Mari Manninen kirjoitti 2.3. Hesarissa matkakohteiden ainutlaatuisuudesta – tai sen puutteesta. Mikä vaan maa -juttu oli tutunoloista luettavaa. ”Kun turisti saapuu Afrikan, Aasian tai Etelä-Amerikan köyhille kulmille, hän kokee jotakin ainutlaatuista. Kunnes hän menee seuraavaan maailman köyhään kolkkaan ja kohtaa siellä ihan samat asiat.”
Hökkelikylät, kaistapäinen liikenne, ympäriinsä jolkottelevat eläimet, käymälöiden karmeus, ihmeelliset uskomukset… Vakiojuttuja, jotka ovat tottuneellakin matkailijalla monesti pällistelyn kohteena. Matkan jälkeen ne ovat yhtälailla päiväiltävien listalla, kun matkaaja kertoo kokemuksistaan muille.
Erilaisuus. Se ihmetyttää, kummastuttaa, ihastuttaa ja riemastuttaa. Ja sitä kai matkoilta haetaan. Vaihtelua arkeen.
Köyhyyttä (sitä materiaan liittyvää) näkee lähes kaikkialla, Suomeen verrattuna kun suurin osa maailman ihmisistä tulee toimeen kovin vähällä. Matkalla tunteekin itsensä usein käsittämättömän etuoikeutetuksi. Tunteeseen ei vaadita kuukausien reppureissaamista ankeissa oloissa. Se, miten maailma makaa, alkaa hahmottua vähemmälläkin.
Kokemusten ja muistojen lisäksi reissuilta tarttuu lapaseen kiitollisuus siitä, että itsellä on mahdollisuus nähdä erilaista elämää, toisia kulttuureja, tapoja ja tottumuksia. Monella muulla ei ole.
Matkailu avartaa, sanotaan. Näin uskoisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti