Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Päiväristeilyllä Tallinnassa

Kävin eilen laivalla Tallinnassa. En ole hirveästi rampannut lammikon eteläpuolella, mutta niinä kertoina kun olen Virossa käynyt, olen myös yöpynyt siellä. Päiväristeilyissä on minusta se vika, että niillä jää liian vähän aikaa perillä seikkailemiseen. Tällä kertaa kuitenkin lähdin aikataulu- ja kustannussyistä matkaan aamuvarhaisella ja palasin samana päivänä iltalautalla kotiin.



Vierailin Miehitysmuseossa, joka oli mielenkiintoinen ja vierailun arvoinen, mutta joka samalla jätti jokseenkin masentavan fiiliksen. Museossa esitellään Viron historiaa miehitysaikojen näkökulmasta, ja kertomukset Viron ja sen kansalaisten sortamisesta eivät ole millään tavoin mieltäylentävää pureskeltavaa. Museo on pienikokoinen, joten sen kahlaa halutessaan läpi kohtalaisen nopeasti. Olisin halunnut vierailla myös Viru-hotellissa sijaitsevassa KGB-museossa, mutta en ollut tarkistanut museokierrosten kellonaikoja etukäteen. Vierailu jäi sikseen, koska kierrokset eivät sopineet aikatauluuni.



Lounasta nautin tunnelmallisessa Munga kelder -kellariravintolassa. Pippuripihvi oli aivan loistava, ja ajattelinkin palata sen perässä ravintolaan vielä joskus uudelleen. Myös alkupalaksi syömäni paneroitu juusto oli herkullista, joskin rasvainen juusto ja runsas pihviateria -yhdistelmä sai aikaan mojovan ähkyn, jota sitten sulattelin laahustamalla Tallinnan kapeita mukulakivikatuja.



Sää oli aurinkoinen, mutta voimakkaan tuulen takia ilma ei vielä tuntunut kovin keväiseltä. Kiertelin vanhaa kaupunkia tuulen heittämät hiekat silmissäni. Tallustelin Katariinankujan läpi ja kävin muiden turistien mukana muun muassa Raatihuoneentorilla ja Toompean näköalapaikalla. Tallinna on kansainvälinen kaupunki ja turistikohde: eri kieliä kuulee kaduilla, kapakoissa ja putiikeissa runsain määrin. Lauantaina liikkeellä tuntui olevan etenkin amerikkalaisia ja jonkin verran myös saksalaisia.




Kotiinpaluun aika oli nopeasti käsillä, sillä päivässä ei paljoa ehdi. Näyttää siltä, että tulen vierailemaan Tallinnassa vielä kahdesti tänä keväänä, ja myös nämä matkat ovat päivän keikkoja. Jäisin mieluusti yöksi ja viettäisin iltaa vanhankaupungin tunnelmallisissa kortteleissa, mutta tuohan tällainen päivänkin kestävä vierailu vaihtelua kotinurkkiin. Ehkä pääsen seuraavalla reissulla KGB-museoon ja TV-torniin, joissa en ole kummassakaan vielä käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti