on tapahtunut tuhatkaheksansataaluvulla ja tuhatyheksänsataaluvulla. Veikeä selostus sai jäädä, kun päätin hyödyntää kierrosta myös kieltenopiskelutarkoituksessa ja vaihdoin kielen saksaan. Asiaan keskittyminen helpottui kummasti.

Lillukanvarsissa kompastelu sikseen: kierros oli mukava tapa katsella paikkoja. Sääkin oli mitä mainioin, joten mikäs siinä oli bussin kyydissä istuskellessa ja historiatietoa kuunnellessa.

Yleensä olen jättänyt turistilinjurit väliin niiden hinnan vuoksi, mutta tällä kertaa en ollutkaan itse maksumiehenä. Monissa kaupungeissa julkisen liikenteen tarjonnassa on vastaava ”kiertolinja” bussilipun hinnalla. Esimerkiksi Helsingissä noin tunnin kestävä kierros 3T- tai 3B-ratikalla kattaa hyvän osan kaupungin nähtävyyksistä.

Miinuspuolena on tietenkin opastuksen puute. Ilman esitearsenaalia julkisella liikenteellä tehty kierros ei anna samanlaista tietopakettia kuin varsinainen turistikierros. Tämä puhuu turrebussien puolesta. Niiden kyydissä pääsee helpolla.

Hop-on hop-off -bussilippujen hinnat heiluvat usein parinkympin tietämillä. Kun tätä vertaa julkisen liikenteen päivälipun hintaan, joka on esimerkiksi Berliinissä tällä hetkellä 6,30 euroa ja Helsingissä 7 euroa, selostusäänitteen hinta alkaa kuulostaa suolaiselta. Normaali matkalippu kun on usein ostettava joka tapauksessa. Toisaalta mikäpä tässä maailmassa ilmaista tai edes halpaa on, jos puhutaan kokemuksia etsiviä turisteja varten kehitetyistä palveluista.

Sightseeing-bussit, rahastusta vai oikeasti kiva ja hintansa arvoinen turrejuttu?