Sivut

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aurinkoinen sunnuntai hangen keskellä

Välillä sen unohtaa. Suomessa on pitkät välimatkat. Tai ehkä vain vaihteleva ilmasto. Oli miten oli, etelässä saattoi jo hetken kuvitella, että kevät olisi pitkällä. Viikonloppu Pohjois-Karjalassa kertoo muuta.


Lunta on niin perhanasti, että kevät ei tosiaankaan ole ensimmäinen mieleen tuleva sana. Viikonlopun aikana etelässäkin on tosin Facebookin perusteella takatalvi yllättänyt. (Anteeksi tämä kuluneimmat ilmaisut top 10:stä ammentaminen. Olen väsynyt.)

Odottelen tässä malttamattomana pääsyä kotiin uusimman Mondo-lehden pariin. Siinäpä on sattumalta juttu Via Balticasta. Jälleen kerran aihevalinta on kuin tilauksesta. Arvatkaapa siis, mihin päin reitti kesällä suuntautuu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti