Sivut

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rannalle vai kaupunkiin, vuorille vai tasamaille?

Matkakohteen valinta voi olla runsaudenpulan vuoksi kinkkistä. Koska kaikkea ei voi saada, on päätettävä, mitä kulloinkin eniten kaipaa. Aurinkoa, rauhaa, aktiviteetteja, kulttuuria, elämyksiä, rentoutumista – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Päätöksen tekeminen voi tuntua suorastaan epäreilulta. Entä jos valitsen väärin ja lomasta tulee kauhea?


Matkustamalla usein välttää pahimman kompastuskiven, jonka mukaan matkakohteen on oltava täydellinen, koska matkassa on kyse ainutkertaisesta tapahtumasta. Tällainen ajattelutapa johtaa lähes väistämättä jonkinasteiseen pettymykseen. Harvassa paikassa lomailukaan täydellistä on.

Tosireissaajakin toivoo toki matkan onnistuvan, mutta jos valinta osoittautuu vähemmän hyväksi, usein matkustavalle pettymys ei ole yhtä karvas. Reissuja tulee uusia. Harvoin matkustava voi pahimmassa tapauksessa puhaltaa pelin poikki kerrasta ja tuomita yhden pettymyksen perusteella kaiken matkustamisen turhaksi hapatukseksi. Kotona kaikki on aina ja ikuisesti paremmin, miksi siis lähteä toiste kurkistelemaan muille maille.


On ymmärrettävää, että harvoin matkustavalle kohteen valinta on vielä työläämpää kuin usein laukkunsa pakkaavalle. Matka on niin harvinainen tapahtuma, että sille asetetaan helposti liian suuria toiveita. Kenties rakoileva parisuhde korjaantuu etelän lämmössä, huono työilmapiiri unohtuu tai lapset osaavat olla kerrankin kiltisti?

Tuskinpa vain. Uusia kokemuksia tulee silti joka matkalla – hyviä ja joskus niitä huonojakin.

Oikea kipristystä aiheuttava syy lienee taustalla lymyävä raha. Lomamatkaan sijoitettu summa voi tuntua suurelta ja usein se sitä onkin. Niinpä rahalle toivotaan kunnon vastinetta. Laitanko vuokran verran rahaa matkaan, vai käytänkö sen johonkin oikeasti tarvitsemaani, kuten vaikkapa uuteen ruokailuryhmään ja kahvinkeittimeen? Entä jos päätän lähteä matkalle, mutta matka osoittautuu pettymykseksi?

Priorisointi on vaikeaa. Jos ei ole rahaa, ongelmaa ei ole, sillä matkustelun voi unohtaa. Jos on rahaa, täytyy pohtia, onko varaa. Siitä alkavat ongelmat. Millaiseen matkaan on varaa? Mikä on sijoittamisen arvoista?


Itse en ole katunut yhtäkään tekemääni reissua, mutta kai niinkin voisi käydä. Miten te valitsette matkakohteen ja millainen pohdinta edeltää valintaa? Torppaatteko yleensä reissusuunnitelmat rahan takia ja tyydytte olohuonematkailuun? Vai vetävätkö haaveet (ja niiden toteuttamisesta aiheutuva lompakon lovi ja kaurapuurokuuri) useinkin pidemmän korren?

2 kommenttia:

  1. Ensin täytyy sanoa että loistavia pohdiskeluja sekä matkakirjoituksia!:) Matkakohteen valinta hoituu avopuolison kanssa ihan mututuntumalla, pidämme molemmat auringosta, valkoisista hiekkarannoista sekä turkoosista merestä, mutta myös kaupunkiloma on molemmille nautinto. Paitsi ainut yhteinen kaupunkilomamme tähän mennessä sijottui Pariisin joka oli kyllä ehkä tietyiltä osin pienoinen pettymys, jonka aikana sattui ja tapahtui, joka kylläkin nyt jälkeenpäin vaan naurattaa. Mutta aina on joka reissussa jotakin hyvää ja myös huonoa, täydellistä kohdetta ei ole vielä löytynyt. Ja tietenkin valitsemme kohteen myös vähän hinnan mukaan ja käytämme tarjouksia (etsivä löytää!) esim. nyt loppukesästä olemme lomalla samaan aikaan niin otamme äkkilähdön etelään, kun sopiva löytyy. Vuodenvaihteessa otimme Finnairilta tarjouslennot. Mutta silti tärkein asia mikä matkustamisessa viettelee ja tempaa mukaansa on se että jokainen reissu on nautinto ja uusien paikkojen tutkimista odottaa aina innolla!:) Kiitokset hyvästä blogista, miellyttävää luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisesta palautteesta! Ja samaan syssyyn pahoittelut, että kommenttisi hyväksymisessä kesti. Olin pari päivää poissa blogin parista, tällä kertaa Tallinnassa. Muutan kommentointiasetuksia siten, että kommentit eivät jää suoraan seulaan.

      Olen samaa mieltä kanssasi: jokainen reissu on nautinto ja uusia kokemuksia odottaa aina yhtä innolla. On mukavaa, että matkailussa on vaihtelua myös kohteiden valinnan osalta. Joskus suunnitellaan vähän tarkemmin, joskus taas napataan halvin äkkilähtö ja annetaan elämän viedä. Kommelluksille (ja niitähän tulee aina!) voi sitten naureskella jälkikäteen.

      Hienoa, että olet löytänyt lukijaksi. Toivottavasti viihdyt blogin parissa jatkossakin!:)

      Poista