Sivut

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kevään annos Berliiniä

Kävimme puolison kanssa jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan toukokuussa helatorstain tietämillä Berliinissä. Pidennetty viikonloppu oli juuri niin mahtava kuin vain suosikkikaupungissani Berliinissä miniloma voi olla. Matka sisälsi normaaliin tapaan sopivassa suhteessa rentoa ympäriinsä pällistelyä ja haahuilua sekä sivistyksen kartuttamista.



Herkulliset aamiaiset, dönerit, oluet ja White Trash Fast Foodin loistava hampurilaisateria ja hyvä palvelu jäivät ehkä päällimmäisinä matkasta mieleen. Myös täysin sattumalta löytynyt erinomainen pihvipaikka Barbecue Steakhouse & Pizzeria (U Hallesches Tor) ansaitsee maininnan. Ravintola itsessään ei näyttänyt kummoiselta ja epäröinkin hetken, kannattaako paikassa testata pihviateriaa. Onneksi tuli kokeiltua, sillä siellä syömäni pihvi ampaisi suoraan pihvitilastoni aatelistoon. Menisin mieluusti toistekin kokeilemaan, vieläkö ruoka on yhtä hyvää.

Vaaleanpunaista höttöä Botanischer Gartenissa.
Tekniikkamuseon panimon edustalla oli esillä vanhoja pulloja. Valitettavasti tyhjiä sellaisia.


Botanischer Gartenissa ei ollut kovin saksalainen tunnelma.

Sivistyspuolelta ohjelmaamme kuului Salvador Dalín näyttely Potsdamer Platzilla. Kokoelma Dalín surrealistista ja omalaatuista taidetta oli ihan näkemisen arvoinen, sillä kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt katsomassa Dalín teoksia. Taiteen lisäksi kävimme tuijottelemassa tekniikan ihmeitä Deutsches Technikmuseumissa. Se ei kummankaan mielestä vetänyt vertoja Münchenin Deutsches Museumille, joka on aikalailla omassa luokassaan, mutta erinomainen paikka tuo Berliininkin tekniikkamuseo oli. Sisäänpääsy sattui vielä jostain syystä olemaan juuri vierailumme päivänä ilmainen, mikä oli tietysti mukava yllätys.

Yöksi DDR-selliin?
Vierailu valtiopäivätalon kupolissa jäi tälläkin kertaa väliin. Jonotusaika olisi ollut noin 2 tuntia.

Kävimme myös DDR Museumissa. Jos Saksan menneisyys eritoten Berliinin näkökulmasta kiinnostaa, mielestäni hyvä paikka historiantunnille (tai historiapäivälle!) on Checkpoint Charlie. Koska olimme käyneet siellä jo aiemmin, päätimme käydä tällä kertaa katsomassa, mitä DDR-museosta löytyy. Museo on hyvin erilainen kuin Checkpoint Charlie, joten tämä on jo niin nähty -tunnetta ei syntynyt. DDR-museon näyttely on hyvin vuorovaikutteinen: melkein kaikkea saa koskea. Näytillä on esimerkiksi vanhoja vaatteita ja DDR:n aikaisilla tavaroilla ja tyylillä sisustettu asunto, jonka olohuoneessa voi istuskella ja kuvitella itsensä ajassa taaksepäin. Trabantinkin ratin taakse pääsee halutessaan istumaan. Myös videoita ja äänitteitä on paljon. Museossa oli melkoisen kuuma ja tungosta riitti, mutta paikka oli käynnin arvoinen.

Laskeskelin, että tämä oli seitsemäs matkani Berliiniin. En todellakaan ole vielä päässyt kyllästymään. Niinpä taitaa olla hyvinkin todennäköistä, että palaan kaupunkiin jälleen ensi keväänä.

Mihin kaupunkiin teidän on päästävä aina vain uudelleen?

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Random-vinkkejä kolmeen kaupunkiin

Rikon hiljaisuuden muutamalla sekasikiövinkillä Berliinistä (jossa kävin perinteitä kunnioittaen toukokuussa) sekä Lontoosta ja Pariisista (joissa molemmissa kävin nyt jo menneellä kesälomallani).

Berliini: Kreuzberg

Jos et säikähdä rosoisuutta, rapisevaa maalia, graffiteja ja töhryjä, Kreuzbergin kaupunginosa on sinulle juuri oikea paikka. Ulkoa rähjäiseltä räkälältä näyttävä ravitsemusliike voi osoittautua sisältä trendikkäästi remontoiduksi italialaisravintolaksi, jonka tarjontaa ei kuitenkaan ole hinnalla pilattu. Kreuzbergissä on laaja valikoima mutkattomia ravintoloita ja baareja, joita kaikkia yhdistää edullinen hintataso ja rento meininki. Maistele lasillinen weinschorlea terassilla ja nauti ympärillä pyörivästä iloisesta puheensorinasta ja hipsteritunnelmasta.


Tämä Atlanticin aamiainen olisi varmaankin näyttänyt paremmalta kuvassa, jos kuva olisi otettu ennen kuin osa sapuskasta on jo nielaistu. Nälkä kelvannee tekosyyksi?

Kreuzbergin ravintolatarjonnasta löytyy myös kivoja aamiaispaikkoja. Esimerkiksi Atlantic (Bergmannstraße 100, U Mehringdamm tai U Gneisenausstraße) ja Morena (Wiener Straße 60, U Görlitzer Bahnhof) tarjoavat maukkaita ja runsaita aamiaisia. Yksinkertaisesti nam! Allekirjoittaneen mielestä tuorepuristettu appelsiinimehu on kerrassaan vastustamatonta, ja Morenasta sitä saa. Iso mehulasillinen on harmillisen hintava, nelisen euroa, mutta mehu on täydellistä. Ja drinkkejähän sekä Morenasta että Atlanticista saa toki myös.  

Lontoo: Camden Markets

Varaa kunnolla aikaa, sillä täältä et selviä hetkessä ulos. Camdenin markkinoilta löytyy ihmeteltäväksi ja ostettavaksi mitä vain tavaraa ja vaatetta. Tarjolla on esimerkiksi hyvät valikoimat goottihenkisiä vetimiä myös perheen pienimmille.



Markkinoilla on läsnä värejä ja tuoksuja kaikkialta maailmasta kuin basaarissa konsanaan. Kylmää siideriä löytyy The Cubanista (The Stables Market, Chalk Farm Road). Ruokapuolelta voit kokeilla vaikkapa meksikolaista tai kiinalaista katuruokaa – tai molempia. Muista pitää laukustasi kiinni, sillä myös taskuvarkaat viihtyvät Camdenissä.


Pariisi: Oberkampf-katu

Tällä kadulla voit viettää koko illan lennähdellen vaivattomasti baarista toiseen. Hintataso Oberkampfin baarikeskittymässä on yleisesti ottaen edullisempi kuin vaikkapa turistien kansoittamassa latinalaiskorttelissa, missä myös on kivoja baareja. Pidä silti mielessä, että Pariisissa olut on kallista joka paikassa, siis myös Oberkampfilla. Kannattaa pitäytyä viinissä, mikäli lompakko ei voi paksusti.