Joulu, matkakuumeen kasvattaja

Kirjoitin aiemmin olemattomasta joulustressistä ja tulevasta reissusta Pohjois-Karjalaan. Kiireiden keskellä raportointi reissusta viivästyi, eikä niitä kinoksiakaan siellä itärajalla vielä ollut. Jokunen vuosi sitten pakkasta ja lunta riitti.

Tammikuussa 2009 maisema oli lumesta valkoinen. Tämän vuoden jouluna satoi vettä.

Vaikka sanoinkin, että joulua on turha stressata, meinasi aaton lähestyessä ahdistus puskea päälle. Jotkut ovat jouluihmisiä, toisia väkinäinen lahjojen ostelu vain ärsyttää. Kuulun selkeästi jälkimmäiseen ryhmään. Minimoin lahjojen ostamisen, mutta siitä huolimatta koko touhu sukulointeineen alkoi hieman rassata.

Jouluna tuli käytyä Kontiolahdessa ja Nurmeksessa. (Jännä juttu muuten, että Suomessa ajaminen tuntuu usein puuduttavalta, mutta Keski-Euroopassa ei ollenkaan.) Lunta ei ollut nimeksikään, mutta sehän ei minua haitannut, päinvastoin. Joulu hujahti enimmäkseen sisätiloissa kuulumisia vaihdellessa.

Joulupäivänä paikalliseen Oluttupa Obottaan luikerteli Nurmeksen mittakaavassa pitkä jono, joten kävimme vilkaisemassa Bomban meininkiä. Venäläiset turistit eivät olleet vielä saapuneet, joten paikka kumisi tyhjyyttään. Harmi, sillä kaunis rakennus ansaitsisi kävijöitä.

Nurmeslaisten suosikkikapakka näyttää tältä.

Bomballa on kauniita rakennuksia.

Päätin, että ensi jouluna Suomi saa taas jäädä, oli mikä oli. Kyllä jouluna on ihan kiva rauhoittua – etelänlomalla. Lahjojen ostelun voi jättää kokonaan väliin, joulukoristeita en ole koskaan edes harkinnut. Jouluruuilla ja maukkailla paikallisilla karjalanpiirakoilla herkuttelu sentään menettelee.

Onneksi joulun aikana entisestään pahentuneeseen matkakuumeeseen on kohta luvassa lääkettä, kun pääsen lämmittelemään. Sitä odotellessa ajattelin poltella kynttilöitä pimeydessä.

Amatööritelttailijan muistelmia

Mainitsin aiemmin, että matkustelun parhaita puolia ovat uudet kokemukset ja kömmähdykset, joista riittää huumoria ja ihmeteltävää pitkäksi aikaa. No, käynti ranskalaisella terveysasemalla ei oikein naurata vieläkään, mutta moni muu juttu sitäkin enemmän. Tässäpä niistä muutama.

Ensimmäisellä telttareissulla homman juju oli vielä vähän hakusessa. Venetsiassa hyvä telttapaikka löytyi mukavasti puiden varjosta ja teltta saatiin näppärästi pystyyn nurmelle. Sää oli kaunis ja leirintäalueen terassilla oli mukava nauttia parit oluset.

Tässä pyykit ovat vielä nätisti kuivumassa. Hetken päästä tilanne oli toinen.

Rankkasateen alettua kesti hetken, ennen kuin vaivauduimme tarkistamaan teltan tilanteen. Se ei ollut hetkeäkään liian aikaisin: teltta kellui 15 senttiä syvässä pienoisjärvessä, joka peitti suuren osan telttaa ympäröivästä nurmesta.

Sadekuuron jälkeen telttapaikka ei vaikuttanutkaan enää niin hyvältä.

Mitä tästä opimme? Telttaa ei kannata pystyttää monttuun, ja sateet ovat Etelä-Euroopassa huomattavasti Suomen sateita rankempia. Amatöörimokan seuraukset eivät olleet vakavia, sillä kuin ihmeen kaupalla teltan sisältö säilyi kuivana. Kahlaaminen nilkkoja myöten vedessä teltan siirtämiseksi on jäänyt mieleen huvittavana törttöilynä.

Samalla telttareissulla kohtasimme Münchenissä raekuuron, jollaiseen en ollut aiemmin törmännyt. Halkaisijaltaan noin viisisenttiset rakeet saivat meidät suojautumaan katoksen alle. Seurasimme sieltä kauhuissamme, kun jättimäiset rakeet kolahtelivat menopelimme konepeltiin.

Kuuron loputtua keräsimme nurmikolta ison saavin täyteen luonnon tarjoamia jääpaloja ja laitoimme viinipullon jäähtymään niiden sekaan. Auto selvisi vahingoittumattomana ilmeisesti siksi, että se oli pysäköity suojaavan puun alle.

Prahassa tuli vastaan palava auto.

Espanjan Torreviejassa näimme liikenneympyrässä peräänajon. Osuman kohteeksi joutuneen auton suivaantunut kuljettaja hyppäsi salamannopeasti autostaan. Vahinkoja tarkistamatta hän meni peräänsä ajaneen auton luo ja latasi sen avoimesta ikkunasta kuljettajaa päin näköä. Seurasi paljon käsillä huitomista ja liikenteen tukkeutuminen, mutta hurjalta näyttänyt tilanne rauhoittui nopeasti. Tapahtuneessa oli jotain hyvin eteläeurooppalaista ja huvittavaa.

Matkat ovat usein täynnä säätämistä, sählinkiä ja omituisia tilanteita. Kummalliset ja hauskat sattumukset jäävät mieleen mukaviksi muistoiksi. Kommenttiboksissa on tilaa tarinoiden jakamiselle. Millaiset tapahtumat ovat jääneet mieleen palloa kierrellessä?

Pikaisesti Pietarissa

Mainitsemani elämäni ensimmäinen visiitti Pietariin on nyt tehty ja olen palannut aikataulussa kotimaan kamaralle. Allegron kyyti oli tasaista ja matka sujahti nopeasti. Hotelli Sonya oli tunnelmallisesti sisustettu ja sänky pehmeä.

Ensimmäinen huomio perillä oli ilmanlaatu. Pakokaasun katkun olisi voinut arvata etukäteen, mutta enpä tullut ajatelleeksi. Asemalta hotellille kävellessäni kiitin onneani, että en ole astmaatikko. Liikenteen saasteet seisoivat, vaikka leveillä kaduilla tuuli reippaasti.

Seuraava huomio liittyi niin ikään ilmaan: Venäjällä tupakkaa poltetaan surutta lähes joka paikassa. Ravintoloissa ja kahviloissa on yleensä tupakoivien ja tupakoimattomien puoli, mutta ilmastointi on olematon. Niinpä pikainen käynti kahvilassa tarkoittaa, että vaatteet haisevat loppupäivän tuhkakupilta. Vaihtovaatteita on siis syytä olla riittävästi. Vaatteisiin tarttuvaa hajua lukuun ottamatta tupakointi ei minua liiemmin häiritse, vaikka en poltakaan itse.

Mahtavaa ravintoloissa on se, että joka paikassa on pöytiintarjoilu. Palvelu on kohteliasta ja hymyilevän ystävällistä, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ruokalista löytyy monesta paikasta englanniksi, mutta sen varaan ei kannata laskea. Kyrillisten aakkosten osaaminen on muutenkin Venäjällä ehdoton hyöty.

En yleensä välitä raa’asta viinasta, mutta täytyihän Venäjän kehuttua ylpeydenaihetta kokeilla. Ja pakko sanoa, että kyllä, venäläinen vodka on hyvää. Seuraksi tuodaan usein pientä naposteltavaa, kuten öljyssä rapsakoiksi paistettuja ruistikkuja. Erittäin hyviä nekin.

Pietarin metroasemat, kansan palatsit, ovat mahtavan koristeellisia ja käsittämättömän syvällä. Liukuportaat ovat loputtoman pitkät, mistä johtuen kukaan ei kävele niitä ylöspäin. Niissä voi siis huoletta seistä vasemmallakin.

Kaupungissa on loputon määrä koristeellisia vanhoja rakennuksia ja kanavia, joita ihastellessa ajan saa kulumaan siivillä. Kesällä kaupunki on varmasti erityisen kaunis, kun puistot pääsevät oikeuksiinsa.

Jos Pietarissa haluaa shoppailla, kannattaa varautua paksulla lompakolla. Kaikkea mahdollista on saatavilla, mutta hinnat ovat vähintään Helsingin tasoa. Naisille suunnattu kenkävalikoima vaikutti erityisen runsaalta. Laadukkaita ja lämpimän näköisiä paksuvuorisia nahkasaappaita oli tarjolla lukematon määrä, mutta hinnat olivat niin kalliit, että hamstraamaan ei tehnyt mieli.

Pikavisiitin saldo tiivistettynä:

• plussat: tyylikkäät vanhat rakennukset, kanavat, puistot, hyvä palvelu, toimiva metro, vodka, ravintolat
• miinukset: kalliit hinnat, kylmä tuuli, ilmansaasteet, tupakansavu, kielimuuri

Joulustressi, mitä se on?

Olen todennut jo aikaa sitten, että paras tapa viettää joulua on olla kokonaan viettämättä sitä lähteä mahdollisimman kauas kotoa. Motivaattoreita ei tarvitse kaukaa hakea. Päällimmäisinä tulevat mieleen lämpimämpi sää ja joulun valmisteluista luistelu.

Jälkimmäiseen en tosin syytä tarvitse, sillä luistelen niistä muutenkin.

Olen jälleen tänä vuonna ihmetellyt jouluhössötyksen runsautta. On joulusiivousvinkkiä, lahjavinkkiä, jouluruokareseptejä ja muita ohjeita lehdet pullollaan. Ja tietysti rentoutumisvinkkiä joulustressin purkamiseksi.

Kerrankin muutama vapaapäivä (tänä vuonna tosin pelkkä tapsa) ja nekin pitäisi tuhlata stressaamiseen? Ei kiitos. Tässä siis vielä yksi vinkki: lopettakaa se hössöttäminen ja jättäkää koko joulu väliin, jos se kerran on niin työläs valmisteltava.

Kamat kassiin ja reissuun. Voiko helpompaa joulua olla? Lahjojen ostamisenkin voi unohtaa. Mikä helpotus!

Olen muutamana vuonna ratkaissut joulunvietto-ongelmat lähtemällä etelän lämpöön. Olisin lähtenyt nytkin, mutta valitettavasti työt haittaavat elämää. Mikään ei hakkaa muistoa jouluaatosta uima-altaalla päiväntasaajan tietämillä. Kookosta lipitellessä ja aurinkoa ottaessa ei ollut ikävä Suomen jäätäviä pakkasia ja metrisiä kinoksia. Suosittelen!

Eipä silti, mikäs niitä kinoksia katsellessa, kunhan ei vain tarvitse hössöttää. En ajatellut aloittaa joulusta stressaamista tänäkään vuonna. Sen sijaan lunta saattaa ollakin luvassa, sillä käväisen jouluviikonloppuna Pohjois-Karjalassa. Susirajan näkymistä lisää myöhemmin.

Salmiakinvihaaja karkottaa matkailijat?

Onko kukaan muu kyllästynyt uutisiin siitä, kuinka Suomi tai jotain suomalaista on taas mainittu jossain ulkomaalaisessa tiedotusvälineessä? Tai oikeastaan itse uutiset eivät ole kypsytyksen lähde, vaan niiden näkökulma.

Tällä kertaa kunnostautui brittimedia ja mollasi kulttuurimatkakohde Helsinkiä – tai sitten ei.

Kuluvalla viikolla ainakin täällä ja täällä uutisoitiin brittiläisen The Telegraphin Helsinki-aiheisesta artikkelista. Ja tottahan toki huomio kiinnitettiin jutussa mainittuihin kielteisiin asioihin. Herkkänahkaisille (?) suomalaisille uutinen saatiin aikaiseksi siitä, ettei brittilehden toimittaja suositellut matkailijoille salmiakkia, Kallion kaupunginosaa ja Stockmannia.

Ei puhettakaan, että olisi kirjoitettu siitä, kuinka Helsinkiä artikkelissa kehuttiin.

On kai universaali reaktio puolustaa omaa maataan (tai vähintäänkin loukkaantua), jos joku vieras erehtyy sanomaan siitä jotain pahaa. Ehkä taustalla on tässä tapauksessa myös huoli, että muutaman negatiivisen lauseen takia matkailijat lakkaisivat tulemasta piskuiseen pääkaupunkiimme.

Jonkinlainen huumorintaju ja edes ripaus hyvää itsetuntoa olisi tarpeen.

Onko mitään mieltä repiä uutinen aina siitä, että jokainen ulkomaalainen ei varauksetta pidä salmiakista tai ajattele Stockmannin olevan shoppailumestojen kermaa? Tai, auta armias, pidä saunaa parhaana mahdollisena lauantai-illan ajanvietteenä. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan pidä edellä mainittuja juuri missään arvossa. (Nimimerkillä En käy Stockalla, syö salmiakkia tai sauno.)

Eivätkä matkailijat katoa, vaikka Helsingistä sanottaisiin joskus jotain ei-niin-ylistävää. Ei brittiläistä ruokaakaan juuri hehkuteta, ja silti Britanniassa käy matkailijoita pilvin pimein.

Oikeasti The Telegraphin artikkelissa kehuttiin Helsingin arkkitehtuuria, taidemuseoita ja designin runsautta. ”Helsinki elävöittää jopa arkipäiväiset asiat kauneudella.” Kyllä. Vielä kun jokunen suomalainen uutiskärkien keksijä elävöittäisi ajatusmaailmaansa hitusella positiivisuutta.

Kaikki ja ei mitään

Metrossa oli taannoin juttu all inclusive -matkoista. All inclusive tarkoittaa yleensä, että valmismatkan hintaan sisältyvät kaikki ruokailut ja joskus myös juomat. Matkat ovat olleet viime vuosina paljon esillä niiden kasvavan suosion takia.

Metron juttu kertoi ilmiön rantautumisesta Suomeen. Jyväskyläläishotelli tarjoaa itänaapurin turreille vuodenvaihteen viettoon täyden sisällön matkapaketteja. Venäläiset eivät kuulemma tykkää kaivaa kuvettaan joka välissä. (Kukapa siitä nyt tykkäisi?)

Voin kuvitella, että vilkkaalla paikalla sijaitsevalle hotellille järjestelystä on hyötyä. Kun ruokailut on maksettu jo etukäteen, turistit syövät kiltisti hotellilla eivätkä viipota lähimpään Mäkkäriin iltasapuskalle. Eivät, vaikka hotellin seisova pöytä kuinka tökkisi.

Keskellä korpea sijaitseva hotelli ei sen sijaan moista pakettia varsinaisesti tarvitse. Turistilla ei ole muutakaan paikkaa, jossa syödä. Suomen syrjäseuduilla ravintolatarjonta on usein yhtä kuin yli kahdenkymmenen kilometrin päässä sijaitseva grilli, joka on auki vain viikonloppuisin – jos ollenkaan.

Esimerkiksi Etelä-Euroopan turistikohteissa erilaisia ravintoloita on sen sijaan ranta- ja sivukadut pullollaan. Miksi joku haluaisi siellä syödä jokaisen ateriansa hotellilla? Miksi joku haluaisi viettää koko lomansa hotellin alueella, kun lähistöllä olisi vaikka mitä nähtävää?

Jos haluaa välttyä uusilta kokemuksilta, ei varmaankaan kannata matkustaa lainkaan. All inclusive -ruokakokemuksenhan voi toteuttaa paljon helpommin kotona käymällä viikon ajan lähiravintolassa syömässä. Esimerkiksi 1000 euron etukäteispantin antaminen ravintolalle varmasti onnistuu, eikä tarvitse joka kerta kaivaa kuvetta.

Miksi matkustaa ollenkaan lomalle, jos visiitti lähimpään syö ja juo niin paljon kuin haluat -ravintolaan ajaisi saman asian?

Mielikuvitusmatka ritarien aikaan

Kaunis Katariinankuja.

Kävin kevättalvella pitkästä aikaa rosoisen kauniissa Tallinnassa. Vierailulle sattui kaunis sää ja vanha hansakaupunki esitteli parhaita puoliaan kevättalven kirkkaassa auringonpaisteessa.

Pidän kaikenlaisesta elämää nähneestä (maitopurkin sisältö ei kuulu tähän kategoriaan), joten historiaa huokuvat paikat ovat lähes aina elämys.

Aleksanteri Nevskin kupolit muistuttavat historiasta.

Tallinnan kapeilla kujilla voi aistia aitoa vanhanajan tunnelmaa, sillä historian läsnäolo on käsin kosketeltavaa. Vanhakaupunki on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista: kadut ovat pysyneet muuttumattomina 1400-luvulta asti.

Taloissa on kivoja yksityiskohtia.

Nykyaikainen valvontakamera paljastaa vuosisadan.

Pidän viehättävän epäsymmetrisistä kivirakennuksista, jotka on koristeltu puisin ja takorautaisin yksityiskohdin. Myös puusta ja raudasta tehdyt persoonalliset liikkeiden ja ravintoloiden kyltit jaksavat ihastuttaa. Vanhassa Tallinnassa räikeät valomainokset loistavat poissaolollaan.

Keski-Eurooppaan ihastuneelle Tallinna voi toimia hyvänä korvikkeena, johon pääsee Suomesta helposti, nopeasti ja edullisesti, kun ei ole aikaa lähteä bongailemaan historiallisia pikkukaupunkeja Saksaan. Tallinnan kansainvälisessä tunnelmassa ja viehättävissä vanhoissa kortteleissa tosin viihtyisi pidempäänkin kuin viikonlopun.

Raatihuoneentori.

Takorautatuotteiden viehätysvoimaan haksahtaneille Tallinna on suorastaan paratiisi. Kaupungissa on useita sepänverstaita, joissa myydään mitä hienoimpia takorautaisia sisustustuotteita ja käyttöesineitä. Itselleni tarttui matkaan seinään kiinnitettävä lyhty, joka koristaa olohuonettani.

Raadinapteekissa on kirjoitettu reseptejä vuodesta 1422.

Joulun lähestyessä tulevat mieleen myös Tallinnan kaduilla seisovat käsityöläisten kojut, joissa myydään taidokkaasti neulottuja paksuja villapaitoja, nuttuja, töppösiä ja muita käsitöitä. Pehmeää ja lämpöistä sisältävä paketti olisi varmasti tervetullut moneenkin pukin konttiin.

Seuraavaksi en ole kuitenkaan lähdössä ostoksille Tallinnaan, vaan pikavisiitille Pietariin. Juhlaa! Kerta on ensimmäiseni Venäjällä, vaikka olen viettänyt itärajan tuntumassa puoli elämääni. Taas on luvassa uusi ruksi karttaan.

Talvea odotellessa

Olen Euroopan-matkailun suuri ystävä, mutta pakkaan laukkuni ilolla myös kaukomatkoja varten milloin vain. Etenkin talvella, jos raha- ja lomatilanne vain sallivat. Euroopassa kun tuppaa olemaan talvella turhan viileää minun makuuni.

Kaukokohteiden listani on silti toistaiseksi vaatimaton. Olen käynyt Brasiliassa ja Meksikossa, mutta siinäpä ne. Maailmassa on loputtomasti kauniita ja kiinnostavia paikkoja, joihin olisi mukava päästä. Valitettavasti lomaa on vuodessa rajallinen määrä eikä matkustelu ole se kaikkein halvin harrastus. Matkakohteiden keräily ei onneksi ole itseisarvo, elämästä nauttiminen sen sijaan on.

Olen joka tapauksessa innoissani siitä, että pääsen melko pian vierailemaan uudessa maanosassa. Tammikuussa saan tökätä karttaan uuden nuppineulan, kun matkustan kahdeksi viikoksi Thaimaahan. Viikko Ao Nangissa, viikko Koh Lantalla.

Turistimeininkiä, sanoisi joku, mutta minähän olen turisti. Turha teeskennellä muuta. (Linkittäisin tähän Riku Rantalan Hesariin kirjoittaman hyvän jutun Turistit vastaan travellerit, mutta valitettavasti juttu ei ole enää verkossa vapaasti luettavissa. Juttu ilmestyi 14.1.2011.)

Auringonpaisteesta ja lämmön riittävyydestä ei liene huolta, eli vähintään puoli voittoa on jo kasassa. Jos nimittäin jotain inhoan, niin palelemista. Fiilikset tästä vain paranevat, kun maa jäätyy ja talven pureva viima tunkee takin läpi. Se tarkoittaa, että lähtö lämpöön lähenee.

Kuten tavallista, en ole tehnyt matkalle mitään tarkkoja suunnitelmia. En pidä minuuttiaikatauluista, mutta työelämässä aikataulut näyttelevät tärkeää roolia. Lomalla deadlinet voi onneksi unohtaa ja nauttia spontaanista elämästä.

Olen katsellut verkosta löytyviä kuvia kirkkaista vesistä, herkullisen näköisistä ruoka-annoksista ja aktiviteettimahdollisuuksista. Tarkoituksena on rentoutua, hankkia uusia kokemuksia kauniissa maisemissa ja nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta. Eiköhän se Thaimaassa onnistu.

Tärkeintä on tunnelma

Kuten sanottu, maailmasta eivät kiinnostavat paikat lopu. Nelliinan postaus New Yorkista aiheutti taas lievän hingun rapakon taakse.

New York on yksi niistä paikoista, joita pidän omina pakko nähdä -kohteinani. Tarvitseeko intoa käydä joskus New Yorkissa perustella? Ehkä.

Kaupunki houkuttelee, koska siellä on niin paljon legendaarisia maamerkkejä, kuten nyt vaikka Vapaudenpatsas ja elokuvista ja tv-sarjoista tuttu Brooklyn Bridge.

Amerikkalaiset hallitsevat melko suvereenisti länsimaista elokuva- ja tv-historiaa, ja New Yorkista löytyy erityisen paljon sitä kautta tuttuja paikkoja. Leffojen ja rikossarjojen ystävänä voin sanoa, että olisihan niitä mukava päästä katsomaan.

Muita hyviä syitä: museot, kuten modernin taiteen museo MoMA, ruoka ja juoma, Central Park, yöelämä, Coney Island, ihmispaljous.

Ja se tunnelma.

Ainakin Berliinin kohdalla puheet pitävät paikkansa: kaupungissa on omanlaisensa, erityinen tunnelma. Niin on kuulemma New Yorkissakin. En usko, että jutut ovat tuulesta temmattuja, mutta paha sanoa, ennen kuin olen itse käynyt katsastamassa paikan.

Isosta Omenasta haaveilevia voivat kiinnostaa Alli Haapasalon kaupungista kertovat jutut Mondon sivuilla. Niistä löytyy varmasti muutama syy lisää suunnitella reissua New Yorkiin.

Lomailu on taitolaji

Alkuviikosta ajatukseni harhailivat kesälomaan, kun katselin työpaikan ikkunasta loppusyksyn kauniita auringonlaskuja.

Toiset viettävät lomansa kotona perheen kanssa ”tekemättä mitään kummempaa”. Toiset raatavat koko loman ajan suvun mökillä työleiriä vahtivien tätien ja setien valvovan silmän alla. Mukavaahan se, mudassa rypeminen ja ruusunpiikkien kaivelu käsivarresta.

Monille lomanvietossa tuntuu olevan kaksi vaihtoehtoa: täydellinen suunnittelemattomuus tai työleirille osallistuminen. Ensimmäinen johtaa siihen, että töihin palattuaan tuntee olleensa pois kokonaiset kaksi päivää. Kotona aika nimittäin lentää siivillä ja ennen kuin huomaakaan, neljä viikkoa on hujahtanut ohi.

Seuraa morkkis, koska lomalla olisi kuitenkin ollut ihan kiva tehdä jotain.

Jälkimmäinen johtaa yhtäkaikki morkkikseen, koska lomalla olisi kuitenkin ollut ihan kiva tehdä jotain muuta.

Minun sanakirjassani lomailu tarkoittaa matkustelua. Matkustelu puolestaan tarkoittaa elämistä.

Reissatessa aika tuntuu pitkältä, koska vieraissa ympyröissä arjen rutiinit jäävät taakse. Ja mikäs sen parempaa kuin pitkältä tuntuva loma. Parasta olisi kai opetella nauttimaan arjesta yhtä paljon kuin lomaseikkailuista, mutta niin radikaaliin muutokseen en ole valmis. Ei taida olla moni muukaan – erona on vain se, että moni ei tunnu nauttivan edes lomasta.

Lomailu taitaakin olla taitolaji.

Kovalla vaivalla hankittu vapaa-aika on liian arvokasta tuhlattavaksi stressaamiseen, raatamiseen tai morkkiksen kasaamiseen. Siivota ehtii myöhemminkin, mutta elämästä nauttimiseen on aina liian vähän aikaa. Arkeen palaaminen ei ole ollenkaan niin rankkaa, kun on oikeasti nauttinut olostaan.

Kesälomaan on vielä aikaa, mutta stressittömiä vapaahetkiä voi ennen sitä viettää esimerkiksi itsenäisyyspäivänä ja joulun pyhinä.

Vauhdin hurmaa

Alkuvuoden Thaimaan-reissuun on pari kuukautta, joten välissä voi alustavasti fiilistellä ensi kesänä odottavaa autobaanaa.

Jouduin kai automatkakärpäsen puremaksi jo pikkulapsena, kun kiersimme 80-luvulla perheeni kanssa Keski-Eurooppaa. Kulkuneuvona toimi valkoinen Talbot ja yösijana iso perheteltta. Laman myötä reissut typistyivät Visbyn-risteilyiksi, mutta halu lähteä uudelleen kiertämään Eurooppaa ei poistunut koskaan.

Joitakin vuosia sitten päätin verestää vanhoja muistoja ja lähteä tien päälle kokeilemaan, olisiko kuukauden telttailu yhtä hauskaa kuin lapsena. Reissu ei olisi voinut olla parempi, ja automatkailukoukun ote taisi jäädä lopulliseksi. Nyt takana on kolme reissua, edessä toivottavasti monen monta.

Autoloma Keski-Euroopassa on alkanut tuntua ainoalta oikealta kesälomalta. On tullut kierreltyä niin pieniä kuin suurempiakin kaupunkeja ja pikkukyliä. Katseltua lukematon kilometrimäärä peltomaisemia. Peltoahan Keski-Euroopassa riittää, mutta myös niin paljon kaikkea muuta. Siitä pellosta en niin välitäkään.

Henkeäsalpaaviin alppimaisemiin ei voi kyllästyä, eikä niitä siksi voi jättää väliin yhdelläkään automatkalla. Vaikeaa se tosin onkin, jos ei pysyttele kokonaan pohjoisessa. Saksan idylliset ristikkotalokylät ja vanhat linnat ovat kuin aikamatka menneisyyteen. Turkoosina hohtavan järven rannalla Pohjois-Italiassa ei varmasti tule ikävä kotimaan iniseviä hyttysiä ja 10 plusasteen juhannusta.

Reittisuunnitelmat voivat vaihtua ennen matkaa ja sen aikana monta kertaa, ja se onkin auton kanssa reissatessa parasta koko hommassa. Automatkailussa viehättää vapaus aikatauluista ja tiukoista suunnitelmista. Ainoa rajoittava tekijä on paluulipun päivämäärä, eikä sekään ole kiveen hakattu.

Jotain olen silti jo kesäksi suunnitellut ja luulen, että näistä pidetään kiinni. Ensi kesänä vietän kenties laatuaikaa Fusinan leirintäalueella Venetsiassa. Siellä voisi kokeilla saarihyppelyä Hesarin innoittamana. Kauniista asioista pitävänä ihastuisin varmasti Muranon lasimestareiden kädenjälkeen.

Muista suunnitelmista lisää talven aikana.

Matkailu, elämän suola

Koska en pidä mistään niin paljon kuin reissaamisesta, ajattelen matkustelua jatkuvasti. Toiset harrastavat intohimoisesti käsitöitä, ruuanlaittoa tai rassaavat antaumuksella autoaan. Minun henkireikäni on matkailu. Kai sitä voisi kutsua elämäntavaksikin. Haluan viettää kaiken mahdollisen vapaa-aikani tien päällä.

Kodissani ei ole mitään vikaa, vapaa-ajan viettäminen kotosalla alkaa vain kypsyttää jo parin päivän jälkeen. Tästä syystä hyödynnän pyhäpäivien tuomat pitkät viikonloput ja buukkaan niihin lyhyitä pyrähdyksiä rentoutumiseen. Lyhytkin lomanen, kuten pitkä viikonloppu Tallinnassa, virkistää aivan eri tavalla kuin kotona möllöttäminen.

Matkalla pääsen irti arjesta ja saan uusia kokemuksia. Matkat ovat täynnä makuelämyksiä, uskomattoman kauniita maisemia, kiinnostavia ilmiöitä ja kulttuurieroja, nauravia ihmisiä ja hauskoja kömmähdyksiä. Vieraissa paikoissa sakkailusta saa revittyä huumoria vielä pitkään matkan jälkeenkin.

Matkusteluun jää koukkuun, mutta siinä koukussa on mukava roikkua. Tervetuloa seuraamaan matkailuaiheista blogiani!