Sivut

maanantai 16. huhtikuuta 2012

K-16

Huomasin CNN:n uutisoineen pari päivää sitten Malaysia Airlinesin sohaisusta mehiläispesään (?). Lentoyhtiö lisäsi valikoimaansa ”lapsivapaat” turistiluokan liput. Ideana on sijoittaa lapsellinen ja ei-lapsellinen väki eri puolille konetta.

Minusta idea on hyvä. Rehellisyyden nimissä: harva nauttii matkasta vieraan lapsen parkuessa tai riehuessa viereisellä penkillä. Eihän se nautintoa ole, vaikka lapsi olisi omakin, mutta silloin on vain kestettävä. Muiden ei minusta tarvitse, jos vaihtoehtoja kerran on tarjolla. Etenkin pitkillä lennoilla on mukava yrittää levätä ja se onnistuu paremmin, kun melutaso on kohtuullinen. Miksipä en siis tilaisuuden tullen ostaisi lippua lapsivapaaseen luokkaan, jos mukanani ei ole omia huollettavia?

Toki myös aikuiset voivat käyttäytyä häiritsevästi, mutta siihen puuttuminen tuottaa helpommin tulosta kuin lapsen ohjeistaminen – eihän pieni lapsi ole käskystä itkemättä (eikä monesti myöskään sotkematta tai riehumatta), vaikka kuinka niin toivoisimme. Siksi on ihan hyvä idea sijoittaa lapsia koneen toiseen päätyyn ja toiseen taas heitä, jotka toivovat rauhallisempaa matkaa.

Ideaa lapsettomasta vyöhykkeestä on toteutettu myös Finnmatkojen aikuisten lomissa. Blue Couples -hotelleissa majoittujien ikäraja on 16 vuotta. En ole koskaan sattunut hotelliin, jossa muut yöpyjät olisivat olleet häiriöksi – edes uima-altaalla. Ymmärrän silti idean. Palvelua tuskin tarjottaisiin, jos sille ei olisi kysyntää.

P.S. Suunnitelmissani ei ole lähteä kummankaan putiikin reissuille. Kunhan vain pohdiskelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti