Sivut

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kaunis Varsova

Matka jatkuu tänään Varsovasta Berliiniin, joten kokoan pikaisesti tunnelmia Puolan pääkaupungista.

Varsovassa yösijan paikkaa on toimittanut edullinen ja siisti Ibis Budget Hotel (Ul. Bitwy Warsawskiej 1920). Leirintäalueen löytäminen maanantai-iltana pimeässä ja tietöiden sekoittaman navigaattorin kanssa osoittautui ylivoimaiseksi pitkän ajopäivän jälkeen. Sakkailu ei ottanut loppuakseen. Niinpä kulkureitille osunut hotelli kelpasi enemmän kuin hyvin. Hinta ja laatu kohtasivat sen verran osuvasti, että hairahduimme yhden yön jälkeen ottamaan hotellihuoneen lopuiksikin Varsovan-visiittimme öiksi.




Varsovasta löytyy niin modernia, korkeaa tornitaloa kuin kaunista (ja rähjäistäkin) vanhempaa rakennuskantaa. Vaikka vanhakaupunki onkin jouduttu sotien jälkeen rakentamaan melkein kokonaan uudestaan, sitä ei äkkiseltään uskoisi siellä kävellessä. Alue on todella kaunis.



Jalkaparat huusivat lepoa kaiken helteessä kävelyn jälkeen, joten hop-on hop-off -bussikierros houkutteli asiakkaaksi. Rundi oli ehkä kallis (noin 15 euroa), mutta selostus oli sujuvalla englannilla ja kierros oli antoisa.


Vastaavasti ruoka- ja juomatarjonnan edullisuus turistikeskustassa yllätti. Pasta-annoksia saa aivan mestoilta viidellä eurolla ja tuopillinen olutta irtoaa alle kahdella, eikä edullisia paikkoja tarvitse edes haukkana etsiä. Ravintoloita löytyy toki keskustasta joka lähtöön ja osa niistä on hintavampia.




Varsovan julkista liikennettä käyttävälle suosittelen jonkinlaisen reittiopaskirjan hankkimista (jos sellainen on edes olemassa). Ilman opasta julkista liikennettä ei voi lyhyen kokemukseni perusteella kehua käteväksi. Liikennettä kyllä on runsaasti, mutta ilman reittiopaskirjaa oikean yhteyden löytäminen on vaikeaa. Lisäksi puolaa osaamattomalle systeemi on haasteellinen, sillä englanninkieliset opasteet ovat harvassa. Tämän voi tietysti kääntää hyväksikin puoleksi: ainakin tuntee olevansa ulkomailla. Yleisesti ottaen englantia kyllä osataan Varsovassa hyvin, eli neuvoa voi kysyä helposti.

Varsova tiivistettynä:
  • plussat: kaupungin kauneus, hyvä ja halpa ruoka ja juoma, historian havina, vessojen siisteys
  • miinukset: liikennekuri, kielimuuri opasteissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti